Normipäivä

"Täytetään tämä korttihakemus Luottokunnalle."
"Niin minullahan ei ole säännöllistä kuukausituloa."
"Siihen tulevat vuositulot. Voiko sinulle määritellä vuosituloa?"
"No tuota noin, nämä tulot ovat vähän sellaiset epävarmat, apurahoista tulee suurin osa mutta sitten on rojalteja, opetus- ja kirjoituspalkkioita ja joitain esiintymispalkkioita voi joskus saada..."
"OK, laitetaan noin. Sitten työnantaja?"
"Freelancer, onko se yrittäjä?"
"Onko toiminimeä?"
"Ei, mutta jäsenyys osuuskunnassa on."
"Ja ammatti siis kirjailija. Onko kolme vuotta työkokemusta alalta?"
"Siis vapaana kirjoittajanahan mä olen ollut monta vuotta, mutta tällä alalla varsinaisesti vasta viime vuodesta."
"Entä sitä aikaisempaa toimittajan työtä? Milloin olet ollut viimeksi vakitöissä?"
"Niin siis ei minulla vakituista työsuhdetta ole ollut, toimittajan työt olivat sellaisia pätkätöitä, sijaisuuksia."
"Laitetaan vuodesta 2006. Asumismuoto?"
"Omistus. Tai puolison se on, en minä sitä omista."
"Ja siviilisääty avoliitto. No niitä kiinnostaa se, että et asu vuokralla."
"Ei minä närkästy siitä, jos ei ne myönnä sitä luottokorttia, ei minulla sellaista ennenkään ollut."
"No katsotaan. Oletko sinä tai puolisosi merkittävässä asemassa oleva henkilö tai poliittinen päättäjä ulkomailla?"

---

"Perheneuvola."
"Onko tämä se paikka johon voi soittaa jos ei osaa kasvattaa lasta? Minä en osaa kasvattaa lasta. (Kertoo lapsen omapäisyydestä ja karkailusta.) Se karkasi minulta viime viikonloppuna ja piiloutui metsään, ja seuraavana päivänä rautatieasemalla..."
"No tuo on aika tyypillistä tuon ikäisillä lapsilla."
"Se myös vie minua ihan kuusi-nolla, välillä osaa perustella ja artikuloida niin vakuuttavasti että menen lankaan, kun se haluaa tehdä jotain. Vaikka todellisuudessa suuri osa sen bingopalloista leijuu vielä sekoitussäiliössä."
(Saa kasvatusvinkkejä.)
(Piipittävällä äänellä)"Kun se on välillä niin taitava, ja olen miettinyt pitäisikö löysätä liekaa. Onko siitä haittaa, jos rajoittaa liikaa?"
"Ei neljä- ja puolivuotiasta voi rajoittaa liikaa, haloo. Et sinä pysty sitä lasta enää pilaamaan, sillä on selvästi hyvä itsetunto ja aloitekykyä."
"No hyvä sitten."
"Teillä on tomera tyttö, nyt vain ette anna sen napata valtaa perheessä. Päiväkodissa voi myös jutella tai omaan neuvolaan soittaa, jos tulee jotain."
"Niin me oltiin siellä nelivuotisneuvolassa, mutta se ei mennyt niin hyvin se kasvatuskeskustelu, kun tuntui että ei tullut oikein konkreettisia eväitä, kun pää punaisenakaan ei saa lapselle huutaa eikä siitä ole mitään hyötyä...

---

"Minusta tulee isona vaari."
"Eipäs tule. Isistä tulee isona vaareja ja äideistä mummoja."
"Sinusta tulee isona mummo."
"Niin jos sinä saat lapsia, ei muuten.
"Minä en ikinä ikinä mene naimisiin enkä ikinä hanki lapsia. Kun minä en halua, että minun vatsa halkaistaan."
"Minäkään en menen naimisiin."
"Kyllä menet! Sinun pitää tehdä niin kuin minä sanon."
"Sano se isälle."
"Minä menen naimisiin kaverin kanssa ja sinä menet prinssin kanssa. Isä voi mennä naimisiin pienten porsaiden kanssa."

