Thursday, January 31, 2013

Kuka raotti kiveä osa 2

Olen vastikään kirjautunut Twitteriin. Synkronoin palvelun blogiin jahka ymmärrän, miten se tapahtuu. Sillä välin olen päässyt seuraamaan lehdistössä niin paljon puhuttuja super-twiittaajia, kuten Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme Alexander Stubb. Jätin seuraamisen kuitenkin sikseen melkein saman tien. Into-kirjailijakollegani Brunila ja Andersson olivat Jyväskylän kaupunginkirjastossa kertomassa kirjastaan Äärioikeisto Suomessa, kun kolme miestä yritti tunkeutua saliin sisään. Heidät pysäyttänyt järjestysmies sai puukosta.

Tuomitsiko Stubb väkivallan? Kokiko hän asiakseen huolestua itseään kansallissosialistiseksi kutsuvan ryhmän toiminnasta Suomessa? Näin Stubb kirjoitti:

@alexstubb Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please. #ideologia #ääri #keino.

Äärioikeisto on rasistinen vihaideologia, äärivasemmisto puolestaan itsehallinnollinen, vallankumouksellinen antifasistinen liike. Molemmat saattavat näyttää "tavallisten" ihmisten näkökulmasta samalta mellakoidessaan aitojen eri puolilla, mutta todellisuudessa näillä kahdella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Eikä muuten myöskään "oikeiston" tai "vasemmiston" kanssa sikäli kuin nämä käsitteet parlamentaarisesti ymmärretään.

Molemmat liikkeet epäilemättä huojuttavat kansalaisen turvallisuudentunnetta. Turvallisuudentunnettani ei kuitenkaan lisää se, jos valtiojohdon jäsen vähättelee poliittista väkivaltaa tai reaktio rasistiseen puukotukseen, että äärivasemmistö öllöllöö. Kirjan kirjoittaminen ei myöskään ole samanlainen hyökkäys kuin väkivaltainen hyökkäys puukon kanssa. Sen Stubbkin varmasti ymmärtää. Valtiojohdon sekä kaikkien avointa ja demokraattista yhteiskuntaa haluavien kansalaisten pitäisi kaikin keinoin vastustaa tällaisten rasististen ideologioiden leviämistä Suomessa.

Ks. myös blogipäivitykseni samasta aiheesta pari viikkoa sitten.

No comments:

Post a Comment