Monday, November 19, 2012

Muutosten jyrinää kirjallisella kentällä

Kustannustoimittaminen kiinnostaa. Näin siitä päätellen, että lauantaina parikymmentä ihmistä oli kokoontunut Pirkkalaiskirjailijoiden toimitiloihin kuulemaan, kun Kanerva Eskola Ateena-kustantamosta valaisi kustannustoimittamisen saloja. Niinhän se on, että vaikka itse on kaksi kertaa ollut mukana prosessissa kirjailijan puolella pöytää, suuri osa siitä, mikä ohjaa kustantamon logiikkaa ja kustannustoimittajan työtä, jää hämärän peittoon.

Kurssi järjestettiin, koska kentällä on tapahtunut paljon sellaista, joka on luonut tilauksen toimitusprosessin ja koko kustantamisen syvemmälle ymmärtämiselle. On pienlehteä, URS-liikettä, Osuuskummaa; kirjoittajia, jotka yhdessä ottavat toimittamisen ja julkaisemisen prosessin omiin käsiinsä.

Osuuskummasta puheen ollen, lauantaina julkistettiin Tulenkantajien kirjakaupalla osuuskunnan uusin julkaisu, kotimainen Steampunk! - Koneita ja korsetteja -antologia. Olen itse mukana tekstillä Arkistonhoitajan salaisuus. Kokoelman olen lukenut nyt noin puoleen väliin ja uskallan väittää, että käsissämme on todella kiinnostava kokonaisuus. Steampunk on vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla: kuin scifiä, mutta niin, että piirilevyn sijaan asioita liikuttelee höyrykone. Genrenä steampunk on niin villi ja hulvaton, että sen puitteissa voi kuvitella ja kirjoittaa todella huimia seikkailuja.

Toinen kiinnostava seikka on kokoelman tekotapa. Kumman rakas -antologian tapaan kirjoittajat lukivat ennalta ja kommentoivat toistensa tekstejä. Päävastuu oli teoksen toimittaneilla J.S.Meresmaalla ja Markus Harjulla. Kirjoittajat ja toimittajat itse omistavat teoksen julkaisseen kustantamon (vierailevana tähtenä ja kunniavieraana Suomen ensimmäinen steampunk-kirjailija Magdalena Hai). Lopuksi, teoksesta julkaistiin samaan aikaan kaksi versiota, painettu antologia ja kohtuuhintainen, DRM-käyttörajoitteista vapaa e-kirja.

Kirjailija Meresmaata lainatakseni, vaikka oma lehmä on niin syvällä ojassa ettei edes turpaa näy, suosittelen lämpimästi kaikille steampunkiin tutustumista ja antologian hankkimista joko itselleen tai joululahjaksi, perinteisessä tai e-kirja-muodossa.

Kirjailijana toimimiseen on siis perinteisten kustantamojen lisäksi nousemassa varteenotettavia vaihtoehtoja. Ei siis ihme, että tekstin toimittamisen kurssille oli ja on tarvetta. Tarkoitus onkin järjestää Helsingissä toinen kurssi ensi vuonna. Lauantaina valittiin myös uusi hallitus kurssin järjestäjäseuralle, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajille. Olen vuoden tauon jälkeen mukana. Myös Kosmoskynä-lehden tekijäkaartiin tulee muutoksia. Kirjastot, kirjoittamisesta kiinnostuneet ihmiset ja kaikki sf/f-harrastajat, kannattaa tilata Kosmoskynä-lehti vuodelle 2013! Luvassa on paljon mielenkiintoista asiaa.

Harju, Markus ja Meresma, J.S. (toim.): Steampunk! - Koneita ja korsetteja. Osuuskumma 2012.

No comments:

Post a Comment