Sähköinen kirja sähköistää

Osuuskumma-kustannuksen tiimoilta olen joutunut perehtymään sähkökirjoihin tässä viimeaikoina. Olen varsinainen noviisi e-kirjoihin liittyvissä asioissa. Moby Dollista on e-kirjaversio myytävänä, mutta en ole tätä ennen käynyt edes katsomassa, miltä se näyttää. Nyt vasta loin myös itselleni tunnukset Elisa Kirjaan ja huomasin, että siellähän on monta klassikkoa ilmaiseksi luettavissa. Lukulaitetta tai älypuhelinta minulla ei ole, luen kannettavan ruudulta.

Opettelin lukemaan ruudulta jo pari vuotta sitten. Kirjoittajapiireissä sekä luovan kirjoittamisen ohjaajana luettavaa tulee niin paljon, ettei printtaminen ole mielekästä. Samoin vedosten määrä nousee niin isoksi, kun ammattimaisesti työstetään pitkiä tekstejä. Asento kannettavan ääressä vain on sellainen, ettei se pidemmän päälle ole hyväksi.

Mutta asiaan. Huomasin, että amerikkalainen kollega Bruce Holland Rogers on perustanut uuden, e-kirja-aihetta kirjoittajan kannalta käsittelevän blogin. BHR kysyy kiinnostavan kysymyksen: onko kirjoittajan mahdollista tienata sähköisellä julkaisemisella? Bruce Holland Rogersinn näkökulma on vähälevikkisen, pienkustantamon kirjailijan teoksissa, joita ei levitetä isojen kirjakauppaketjujen kautta.

Yhdysvalloissa kustantamoiden keskittäessä varoja bestsellereiden markkinoimiseen taviskirjailijat jäävät nuolemaan näppejään. E-julkaiseminen tarjoaa monelle tällaiselle kirjailijalle mielenkiintoisen vaihtoehdon. Esimerkiksi Catherynne M. Valente julkaisi loistavan lastenkirjansa The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making omilla kotisivuillaan jatkokertomuksena ennen, kuin se napattiin ison kustantamon listoille. (Vaatii kirjoittajalta huomattavaa aktiivisuutta. Cat Valente on pitkään ollut ahkera bloggaaja. Ja ehkä myös isompaa kielialuetta ja yleisöä.)

Bruce Holland Rogers pohtii myös muita tulonhankkimiskeinoja isojen kustannustalojen ulkopuolelle jääville kirjailijoille. Mitä "myytävää" kirjoittajalla sitten on? Omien tekstien oikeudet (mm. opetusmateriaaleihin, käännöksiin, pienkustantajille), e-kirjat (lukijoille suoraan tai ilmaisten jakelijoiden kautta), uniikkikappaleet (signeeratut, kuvitetut ensimmäiset vedokset tms.), uskollisille lukijoille ensiosto-oikeus tai tilaisuus lukea teksti ennen muita, esiintymiset tms. Lista ei ole kovin pitkä, mutta mielikuvitusta voi käyttää. Suomen oloissa markkinointiponnistukset voivat tuntua epätoivoisilta, mutta ymmärtääkseni Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut se tilanne, että kirjailijat (sekä kuuluisat että tuntemattomat) joutuvat käyttämään ison osan ajastaan kirjojensa markkinointiin. Onneksi on apurahat, jotta aikansa voi käyttää siihen mihin kirjoittajan kuuluisikin eli kirjoittamiseen.

Bruce Holland Rogers on myös huolissaan nettikirjojen piratismista, sillä sähkökirjoja välittävät verkkokaupat eivät ota kirjoja myyntiin, jos niitä jaellaan ilmaiseksi jossain muualla. Piratismiin en osaa ottaa kantaa, mutta sähkökirjan käyttäjiltä on tullut selvää palautetta, että DRM-suojaus vaikeuttaa tuotteen käyttämistä - siis tuo lisähankaluutta lukijalle, joka haluaisi kirjan lukea. Ei hyvä.

Näin siis Yhdysvalloissa, Suomessa tullaan perässä. Osuuskumma-kustannus aikoo joka tapauksessa tehdä joka teoksesta myös e-kirjaversion. Itse julkaisisin tulevaisuudessa mielelläni esimerkiksi novellejani sähköisesti. Kirjailijan kannalta perinteinen kustantaminen on edelleen turvallisin vaihtoehto, mutta e-julkaiseminen voi tarjota kiinnostavia mahdollisuuksia siihen sivuun.

