Pidin itselleni vähän samanlaisen haasteen kaksi vuotta sitten metoo-liikkeen innoittamana. Haaste alkoi siitä, kun turhauduin keskusteluun, jossa ihmiset keskittyivät peruuttamaan epätoivottujen ihmisten ohjaamia teoksia. Niin kuin jonkun pitäisi ponnistella erikseen ollakseen katsomatta Woody Allenin Manhattania, vaikka maailmassa on vaikka mitä elokuvia. Siitä syntyi elokuvahaaste "30 päivää, 30 naisohjaajaa".
Kaiken sääntö numero yksi on: kaikkea on. Jos sanotaan, että naiselokuvantekijöitä ei ole, se ei ole totta, koska heitä on. Arthouse-ohjaajia, Hollywood-käsikirjoittajia, tuottajia. Katsoin hiihtolomalla YouTubesta The Hollywood Reporter -lehden Writers Roundtable -keskustelun, jossa käsikirjoittajat totesivat, että ala on muuttunut myös Amerikassa 80–90-luvuilta: huoneessa on nyt naisia.
Entä mikä on muuttunut meetoo-kampanjan aallonharjan jälkeen? Itse asiassa paljonkin, mutta ei tietenkään yhden liikkeen ansiosta, vaan pitkään jatkunut kehityskulku on havaittavissa entistä selvemmin. Marvel on tehnyt oman elokuvan naissupersankarista, Anna Bodenin ohjaama Captain Marvel (2019, Ryan Fleckin kanssa). Greta Gerwigin kaksi elokuvaa on ollut Oscar-ehdokkaana (Lady Bird, Pikku naisia). Melkein puolet brittiläisessä Sight & Sound -lehdessä esitellyistä uusista ohjaajista on naisia.
Myös Hollywoodissa naisohjaajien prosenttiosuus on noussut, viidestä prosentista huikeaan kahteentoista (!) prosenttiin.* En tiedä, miten tämän voisi sanoa muuten kuin sarkastisesti. Vika ei ole Hollywoodin, siellä tehdään mitä ihmiset haluavat katsoa, esimerkiksi toimintaelokuvaa. Aina voi kääntää kanavaa.
Mutta tosiasia on, että elokuvantekijöiden moninaisuus lisää erilaisten yleisöjen kiinnostusta elokuvaan ylipäätään. Ei se ole niin, että ”naiset” tai ”aasialaiset” ovat muotia elokuvassa, vaan ihan tosimaailman ilmiö on, että maailmassa on naisia ja aasialaisia. Ja he katsovat elokuvia. Ja kun tarjolla on muiden kuin valkoihoisten miesohjaajien elokuvia, ei enää tunnu, että koko elokuva taidemuotona on pohjimmiltaan tarkoitettu jollekin toiselle, jollekin, jonka näkökulma on toinen kuin katsojalla itsellään. Naiset kautta historian ovat taiteen kokijoina sopeutuneet katsomaan, lukemaan ja kokemaan miestekijän näkökulman kautta, mutta ei se haittaa, että tarjolla on myös muita näkökulmia.
Niinpä uusin haasteeni ja pyrin maaliskuun aikana bloggaamaan 30 naiselokuvantekijästä. Oma näkökulmani ei ole elokuva- tai tv-tutkimuksen vaan ihan vain fanin. Pidän myös vahvasti mukana tuotannon ja taloudellisten reunaehtojen näkökulmaa. Koulussa meille medianomeille opetettiin, että elokuva on aina ensisijaisesti teollisuutta, vasta sen jälkeen jotain muuta. Ei ole sattuma, jos jossain tehdään ison budjetin elokuvia tai kuka niitä tekee, tai käänteisesti, missä niitä ei tehdä tai kuka niitä ei tee.
Korjattu 3.3. luku 8:sta 12:een. Lähde NYT
No comments:
Post a Comment