Valituksen aihe on tietenkin vanha ja usein kuultu, muidenkin kuin mieheni toistama. Epämääräinen "spefi" on tämän teiniproosan kirjoittajille vain yksi väylä, jota pitkin päästä kirjoittamaan omista ihmissuhdeongelmista ja kasvusta (joidenkin kriitikoiden mukaan myös naiseudesta). Kun genrerajat on kerran kaadettu, ei ole tarvetta perinteen tai klassikoiden tuntemiselle. Kiistelimme myös siitä, voiko sanoa, että kotimaassa on kunnon scifi- tai fantasiakirjailijoita. Miehen mielestä heitä on viidessäkymmenessä vuodessa ollut 1-2, Hannu Rajaniemi nyt ainakin. Loput spefikirjailijoiksi laskettavat voivat olla proosana laadukkaita, mutta scifiin tai fantasiaan genreinä ne eivät tuo mitään uutta tai kiinnostavaa. Eivätkä kaikki näistä kirjailijoista, kuten Leena Krohn, edes lue itseään spefi-kirjailijoiksi.
Tässä kohdassa huomautin, että määrittely voi tulla joko sisältä tai ulkoa. Krohn on esimerkiksi amerikkalaisten sf/f-fanien parissa hyvin arvostettu ja häntä voi varmasti yhdysvaltalaisesta näkökulmasta pitää "new weird" -liikkeen piiriin kuuluvana kirjailijana. Samoin monien, varsinkin suomalaisten lukijoiden näkökulmasta, kaikki vähänkin "kummallista" sisältävä teksti on scifiä tai fantasiaa ja sitä kautta liian vaikeaa tai epäkiinnostavaa. Jos tätä kautta asiaa katsoo, kaikenkarvaiset pulpin, uuskumman, reaalifantasian ja muun kirjoittajat voivat katsoa Suomessa kuuluvansa sf/f-kirjoittajien piiriin.
Joitakin vuosia sitten Pasi Ilmari Jääskeläinen lanseerasi "reaalifantasian" käsitteen, joka oli tarkoitettu kuvaamaan sitä spekulatiivista kirjallisuutta, jota ei ole kirjoitettu perinteisten genrerajojen sisälle. Käsitteen omaksui useampi kirjoittaja, joiden proosa sisältää spefiä enemmän tai vähemmän. Myöhemmin Tuomas Saloranta perusti URS-liikkeen edistämään perinteisempää seikkailuviihdettä, mutta kirjallisia uudistuspyrkimyksiä tällä "rahvaanomaisella" kirjallisuudella ei määritelmällisesti ole. Varsinaista scifiä tai kovaa scifiä kirjoitetaan molemmissa ryhmissä suhteellisen vähän. Kuka sitten kirjoittaisi vakavissaan ja kunnianhimoisesti juuri scifiä?
Ei ole realistista ajatella, että Suomen kokoisessa maassa olisi niin monta kirjoittajaa, jotka sekä kirjoittaisivat erinomaista proosaa että uudistaisivat tai käyttäisivät genreä erityisen kiinnostavalla tavalla. Meitä ei ylipäätään ole niin paljon. Sama pätee lukijoihin. Ei voi mielestäni sanoa, että Suomessa ei ole yleisöä tai ystäviä hyvälle spefille, niin kauan kuin heitä on edes joitakin. Åconin kunniavierasvalinnat ovat mielestäni osoitus siitä, että uusia, kiinnostavia nimiä luetaan ja arvostetaa. Spefi-yleisön pienuutta valitetaan myös usein, mutta sekään ei määritelmällisesti mielestäni pidä paikkaansa. Mieleen tulee Magdalena Hain huomio tässäkin blogissa (kommenttilaatikossa) kesällä: bulkkifantasian ja teinivampyyriromanssin lukijoita riittää Suomessakin pilvin pimein. OK, onhan se teinihömppää se vampyyriromanssi, mutta on siinä silti vampyyri.