Uudistuksia ja arvonta

Kirja tuli painosta ja pieni pino kiiltäviä tekijänkappaleita odottelee laatikossa työpöydän alla. Uuden kirjan kunniaksi muutin blogin ulkoasua. Vanha ehtikin olla paikoillaan puolitoista vuotta, Moby Dollin julkaisusta lähtien.

Linnunpaino julkaistaan virallisesti 26.10. eli Helsingin kirjamessujen aikaan. Julkaisun kunniaksi järjestänkin blogissani kilpailun jossa voi voittaa, minkäpäs muun kuin oman Linnunpainon! Vastausaikaa on lokakuun loppuun saakka ja kysymys kuuluu: mikä klassinen satu kuvaa parisuhdetta parhaiten ja miksi? Perustele!

Vastaukset blogin kommenttilaatikkoon. Paras vastaus palkitaan. Lisäksi arvon toisen kappaleen osallistujien kesken. Kysymyksen taustaa valaisen sen verran, että Linnunpaino-kirjassa Lilja pohtii paljon Siniparta-sadun merkityksiä rakastetun menneisyyteen ja salaisuuksiin liittyen. Onko kukaan rakkaalleen velkaa menneisyyttään?

Onnea kilpailuun!

Feministin tytär balettitunnilla

Olen joskus saanut naisilta ja feministeiltä huonoa palautetta siitä, että olen laittanut tyttäreni balettikouluun. Kyllä, nimenomaan laittanut, koska tuon ikäisen harrastukset riippuvat vanhempien kiinnostuksesta ja viitseliäisyydestä.

Ystävä sanoi asian niin hyvin, että lainaan sitä tässä suoraan: "Taidetanssi on siksi näitä musiikkivideovetkutuksia ja lattareita tai sambaa vapauttavampaa, koska siinä saa ilmaista itseään sen sijaan, että täytyisi ilmaista kuvaa sellaisesta naisellisuudesta ja sukupuolisuudesta, joka on itselle vieras."

Luin nämä sanat ja tunsin syvää kiitollisuutta. Koska tanssiessa voi olla mikä vain. Tanssilla voi ilmaista tunnetilaa, esittää ihmistä tai eläintä tai limsapulloa. Mahdollisuudet ovat rajattomat eivätkä tosiaankaan jää pepun ketkutukseen tai seksikkääseen vääntelehtimiseen, vaikka kuinka kunnonkohotusmielessä ja tanssistudion lattialla.

Eikö baletti sitten toteuta vain pikkutyttöjen prinsessaunelmia? Baletissa noudatetaan 1700-luvun estetiikkaa, joka ei ole sukupuolisidonnaista. Tuolloin korkokengät ja pitsit olivat miesten juttu. Balettia voi pitää länsimaisen taidetanssin lähtöpisteenä, mutta tanssitaide ei jää siihen. Balettitunneilla opitaan tekniikkaa, josta voi jatkaa moneen lajiin. Oppia ja opittuaan murtautua säännöistä, niin kuin taideopetuksessa usein tehdään. Vaaleanpunainen balettihamonen ei ole pakollinen. Tunneille voisi tuona myös enemmän poikia, vinkki vanhemmille!

Balettikoulussa opitaan ryhmässä toimimista, kaunista käytöstä ja ennen kaikkea ilmaisua, esittävää taidetta. Opettaja pitää kuria, jolloin myös ujommat lapset uskaltavat tulla tunneille. Koulu ja henkilökunta ovat tuttuja, koska käyn siellä tunneilla itsekin. Tanssikoulu pitäisi valita huolella. Tanssinopettajan ja oppilaan henkilökemian pitää toimia ja opetusmenetelmän pitää olla sellainen, että se sopii oppilaalle. Tampereella salsakoulun opettajiin kohdistunut seksirikostutkinta on äärimmäinen esimerkki, mutta itse vanhempana en laittaisi lasta tuntemattoman opettajan tunnille ylipäätään. Vanhempien pitää seurata lastensa harrastuksia, myös teini-ikäisten.

