Ilmaisissa töissä

eli miksi olen mieluummin kirjailija kuin toimittaja.

Anne Mölsä kirjoitti rohkeasti Journalistin debatti-palstalle työttömäksi valmistuvan toimittajan työmarkkina-asemasta. Toimittajalle markkinoitiin TE-keskuksesta yritystiedottajan täydennyskoulutusta. Virkailija ennusti työnhaun olevan vaikeaa, koska hakija oli ollut kaksi vuotta poissa työmarkkinoilta eli ei ollut hankkiutunut kesätöihin gradun tekemisen ohella.

Työvoimapoliittiseen koulutukseen siis, takaisin koulun penkille heti yliopistorupeaman jälkeen. Koulutukseen kuuluvilla harjoittelujaksoilla korkeakoulusta valmistuneet ammattilaiset puolestaan työskentelevät pikkurahalla jonkin alan työnajantajan palveluksessa. Mölsä ihmetteli monen muun tavoin, miksi työttömäksi kirjautuva ei voisi olla alallaan vahvasti toimiva osaaja, miksi työelämästä sivuun luiskahtanut reppana.

Osaajia löytyy, entäpä palkkaajia? Tätä mietin monesti, kun istun kotona päivän rupeaman ääreen. Sillä tosiasia on, että vaikka vapaana kirjoittajana ja osuuskunnan jäsenenä joudun tekemään lukuisia asioita, joista en voi laskuttaa tai joista ei sinänsä makseta palkkaa, niin missään en ole joutunut tekemään niin paljon ilmaistöitä kuin toimittajaksi opiskellessani, julkisen palvelun tai kaupallisten tiedotusvälineiden "palveluksessa".

Jokainen toimittaja tietää, millainen ongelma palkattomat harjoittelijat ovat toimituksissa. Itse olen aikoinaan toisen vuoden medianomiopiskelijana harjoitellut neljä viikkoa Ylen maakuntaradion toimituksessa. Samassa koulussa opiskellut neljännen vuoden opiskelija oli toimituksessa koko kesän eli kolme kuukautta töissä ilman palkkaa. Työn sisältö ei sinänsä ollut hullumpaa: päivittäisjuttujen tekeminen joko oman idean pohjalta tai listalta.

Harjoitteluni ohjaaaja oli päivittäistoimituksen esimies, joka lähti jakson puolessa välissä lomalle. Loman tarpeessa hän luultavasti olikin, koska yritti parhaansa mukaan karistaa rasittavaa keltanokkaa kannoiltaan. Käytännön asioista kuten lounasedusta piti kysyä sieltä mistä parhaiten osasi, moitteita tuli, jos kysyi väärältä ihmiseltä. Esimerkiksi uutispuolen toinen esimies tuli jälkeenpäin neuvomaan, että viikon vaihto uutishuoneen puolelta olisi pitänyt varmistaa häneltä, ei siltä toiselta.

Koska ohjaaja oli lomalla, harjoittelujakson päätteeksi en saanut sen kummempaa palautetta. Kanavapäällikkö kirjoitti työtodistuksen, jossa minun mainittiin suoriutuneen tehtävistäni "kokemukseeni nähden hyvin" - päällikkö muotoili asian niin, ettei ollut varsinaisesti selän takana katsomassa. Kirjoitan tästä Yle-kokemuksesta, koska myös muiden opiskelijoiden mukaan julkisen palvelun yhtiö on ollut ilmaisen harjoittelijatyövoiman käyttäjä numero yksi.

Aikanaan menin sitten palkkatöihin. Kun nykyään apurahajaksoni ovat 3-4-kuukauden pituisia, tuolloin pätkätyöjaksoni olivat 3-5 kuukauden pituisia. Vastikään vakinaistettu naistoimittaja kuittaili meille sijaisille, että mekin saamme työnantajan silmälasiedun ja kesäloman sitten, kun olemme kunnon töissä. Saamatta jäivät ja esimerkiksi viime kesän tein mitä halusin (järjestin Finnconia). Ison päätöksen tein, kun jätin hakematta seuraavaa pätkää. Hinta (Helsinkiin muuttaminen, kirjoitushaaveiden ja perheen perustamisen lykkääminen) oli liian kova. Esimieheni muistutti ystävällisesti, että älä kadu. Olen katunut monta kertaa, mutta pienen märehtimisen jälkeen joka kerta tullut järkiini.

Ammattikorkeakoulusta valmistuneet toimittajat eivät sitä paitsi ole kovin suuressa huudossa valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Toisena toimittajakesänäni kulttuuritoimituksen esimies kyseli, tuntisinko heille jotain sopivaa, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselta valmistunutta kesätoimittajaa. En tuntenut. Pätkätöistä lähdettyni olen muuten myös valmistunut maisteriksi, jos sillä on mitään merkitystä.

Anne Mölsä kirjoitti lopuksi, että luovien alojen työelämä on pätkätöiden, projektien ja apurahakausien mosaiikki, jossa pieni- tai nollatuloiset jaksot ovat tavallisia. Kirjoittamisesta ei kukaan maksa minulle suoritusperustaisesti, vaan vasta jälkeenpäin (jos silloinkaan). Sekin on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin työskennellä ilmaiseksi tai mitättömällä korvauksella työnantajan palveluksessa. Epävarmuus apurahataiteilijana on parempi kuin epävarmuus pätkätyöläisenä (vaikka kaipaankin kahviautomaattia!). Freelancerina ja osuuskunnassa työskentelen ainakin itselleni.