Tämä on varmaan miehenkin kritiikin ydin. Esimerkiksi hän nosti sen, että edes vampyyrin kaltaista yksinkertaista tai kulunutta hahmoa ei osata Suomessa tehdä tarpeeksi hyvin niin, että se kiinnostaisi. Teos-kustantamon taannoinen Verenhimo-antologia ei tiettävästi poikinut uusintapainosta, saati jatko-osaa. Hyviä scifiteoksia ei julkaista, jos niitä ei kirjoteta. Ja tästä olimme lopulta samaa mieltä. Laatu on kirjoittajien ongelma. Jos ajatellaan, että tarpeeksi hyvä kirja löytää paikkansa, täytyy vain kirjoittaa sellainen. Toisaalta mikäpä sen mieluisampi haaste kirjoittajalle kuin pyrkimys kirjoittaa yhä paremmin.
Koko kiistasta jäi käteen konkreettinen lupaus: löimme vetoa, että jos päätoimitan vielä yhdenkin Kosmoskynän numeron, luen Simon Ingsin Kuuma linja ja Kuuma pää -romaanikaksikon. Jos en päätoimita, mies lukee Peter Hoegin Lumen tajun. Kävi niin tai näin, kaikki voittavat. Minä voin vähän paremmalla syyllä katsoa olevani kykenevä toimittamaan lehteä scifi- ja fantasiakirjoittajille. Mies puolestaan joutuu lukemaan kirjan, joka on aikoinaan vaikuttanut minut juuri sen ansiosta, että siinä mystisyys tihkuu valtavirtaproosan läpi kuitenkaan määrittämättä tai tyhjentämättä sitä.
Viikonlopun varrelta olisi muitakin kirjallisia huomioita, mutta käsittelen niitä seuraavassa postauksessa.
Väitän edelleenkin, ettei ”reaalifantasia” ole (ainakaan minun mielestäni) mikään kirjallisuudenlaji, tyyli tai edes aihealue, vaan pikemminkin asenne. Tai kirjailijaryhmän itsestään käyttämä nimitys. Kuulun kyseiseen kirjailijaryhmään, mutta neljä viidestä romaanistani on, kiistattomasti scifiä. (Se, ovatko ne tuoneet genreen mitään uutta, on asia erikseen eikä minun arvioitavissani.)
ReplyDeleteSitä viidettä on sanottu ”reaalifantastiseksi”, mutta kuten olen eri yhteyksissä todennut, tämä johtui siitä että luontevampi ja tutumpi termi ”maaginen realismi” ei mennyt läpi kustantamon johtoportaassa. Ehkä se olisi ollut vähän harhaanjohtava, ainakin niiden silmässä jotka yhdistävät maagisen realismin Latinalaiseen Amerikkaan.
Seuraava romaani on scifiä, mutta olen edelleenkin reaalifantastikko.
Kiitos kommentista, jPekka. Taidat olla kuitenkin paitsi "reaalifantastikoista" se, joka kirjoittaa kiistatonta scifiä ylivoimaisesti eniten, myös Suomen harvoja scifi-kirjailijoita ylipäätään. jPekalle siis seuraa, kiitos! Olen vähän samaa mieltä kustantamon kanssa, "maaginen realismi" sisältää konnotaation lattareihin.
ReplyDeleteHeh, näyttääpä tylyltä tuo mun kommenttini näin irrotettuna. :) Kyseessä oli heitto nimenomaan niille ihmisille, joiden mielestä esim. vampyyriromanssi ei kuulu spefin piiriin ollenkaan, koska se on "teinihömppää". Itse näen asian niin, että koska siinä on vampyyri (yliluonnollinen olento), se on spefiä.
ReplyDeleteOn hieman ongelmallista, jos SF/F -kenttää arvotetaan scifin näkökulmasta. Ehkä on kyse nimenomaan sukupolvijaosta, mutta itselleni (varsinkin ns. kova) scifi on vain yksi spekulatiivisen fiktion alalaji. Ei sen kuningaslaji.
