Monday, May 12, 2014

Ammattikirjailijoiden aika on ohi?

Tänään julkistettiin Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjailijaseminaarin osallistujalista. Hurraa! Pentinkulman päivät on maamme kirjallisuustapahtumista vakiintuneimpia ja parhaimmin järjestettyjä, ja seminaarista on minulle korvaamatonta apua. Osallistuin ko. seminaariin vuonna 2011. Puolet meistä seminaarin osallistujista on julkaissut toisen teoksen tämän jälkeen. Toisen teoksen vastaanotto on melkein kaikilla jäänyt vaisummaksi kuin ensimmäisen, kun esikoiskirjaan sisältyvä uutuusarvo on käytetty, mutta kirjailijoiden tulevaisuus näyttää hyvältä: teoksia kypsyy, ja silloin tällöin kuullaan hyviä julkaisu-uutisiakin.

Kun koko ympäröivä yhteiskunta rummuttaa tehokkuutta ja tuottavuutta, tältä mentaliteetilta on vaikea pysytellä kirjailijanakaan suojassa. Jokainen teos vaatii kuitenkin omanlaisensa kypsyttelyajan. Silti mietin, kuinka moni nykyisistä kolmekymppisistä, aloittelevista kirjailijoista pääsee samaan julkaisutahtiin kuin maamme säännöllisesti julkaisevat, keskipolven kirjailijanimet. Anna-Leena Härkönen on hyvä esimerkki. Vaikka hän toisaalta aloitti niin aikaisin että sitä voidaan pitää varaslähtönä, 35-vuotiaana hän oli julkaissut kuitenkin jo kahdeksan teosta. Anja Snellman (Kauranen) oli julkaissut samanikäisenä viisi teosta, Jari Tervokin neljän runokokoelman lisäksi kaksi romaania.

Kirjailijan arvoa ei tietenkään mitata tuotteliaisuuudella, kaikkea muuta. Sen sijaan epäilen, että Kaari Utrion, Laila Hirvisaaren, Anja Snellmanin tai Antti Tuurin (yhdeksän teosta ennen 35 vuoden ikää) tavoin säännöllisesti julkaisevaksi kirjailijaksi pääsee yhä harvempi, ainakaan yhtä aikaisin "urallaan". Edes "nimet" tai kustantamoiden tähdet eivät nykyään pysty tähän, sillä he ovat tyypillisesti aloittaneet vanhempina, muutamaa poikkeusta kuten Katja Kettua lukuunottamatta. Enkä nyt laske mukaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sillä näissä kirjallisuudenlajeissa julkaisuvauhti on jo odotusarvoisesti vähän toisenlainen. Jostain syystä säännöllisesti julkaiseva kirjailija näyttää harvinaistuvan.

Mitä väliä sillä sitten on, ilmestyykö kirjoja säännöllisesti, kunhan ne ovat hyviä? Tulkitsen, että pidempi hiljaisuus teosten välillä johtuu kuitenkin kirjailijan työskentelyolosuhteiden muutoksesta. Kirjailijanammatti on pitkäjänteistä toimintaa ja tuotanto rakennetaan teos kerrallaan. Monet kustantamot eivät talousvaikeuksien puristuksessa ehkä halua sitoutua tuntemattoman nuoren kirjailijan teosten julkaisemiseen koko tämän kaaren aikana, jonka kehitys vaatisi. Eikä kirjailijaa ole ilman kustantantajaa. Monet aiemmin julkaisseet kirjailijat ovat huomanneet joutuvansa etsimään uuden kustantajan, kun kustantaja ei ole enää innostunut julkaisemaan seuraavia teoksia.

Antti Tuuri julkaisee nykyäänkin säännöllisesti, joskaan ei välttämättä enää yhden teoksen vuosivauhdilla. Hänen kustantajansa on Otava. Nuoremman polven tuotteliaat kirjailijat kuten Juha-Pekka Koskinen julkaisevat usean kustantajan kautta. Kun kirjailija jää ilman kustantajaa, hän vaikenee.

Kokonaan toinen juttu on, että tuotteliainkaan kirjailija ei usein pysty elämään saamillaan tekijänoikeustuloilla (en mielelläni puhu myyntituloista, koska niitä saa tosiasiallisesti kustantaja) eikä riittävän pitkiä apurahoja riitä monille pitkäjänteisen työskentelyn turvaamiseksi, vaikka kustantaja mielellään julkaisisikin.

Toivotan onnea ja pitkäjänteisyyttä tuleville seminaarilaisille, ja toivon pitkäjänteistä ajattelua myös heidän kustantajiltaan.

No comments:

Post a Comment