Minua kritisoineet fiksutkin feministit tuntuvat pitävän balettia lähinnä ruumiinkuvaa vääristävänä anoreksiahautomona. Nuoren tytön ruumiinkuvan kehittyminen kaipaakin itsekritiittistä asennetta, nimittäin vanhemmilta, eritoten äidiltä. Terve järki vanhemmilla päässä on hyvä ase vertaisryhmän pöljyyksiä vastaan. Se, ja muotilehtien piilottaminen. Edistyksellisissä piireissä sirkuskoulua pidetään usein balettia jotenkin "oikeampana" vaihtoehtona. Ilmeisesti trapetsilla uikkareissa pyllisteleminen ei ole seksististä, mutta tutu-hamonen päällä hyppeleminen on. Ainakin molemmat ovat yhtä armottomia lajeja treenata, jos niitä tekee tosissaan.

Nutturapäinen naiskuva joutaa ehkä nurkkaan, mutta sen mukana ei kannata nakata naisliikkeen ehkä olennaisinta saavutusta eli sitä, että meitä ei enää arvoteta pelkästään ulkonäkömme vuoksi. Saa olla sellainen kuin haluaa, vaikka seksitön, jos siltä tuntuu. En halua "vapautua" tankotanssitunnilla tai burleskiteatterissa. En haluaisi, että naisliike redusoituu pelkkään seksuaalisen ilmaisunvapauden korostamiseen tai tissitasseleiden pyörittelyyn peilin edessä. Ylipäätään sieltä peilin äärestä voisi välillä vilkaista muuallekin.

Baletti ei sovi kaikille. Ei sovi romaanin kirjoittaminenkaan. Molemmat vaativat kärsivällisyyttä, koska tulokset eivät tule heti. Tämä tuntuu kärsimättömän ja nopeita tuloksia vaativan nykykulttuurin puristuksessa hyvältä vaihtelulta. Baletissa ja missä tahansa tavoitteellisessa harrastuksessa lapsi oppii pitkäjänteisyyttä sekä kokee iloa, joka syntyy siitä, että vaikea asia muuttuu harjoituksen myötä helpommaksi.

Tanssi on hieno harrastus. Suosittelen kaikille, ja toivon mukavia hetkiä tanssitaiteen parissa!

Sankarikirjailijoita eli päivähoito kunniaan

Luin Sampolan scifi- ja fantasiakirjoittamisen kurssiani varten J.K.Rowlingin epävirallisen elämäkerran, siltä varalta, että siinä olisi ollut opiskeilijoita kiinnostavia anekdootteja kirjoittamisesta. Itse kirjaa en tässä edes siteeraa, se oli kirjoitettu noin 12-vuotiaille (niin kuin sopivaa onkin) mutta aikuislukijaa ajatellen sisältö oli köykäistä.

Kirjoittaja Sean Smith kommentoi, miten Joanne Rowlingin elämäntilannetta ja vähävaraisuutta ennen Harry Potter ja viisasten kivi - teoksen julkaisemista käytettiin onnistuneesti hyväksi kirjan markkinoinnissa. Yleisö rakastaa ryysyistä rikkauksiin -tarinoita sekä tarinoita siitä, miten kova työ palkitaan. Näin onkin Rowlingin tapauksessa varmasti käynyt. Pidän itseäni kovana mimminä kun kirjoitin gradun samaan aikaan kuin toisen romaanin, mutta se ei ole mitään verrattuna Rowlingin ensimmäiseen vuoteen Edinburgissa.

Sen sijaan huomioni kiinnitti New Yorker -lehden Ian Parkerin väite, jonka hän teki laajassa artikkelissaan Rowlingin ensimmäisen aikuistenkirjan julkistamisesta. Hänen mukaansa Rowlingin tilanteesta (sosiaaliavun varassa elävä yksinhuoltajaäiti, joka kirjoittaa kahvilassa vauvan nukkuessa vaunuissa) ei voi puhua objektiivisena köyhyytenä, koska Britanniassa on sentään jotakin taloudellista apua tarjolla työttömille vastavalmistuneille. Yhdysvalloissa kirjailija olisi joutunut muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse.

Tietenkään Skotlannissa elävä yksinhuoltaja ei ole köyhä samassa mielessä kuin vaikka jossain Intian slummissa, mutta eri maiden tilanteita ei voikaan suoraan verrata toisiinsa. Yhdysvalloissa on keskimäärin alhaisemmat elinkustannukset sekä matalampi verotus kuin Iso-Britanniassa, puhumattakaan siitä, miten erilaiset työmarkkinat ovat. Muodollisesti keskiluokkaan kuuluvakin voi pudota köyhyysloukkuun, jos kunnallista päivähoitoa ei ole (kirjoittamisaikaa on vain lapsen nukkuessa) tai asumistukea ei saa (joutuu elämään jossain surkeassa murjussa). Näin Britanniassa. Suomessa asiat ovat paremmin.