Kiitos kommentista, Magdalena. Noin minäkin sen ajattelen ja näinhän se määritelmällisesti on - jos tarinassa on vampyyri, se on vampyyritarina. Ymmärrän tavallaan molempia puolia. Jos pysytään vampyyriesimerkissä, niin romanttiseen, eksistentiaalisen vampyyrihahmoon ihastuneet haluavat lukea uusia tulkintoja romanttisesta, eksistentiaalisesta vampyyrihahmosta. Tälle lukijalle on paha mennä selittämään Draculasta tai vanhojen tarinoiden seksittömistä hirviöistä ja ylistämään niiden erinomaisuutta. Spefin arvottamisesta sf/f:n näkökulmasta en osaa sanoa, koska arvostuksensa kullakin, itse taidan pitää spefin kuningaslajina jotakin todella hyvää urbaania fantasiaa, vaikkapa Saatana saapuuu Moskovaan.
ReplyDeleteHauska ja kiinnostava kirjoitus! Miten mahtaa käydä vedon? ;)
ReplyDeleteFantasiaa kirjoittavana olen toisinaan pohtinut oikeutusta kirjoittaa fantasiaa, kun en voi lukea itseäni intohimoiseksi fantasian harrastajaksi tai edes fantasiakirjallisuuden suurkuluttajaksi. Luen laajasti kaikenlaista kirjallisuutta, ja nyt kun kirjoitan itse, huomaan että haluni lukea seikkailufantasiaa on jopa vähentynyt. Mieluummin luen kaikkea muuta. Tekeekö se minusta huonon fantasiakirjailijan, hyvän fantasiakirjailijan -- vai onko asialla lainkaan merkitystä?
Kirjoituksessasi vilahti mielenkiintoinen virke: "Ei voi mielestäni sanoa, että Suomessa ei ole yleisöä tai ystäviä hyvälle spefille, niin kauan kuin heitä on edes joitakin."
"Hyvän spefin" määritelmä on jokseenkin pulmallinen. Kriitikon näkökulmasta vain uudistava ja eteenpäin vievä spefikirjallisuus voi olla hyvää, mutta laaja lukijakunta voi saada tyydytyksensä jo bulkkifantasiasta ja teinivampyyreista. Makuja löytyy monenlaisia, ja jokaisessa taiteenlajissa on se pieni eliittijoukko, joka vaalii jotain muuta kuin iso yleisö. Asia ei tietenkään ole mustavalkoinen. Harmaita alueita löytyy. Parhaimmillaan taiteessa saavutetaan jotain sekä eliitin että massojen puolella.
Kovan scifin vähäisestä esiintymisestä nykyhetken kirjallisuudessa olen ajatellut niin, että sitä on joka vuosi vaikeampaa kirjoittaa. Täytyy olla huippumatemaatikko tai ydinfyysikko, jotta ymmärtäisi kirjoittamaansa maailmaa. Uskottavien tulevaisuuden kuvausten rakentaminen vaatii mahdollisesti paljon enemmän taustatöitä ja aivoja, kun ennen pärjäsi pitkälle pelkän mielikuvituksen varassa.
Tosi kiintoisaa juttua. Maarit Verrosen voisi mainita. Erityisesti Yksinäinen vuori -esikoisromaani on mun mielestäni tosi hienoa fantasiaa, tai miksei spefiä. Tämän jutun näkökulmasta hänet olisi ehkä mainittava Leena Krohnin rinnalla.
ReplyDeleteJenni, voi olla ihan totta, että uskottavan "kovan scifin" kirjoittaminen vaatii yhä enemmän. Viihdekirjallisuudessa vaatimukset ovat vähän toiset, sekään ei välttämättä arvota kirjallisuutta suuntaan tai toiseen, veikkaan että valikoivakin kriitikko lukee mieluummin hyvin kirjoitettua seikkailua kuin pitkäveteistä tai tekotaiteellista "vakavaa" proosaa.
