Wednesday, April 10, 2013

Blogikysely ja kiireitä

Olen ollut viime päivinä tavallista kiireisempi, siksi blogikin on ollut tavallista hiljaisempi. Toimitan osuuskunnalle Aliette de Bodardin käännösnovellikokoelmaa Perhonen ja jaguaari ja projekti on parhaillaan kiihkeässä vaiheessa. Käännösproosan toimittaminen on haastavaa. Perhonen ja jaguaari on käännetty englanninkielisestä alkutekstistä ja suomen kielen sana- ja lausejärjestys sekä monet ilmaisut poikkeavat todella paljon alkuperäisestä.

Tässä välillä ehdin kuitenkin vastata kirjablogeja koskevaan kyselyyn, joka lähetettiin aihetta käsittelevää kirjaa varten. Teos ilmestyy kesällä Avaimen kustantamana. Lähetin vastaukseni jo toimittajille eli Lumiomena- ja Kirjainten virrassa b-logien emännille, mutta tässäpä ne vielä julkisestikin:

Aloitin nykyisen blogini keväällä 2007, kun asuin kaksi kuukautta Unkarissa. Käytän blogiani ajatusvarastona, työpäiväkirjana, tiedottamiseen ja silloin tällöin varaventtiilinä - välillä tulee tuuletettua tunteita blogin kautta. Kirjoitan silloin tällöin lukemistani kirjoista, mutta ylivoimaisesti suurin osa viime vuosien kirjoituksista taitaa käsitellä kirjoittajana elämistä ja kirjailijan ammattia. Jonkin verran olen käsitellyt myös journalismia sekä äitiyttä.

Bloggaaminen on parhaimmillaan yhteisöllinen harrastus. Seuraan muutamia kirjailija- ja kirjoittajablogeja ja kommentoin niihin silloin tällöin. Tunnustan, että olen googlaillut kirjojeni nimillä ja löytänyt sitä kautta blogiarvosteluita niistä. Olen linkannut myös löytämäni arvostelut blogiini parhaani mukaan.

Molemmista kirjoistani on ollut mukavasti arvosteluita blogeissa, mikä kertonee bloggaajien omasta aktiivisuudesta - kustantajani on pieni eikä markkinointikoneisto ole myöskään suuren suuri. Blogiarviot ovat minusta subjektiivisia, lukijan omiin kokemuksiin perustuvia kirjoituksia, arvokas lisä kirjailijan saamaan palautteeseen ammattikritiikin lisäksi. Ne ovat myös tapa bloggaajien keskustella keskenään lukemistaan kirjoista. Uskon, että blogien sekä esimerkiksi Goodreadsin merkitys kirjallisessa julkisuudessa kasvaa.

Kirjablogit merkitsevät minulle kurkistusta lukijan kokemukseen. Se on kirjailijalle arvokas asia se.

No comments:

Post a Comment