Voi äiti!

Taas puhutaan kotihoidon tuesta, niin kuin sen leikkaaminen kannustaisi naisia töihin. Asian puheeksi nostanut Jyrki Katainen on pääministerinä avainasemassa siinä, mistä ne työpaikat naisille luodaan, edes osa-aikaiset. Sinänsä kannatan lämpimästi osa-aikatyötä, eläkekertymän supistumisen uhallakin. Olisi hyvä, jos Suomessa olisi Ruotsin tavoin paremmat mahdollisuudet sekä osapäivätyöhön että osapäivähoitoon.

Sitä ajatusta en kuitenkaan osta, että lapsen paras olisi aina ja kaikkialla kököttää äidin kanssa kotona elämänsä ensimmäiset kolme vuotta. En ymmärrä, miksi naiset ja feministit eivät vielä raivokkaammin käy tätä psykologien ja kasvatustieteilijöiden harjoittamaa sortoa ja nöyryytystä vastaan. Viime viikolla HS:n mielipidepalstalla psykoterapeutti Anna-Liisa Rekola todisteli, miten hoitajan vuorotteleminen tuottaa hylkäyskokemuksia varhaislapsuudessa, siis jos isä välillä hoitaa äidin sijaan.

Ihmeen moni koulutettukin äiti omaksuu täysin mutu- ja fiilispohjalta jonkinlaisen antifeministisen luomuajattelun, jossa hyvä lapsen ja äidin välinen suhde syntyy äidin kärsimyksistä synnytyskivuissa ja rintaruokinta on lapsen ainoa paras eikä isiä pidä tuttipulloineen päästää lapsen lähelle. Samat ihmiset, jotka suorilta kyseenalaistavat käsitykset "rotujen" välisistä älykkyyseroista, uskovat silmää räpäyttämättä, kun joku kasvatustieteilijä tai psykologi sanoo, että lapsi vaurioituu, jos on hetkenkin yksin ennen kuin täyttää kaksitoista.

Vanha kaverini Leo Stranius sai taannoin ryöpytystä osakseen, kun mainosti luomusynnytystä ekologisena vaihtoehtona blogissaan. Leolla on tapana muutenkin referoida blogissaan kiinnostavilta tuntuvat uudet ajatukset niitä sen kummemmin pohtimatta tai sulattelematta. En tiedä, onko hän jäämässä vuodeksi hoitovapaalle, luultavasti on. Muutenkin vaikea tietää, mitä miehet tai perheenisät kotihoitokeskustelusta ajattelevat, Leo on yksi harvoista joka asiasta kirjoittaa, olkoonkin, etten ole hänen kanssaan aina samaa mieltä.

Oma mutu-tuntumani on, että koulutetut naiset jäävät kotiin, koska mielekkäitä vaihtoehtoja ei ole - työmarkkinoilla ei ole tarjota hommia tai jos on, työmäärä on niin kestämätön, ettei siitä perheellinen selviä. Veikkaan, että samasta syystä moni kirjoittava nainen jää freelanceriksi - puolipakolla, kun töitä on liikaa tai niitä ei ole ollenkaan. (Grafomania-blogissa keskusteltiin juuri free-työstä, mutta ei ihan tästä näkökulmasta.) Tähän osa-aikatyö voisi tepsiäkin. Jään odottamaan kiinnostuneena hallituksen aloitteita osa-aikatyön lisäämiseksi. Siihen saakka kirjoittelen kotona.