ReplyDeleteJuHirvi, minäkin pidin kovasti Verrosen kokoelmasta Älä maksa lautturille. Verronen onkin ehdottomasti Suomen kärkeä spefikirjoittajana, mutta scifikirjailijaksi häntä tuskin voi sanoa.
Toisaalla kirjoitin, että sukupolveni (sen, josta tässä oli nyt kyse) kirjailijoista ani harva sanoo kirjoittavansa scifiä, saati kutsuu itseään tieteiskirjailijaksi. Lajin pieni kotimainen näkyvyys on myös itseään ruokkiva kierre. Esikoisromaaniaan kirjoittava nuori mies Hesarissa kertoo kirjastaan sen, että "se kertoo maailmanlopusta mutta ei ole scifiä". Häntä vähän vanhempi kaverini, laajasti scifiä lukenut ihminen mutta ei fandomin jäsen, kertoo pitävänsä "vieraana" ajatusta että lukisi scifiä suomen kielellä. Minusta nämä asiat ovat saman kolikon kaksi puolta.
Koska en ole itse koskaan kauheammin perustanut ns. kovasta scifistä, en ole koskaan osannut suhtautua siihen laadukkaampana sf:n muotona kuin muista. Enkä moisessa käsityksessä osaa edelleenkään nähdä mitään mieltä. Kova scifi on aihevalinta ja aiheen käsittelytapa, ei laatuleima, ja kovassa scifissä on ihan yhtä mahdollista tehdä latteaa viihdehöttöä kuin missä tahansa muussa tyylilajissa. Jossakin mielessä voisi jopa – äärimmäisen ennakkoluuloisesti – väittää, että yksityiskohtainen luonnontieteellisiin aspekteihin keskittyminen tekee kovasta scifistä helposti pinnallisempaa ja nopeammin kuluvaa kirjallisuuttta kuin moni muu tyylilaji. Mutta tuo on ennakkoluuloa eikä edes oikeasti minun mielipiteeni.
ReplyDeleteTokihan muunkinlainen spekulatiivinen fiktio vaatii hyvää perehtymistä ja harkintaa. Ylipäänsä spekulatiivisen fiktion lukijakunnalla on luullakseni paljon tiukemmat vaatimukset tarinan ja maailman johdonmukaisuuden suhteen kun ns. realistisemman kirjallisuuden lukijoilla. Tämäkin tosin voi olla vain ennakkoluulo.
jPekka, kova scifin elementit ovat varmaan laatuvaatimus ainoastaan niille, jotka haluavat kovaa scifiä lukea. Ei siinä mitään, heitäkin on. Jos yritän ajatella tällaisen lukijan näkökulmasta, ymmärrän, että silloin vaikkapa nimi "Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat" pitää sisällään lupauksen juuri tästä aihevalinnasta ja käsittelytavasta. Tiedän, että monelle scifin lukijalle kotimaisuus ei ole mikään itseisarvo, voi olla jopa päinvastoin.
ReplyDeleteKirjoittaja voi haastaa itseään monella tavalla. En itse osaa kovin hyvin vastata kysymykseen, miksi hengailen scifi- ja fantasiakirjoittajiksi itseään kutsuvassa porukassa, muuten kuin että porukka on mukavaa ja avarakatseista, kirjallisuuden suhteen jopa moniarvoisempaa kuin valtavirtapuolella. En yhtään ihmettele, jos se ulkoapäin näyttää kummalliselta ja joku välillä kyseenalaistaakin koko genrenimityksen. Minun puolestani STk:n nimen voisi muuttaa vaikka "ryypätään ja pidetään hauskaa" -seuraksi. Silloin hommasta toki katoaisi pointti, mutta mikä pointti, siitä minä yritän tässä saada kiinni. Kunhan pähkäilen.