Jopa moni kirjailija valittaa, että heillä ei ole aikaa lukea. Työpäivä silppuuntuu ja pirstaloituu eikä keskittymiskyky riitä. Muissa ammattiryhmissä kaunokirjallisuuden lukemista ei välttämättä edes pidetä tarpeellisena. Leena Krohn on voihkaissut, että Suomessa sivistyneenä itseään pitävä ihminen voi julistaa tyytyväisenä, ettei lue lainkaan kaunokirjallisuutta. Näin ei ole joka puolella, esimerkiksi angloamerikkalaisessa korkeakoulujärjestelmässä opiskellaan collegessa neljä vuotta humanistisia aineita ennen erikoistumista jollekin alalle. Kautta koko Venäjän maan kirjallisuutta arvostetaan enemmän kuin Suomessa. Insinöörin tai lääkärinkin voi siellä odottaa pystyvän keskustelemaan kirjallisuudesta. Suomessa lapset ovat onneksi edelleen poikkeus ja lapsille lukemista pidetään tärkeänä.
Kaunokirjallisuuden lukeminen on kuitenkin tärkeää myös aikuisille. Tässä jälleen monesti kertomani esimerkki. Kirjailija Michael Swanwick kertoi Suomen vierailullaan kymmenen vuotta sitten, että hänelle oli kerran esitetty seuraava kysymys: jos kehitettäisiin tekoäly, joka pystyisi tekemään meistä parempia ihmisiä, pitäisikö se ottaa käyttöön? Vai pitäisikö meidän sittenkin pähkäillä ratkaisut itse nykyisillä aivoillamme? Swanwick kertoi pohtineensa kysymystä ja keksineensä vastauksen liian myöhään. Hän kertoi sen kuitenkin meille. Tekoäly on jo olemassa ja käytössä: niitä sanotaan kirjoiksi.
Kaunokirjallisuus auttaa meitä ymmärtämään ihmisen elämää. Se tarjoaa näkökulmia sekä ratkaisuja, jotka eivät ole helppoja, elämäntapa- tai valmennusoppaiden valmiiksi pureskeltuja ohjeita. Kirjat lohduttavat ja näyttävät meille uusia maailmoja.
Mutta mistä sitten aikaa lukemiselle, kun työt rasittavat mieltä, lapset pitää hoitaa ja liikuntaakin harrastaa? Lainaan Stephen Kingiä:
"Minä otan kirjan mukaani kaikkialle ja olen huomannut, että lukemiseen tarjoutuu tilaisuuksia tämän tästä. Pitää vain opetella lukemaan sekä pienin siemauksin että pitkin hörppäyksin. Odotushuoneet on totta kai kuin tehty lukemiseen. Mutta niin ovat myös teatterin aulat ennen näytäntöä, pitkät ja pitkäveteiset kassajonot ja kaikkien yhteinen suosikki, vessa. Autoillessakin voi lukea, nimittäin äänikirjoja." (King: Kirjoittamisesta.)
Perinteinen paperille painettu kirja on käyttöliittymänä kätevä ja kulkee helposti mukana. Sähkökirjoja voi lukea nykyään myös älypuhelimella. Pyöräillessä voi kuunnella äänikirjaa mp3-soittimelta... tilaisuuksia lukemiseen siis löytyy, kun ne vain käyttää. En väheksy liikunnan merkitystä hyvinvoinnin kasvattajana. Mieluummin kuin pohjelihaksen tuunaamiiseen kannattaa mielestäni kuitenkin käyttää aikaa oman ajattelunsa ja empatiakykynsä syventämiseen. Kirjailija puolestaan ei voi tehdä työtään hyvin, jos hän ei lue.
Hyvä postaus tärkeästä aiheesta. Se on kyllä jotenkin hullua, miten "normaalia" on olla lukematta. Monet voivat julistaa ihan ylpeinä, etteivät koskaan lue kirjoja tai ovat elämässään lukeneet alle 10 kirjaa. Vaikka tarinoiden kertominen ja kuuleminen on ollut osa ihmisiä niin kauan kuin on ollut kieli tai väline siihen ja sama pätee kirjoittamiseen ja lukemiseen.
ReplyDeleteToisaalta kun itse on lukenut ja kirjoittanut suurin piirtein aina, niin asiaa on vielä vaikeampi ymmärtää. Lähipiirissänikin lähes kaikki lukevat ainakin joskus, jopa eräs lukihäiriöinen tuttunu rakastaa romaaneja, vaikkei niiden lukeminen hänelle helppoa olekaan. Tiedän ainoastaan yhden ihmisen, joka on itse myöntänyt, ettei lue kirjoja oikeastaan lainkaan. Runoutta kyllä. Hänellä on siihen kuitenkin ihan sellainen syy, johon itse ei voi vaikuttaa (ei lukihäiriö kuitenkaan).
Niin ja vaikka usein aika on kortilla itselläkin, niin kuten sanoit, kyllä sitä aikaa aina jostain saa lukemisellekin repäistyä. Itse tulisin hulluksi, jos ei olisi aikaa lukea.
Kiitos kommentista, Katri. Olen samaa mieltä, että tarinoiden kuunteleminen ja kertominen on tärkeä osa ihmisenä olemista. Joskus "ammattilukijana" tulee tosin myös sellainen tunne, että lukeminen on "suorittamista" jota pitää tehdä.
ReplyDelete