1. Taiteilija ei ole yleisölleen vastuussa tekemisistään. Eipä ole, niin, sehän on koko pointti, että yleisö saa valita, minkä kirjan lukee tai minkä teatteriesityksen menee katsomaan.
Ei yleisö anna taiteilijalle valmiiksi speksejä, joiden mukaan haluaa taiteesta nauttia. Taiteilijalta vaaditaan uudistumista ja yllätyksellisyyttä. Ennalta-arvattava juoni kirjassa tai teatteriesityksessä on tylsä. Paras vaikutus tulee siitä, kun teos onnistuu ravisuttamaan, herättelemään vastaanottajaa.
2. Asiakkaiden (=lukijoiden, katsojien) tarpeet eivät kiinnosta taiteilijaa. Jaa-a. Kirjojakin luetaan niin moneen tarpeeseen, itsekin olen monta kertaa käpertynyt peiton alle lukemaan kevyttä hömppää. Parin tällaisen kirjan jälkeen olen kuitenkin kyllästynyt ja palannut lukemaan jotakin, josta saa eväitä omaan ajatteluun, jotakin lisää sen sijaan, että mässyttäisin vain samaa, tutunmakuista karkkia. Jälleen kerran, ajatuksiaherättävä, yllättävä teos ei synny asiakkaan tarpeita arvelemalla vaan siitä, että taiteilija on laittanut teokseen oman näkemyksensä.
3. Taiteilija järjestää kohtauksen, jos teos ei kelpaa arvostelijoille. Tämä on vanhentunut näkemys taiteilijoista. Suurin osa suhtautuu ammattimaisesti omaan tekemiseensä ja tiedostaa valintansa ja niihin liittyvät riskit. Huono tai penikkamainen taiteilija voi olla diiva, samoin hyvin epävarma taiteilija.
4. Taiteilija uskoo, että taiteen olisi myytävä itsensä. Tämäkin on mennyttä maailmaa. Kirja ei löydä lukijoita itsekseen, se tarvitsee saattajia, jotka koostuvat kirjailijasta, kustantajasta ja kirjakauppiaasta, muutamia mainitakseni. Suurin osa taiteilijoista ja taidelaitosten työntekijöistä osallistuu nykypäivänä omien teostensa julkistamiseen ja markkinointiin.
5. Taiteilija ei toimita lupaamiaan asioita. Jokainen taiteellisen työsuunnitelman tehnyt tietää, että lopputulos on tuskin koskaan sama kuin paperilla. Taiteelliseen prosessiin kuuluvat yllättävät käänteet ja oivallukset, muuten se ei olisi luova prosessi. Luomisvoimainen taitelija tekee työnsä valmiiksi, joskus aikaa kuluu enemmän, mutta sen verran kuin on tarpeen. Eri asia, jos luomisvoima ehtyy, mutta tämä on harvinaista. Yleensä pieni breikki auttaa kirjoittajan blokkiin.
6. Taiteilijat tekevät vähemmän töitä. Kokemukseni mukaan neljä tuntia on maksimiaika, jonka päivässä voi käyttää tehokkaaseen työskentelyyn - siis itse luomiseen. Maanisina kausina enemmän, matalalentoisina vähemmän. Ei romaanikirjailija voi istua työpöydän ääreen ja suoltaa kahdeksaa tuntia, jos ei kirjoita dekkaria tai muuta juonivetoista, väitän. Luovat aivot työskentelevät keskittyneesti ja tarvitsevat sitten tauon. Loppuaika menee säätämiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen ja muuhun puuhasteluun, niin kuin suurimmassa osassa ammatteja muutenkin.
Yrittäjien ylistäminen pitkistä työviikoista ja tienaamisesta on sitä paitsi nykyään vähän sama kuin sanoisi, että he ovat surkeita puolisoita ja laiminlyövät lapsiaan. Tuntemani yrittäjät eivät ainakaan mitenkään glorifioi massiivista työmääräänsä. Valinnoistaan kannattaa olla tietoinen eikä olla katkera niitä kohtaan, jotka tekevät vähemmän tunteja
Ehkä parempi analogia olisikin verrata taiteilijaa maanviljelijään. Molemmista ammateista saatava tulo on kausiluonteista. Molemmat ovat alkutuotantoa eikä kumpikaan pärjää ilman tukea. Niin henkeä kuin viljaa on Suomessa vaikea viljellä. Kuitenkin kauppoihin halutaan suomalaisia tuotteita ja suomalainen maaseutu halutaan pitää monimuotoisena. Samoin kotimaisen kirjallisuuden monipuolisuutta olisi vaikea turvata ilman apurahoja.
Tämän kaiken sanottuani, ei ole ollekaan pahitteeksi, jos taiteilijalla on kuitenkin strategista ajattelua. Se ei ainakaan huononna hänen taidettaan ja parhaimmillaan vaikuttaa positiivisesti tienestiin - tai ainakin auttaa vähentämään katkeruutta. Voi olla hyvä valita (tai olla tietoinen siitä valinnasta), haluaako ison yleisö vai olla "uskollinen" omalle taiteelleen. Suurin osa meistä taiteilijoista ei koskaan yllä molempiin.
No comments:
Post a Comment