Siksi en lakkaa olemasta päivittäin kiitollinen kunnalliselle päivähoitolaitokselle. Minua ärsyttävät julkisessa keskustelussa vanhemmat, jotka vain valittavat päivähoidon palvelutasosta tai siitä, että lapselle ei järjestetä jos jonkinlaista erikoiskohtelua. Koska yhtä vähän kuin minä he haluaisivat tai pystyisivät järjestämään lapsen hoidon oman työnsä tai kirjoittamisensa ohessa. Korkeammasta palvelutasosta ei olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Sitä paitsi korkeinkin hoitomaksuluokka on naurettavan pieni verrattuna siihen, mitä nykyinenkin hoito oikeasti maksaisi jos se pitäisi ilman kunnan subventiota maksaa.

Vielä valituksen kuuntelemista ankeampaa olisi kuitenkin elää äärilibertaristisessa yhteiskunnassa, jossa julkisia palveluita ei tuettaisi. Koska silloin ei olisi varaa, minulla sen paremmin kuin näillä julkisessa keskustelussa esiintyvillä liberalistisilla "talousajattelijoilla", hankkia ensimmäistäkään lasta. Ainakaan ilman, että toinen vanhempi jää kotiin lasta hoitamaan. Näin monet naiset joutuvat Britanniassa käytännössä tekemään, koska osa-aikainenkin hoito (5 tuntia päivässä) maksaa 100 puntaa viikossa.

Ettei menisi mankumiseksi tälläkään puolella aitaa, on lapsen saamisessa kirjoittajalle hyviäkin puolia. Todelta kalskahtaa Rowlingin suora lainaus jutussa: "Lapsen saaminen pakotti minut tekemään sen helkkarin kirjan valmiiksi. Ei siksi, että ajattelin sen pelastavan meidät taloudellisesti, vaan siksi että ajattelin, että tämä on viimeinen tilaisuuteni saada se valmiiksi." Elämä on rajallinen ja se pitää käyttää asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.

Syysväsymys

Huonon muistini yksi oire on se, että aina syksyn alkaessa olen tarmoa täynnä enkä muista, miten hitaaksi ja ankeaksi kylmä ja pimeys pahimmillaan tekevät. Periaatteessa pidän syksystä. Molemmat kirjanikin tapahtuvat syksyllä. Kausimasennuksen ensimmäiset oireet tulevat kuitenkin yleensä jo syyskuussa. Väistämättä koittaa se aamu, jolloin kaikki tekemiseni näyttäytyvät turhanpäiväisinä ja koko olemassaoloni kyseenalaisena.

Masennus on yhtä paljon turhautumista omaan saamattomuuteen kuin todellista, mitattavissa olevaa saamattomuutta. Jokainen masennuksesta kärsinyt tietää, mistä puhun. Masennusta koskevissa kyseytutkimuksissa on havaittu, että juuri masentuneiksi itsensä ilmoittavat ihmiset ovat sitä mieltä, että masentuneiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä hommiin. Olkoonkin, että ajatus saa masentumaan vain entistä enemmän. Yleensä masentuneiden omat aikaansaavuuden mittarit ovat vielä epärealistisia. Se on osa masennuksen yliotetta.

Joinakin aamuina minut auttaa sängystä ylös ajatus, että kun mies ja lapsi häipyvät ovesta saan käydä olohuoneen makuulleni olohuoneen matolle ja vain olla. En koskaan tee sitä, koko päivän makaaminen lattialla on kuitenkin liian tylsää ja tapahtumaköyhää minulle. Mutta kun antaa itselleen armoa ajatuksen tasolla, se auttaa.

Se ja energiajuoma.

Sain kutsun esiintymään Turun kirjamessuille Kirjakahvila-lavalle sunnuntaina klo klo 13.30. Helsingin kirjamessuilla esittelen Linnunpainoa Rosebudin osastolla perjantaina 26.10 klo 15.20. Kannattaa tulla kuuntelemaan myös scifi-paneelia Louhi-lavalle klo 16. Tuolloin keskustellaan Edgar Rice Burroughsin Mars- ja Sergei Lukjanenkon Yöpartio-kirjoista. Äänessä Henriksson, Konttinen, Rajaniemi & Sisättö.

Neuvot

Rakastan neuvoja ja olen kova kysymään niitä.

Parhaat neuvot saa sellaisilta, jotka ovat onnistuneet jossakin asiassa hyvin tai tekevät sitä paljon. Kannattaa miettiä, kuka asiasta tietää. Esimerkiksi kun tarvitsin vinkkejä muuttoon, kävin katsomassa yhdysvaltalaisen Flylady-siivousryhmän sivuilta. Siellä vinkkejä jakoivat Yhdysvaltain armeijan upseerien vaimot, jotka joutuvat parhammillaan vuoden välein muuttamaan ison talon irtaimiston. Tietävät, mistä puhuvat. Netti on pullollaan vinkkejä ja opastusta, jossa asiasta innostuneet jakavat omia näkemyksiään - itse pitää vain päättää, keneltä kannattaa ottaa vastaan neuvoja esimerkiksi kirjan markkinoinnista tai lapsen kasvattamisesta.

Parasta on, jos voi kysyä joltakin tutulta. Minulla on ollut yhdistystoiminnan kautta onni tutustua moniin viisaisiin vanhempiin kirjoittajiin, jotka ovat auttaneet keltanokkaa. Kirjoittajaringissä he ovat lempeästi toppuutelleet, että se ensimmäinen rävellys ei ehkä ole ihan painokelpoinen ja että tekstejä kannattaa ja pitää työstää ja jatkaa. Pidemmälle ehdittyäni he ovat antaneet palautetta ja neuvoneet ihan käytännön asioissa, miten teksti tai käsikirjoitus pitäisi viimeistellä ennen lähettämistä.

Kirjoittajayhteisössä toimiminen edellyttää luottamusta. Nämä ihmiset ovat käyttäneet aikaa ja energiaa minuun ja teksteihini. Kirjoittajat ovat tyypillisesti itsekkäitä olentoja, joita jokaista kiinnostaa se oma napa ennen kaikkea. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa paitsi vastavuoroisuus, myös hyvä henki ja jonkilainen kiitollisuus siitä, mitä toiset ovat minun vuokseni tehneet. Niin auttamalla kuin neuvomallakin. Samoin vaikka miten välillä tekisi mieli toisten mielipiteitä kuunnellessa nakella niskoja ja sanoa, että minä olen niin suuri taiteilija etten tarvitse tällaista, porukka minut maan pinnalle joka kerran. Se on hyvä se.

Yritän olla antamatta neuvoja, joita ei ole pyydetty. Yritän, en siis useinkaan onnistu, koska annan niitä solkenaan. (Paitsi täällä blogissa en edes yritä olla neuvomatta, mutta itsepähän luette.) Pyytämättömien neuvojen antamiseen liittyy valtasuhde tyyliin täti opettaa. Pahimmillaan pyytämättä annettu neuvo toimii itseään vastaan ja kohde vain suuttuu eikä sitten ainakaan tee niin kuin ehdotat. Tuttua varmasti kaikille pienten lasten vanhemmille. Tai isompienkin. Itse olen hirveän huono ottamaan vastaan opastusta, jos se on annettu mielestäni väärästä suunnasta. Vaikka neuvo olisi sinänsä hyväkin.

Parasta lukemista netissä mielestäni on SFWA:n blogi, jossa kokeneet kirjoittajat antavat neuvoja nuoremmille. Se on minulla selaimessa aloitussivuna. Aloittelevien kirjoittajien kohdalla toivon, että nämä löytäisivät oman porukkansa. Harva kirjoittajakaan on lopulta niin yksinäinen susi, ettei toisten kannustuksella ja rohkaisulla olisi merkitystä.

---

Linnunpaino meni painoon, hehe tautologia. Antibioottikuurin viimeinen päivä on päällä ja väsyttää armottomasti. Uutta romaania on noin 50 sivua alkua. Viikon sisällä on ollut mitä kauneimpia syyspäiviä, mutta pitkittyneen flunssan vuoksi tuntuu, että lähinnä raahaudun eteenpäin, raah raah...