Äitikortti

Luin viikonloppuna Anu Silfverbergin kirjoituskokoelman Äitikortti. Se oli kaikin puolin nautinnollista luettavaa, hyvin kirjoitettu ja argumentoitu. Erityisesti pidin ensimmäisestä kirjoituksesta Ihmisen lisääntyminen. Siinä kuvataan koskettavalla tavalla sitä hämmennystä, joka syntyy ikäkausiodotusten ja ihmisen oman kokemuksen törmäämisestä.

"Ensimmäisen kerran lisääntymiseni mahdollisuus nousi esiin vuonna 1990. Sain silloin postissa kondomin, jonka oli lähettänyt yhteiskunta. Yhteiskunta oli selannut kalenteriaan ja havainnut, että olin saavuttanut tietyn iän. Sitten yhteiskunta oli ottanut laatikosta kondomin, jonka päällä oli nimeni (kuvainnollisesti, käytännössä se olisi tietysti ollut vähän omituista) ja lähettänyt sen minulle seksuaalisuuttani käsittelevän tietopaketin kera. Istuin sängylläni kondomi kädessä. Tuntui kuin spottivalo olisi kohdistettu päälakeeni. Tunsin lievää syyllisyyttä. En vastannut odotuksia: minulla ei ollut tälle kondomille mitään käyttöä. Ei niin mitään."

Kaikki kirjan pohdinnat eivät aivan osuneet omalle kohdalle, mutta olenkin saanut ainokaiseni yli kymmenen vuotta Silfverbergiä nuorempana. Ehkä Silfverberg olisi vielä enemmän voinut problematisoida lapsen saamisen halua yleensä. Kirjan poleemisinta antia ovat kirjoitukset Sänky ei ole sänky ja Kiintymättömyysvanhemmuus. Näistä asioista kiinnostuakseen tai keskustellakseen ei tarvitse olla vanhempi ollenkaan. Kulutustottumukset ja identiteetti kulminoituvat vanhemman valinnoissa ja puhuttavat (tai onnistuvat pöyristyttämään) nähdäkseni kaikkia. Lapset ovat herkkä ja tärkeä asia ja heidän ympärilleen saa melkoisen keskustelumyrskyn synnytetyksi.

Eniten tunteita herättävä luku on tietysti itse lapsen syntymä. En aikoinaan suunnitellut omaa synnytystäni millään tavalla. Minulla oli muuta ajateltavaa, koska kirjoitin esikoisromaaniani. Anu Silfverbeg kirjoittaa hieman pisteliäästi naisista, joille oma synnytyskokemus menee esimerkiksi vauvan infektioiden edelle. Terveydenhuollossa äidin ja lapsen hengissäpitäminen ylittää tarvehierarkiassa äidin "voinnin". Silfverbergin mukaan se on ikävää, niin kuin synnyttäminen valitettavasti usein on. Vaan eipä sille mitään voi. Toinen juttu, jos synnytyksen ajatuksenkin estää se, että ei pysty esimerkiksi omien kovien kokemusten vuoksi kipuamaan tutkimuspöydälle. Silloin tarvitaan pehmeämpiä keinoja.

Tuttavapiiriini mahtuu virkistävä kirjo niin luomusynnytyksen kuin suunnitellun sektionkin kannattajia ja kaikkea siitä välistä. Luomu- ja sektiosynnytyksen kannattajilla on eroa vain siinä, että jotkut luomusynnyttäjät haluavat muidenkin uskovan, että lapsella on jokin preferenssi sille, miten hän maailmaan tulee. Niin kuin joku doula viime kesänä kirjoitti Hesarin mielipide-palstalla, "emme esimerkiksi tiedä, mikä on synnytyskivun merkitys kiintymyssuhteen muodostumisessa". Tämä ajatus loukkaa jokaisen normaalijärjellä varustetun ihmisen älykkyyttä. Luomusynnytystä harrastetaan Suomen oloissa äidin vuoksi, mutta mitäpä tuosta. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen ei syyllisty synnytystavastaan, oli se mikä tahansa. ("Normaali" ei sisällä vastasynnyttäneitä äitejä, heidän tilaansa ei voida pitää lääketieteen näkökulmasta säännöllisenä. Heitä pitäisikin varjella tällaisilta idioottimaisuuksilta.)

Luen mielelläni vanhemmuutta käsitteleviä kirjoja, viime vuonna Amy Chuan Tiikeriäidin taitelulaulun ja Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébén. Kävin Raskassa viimeksi marraskuussa ja oma havaintoni oli, että ne lapset eivät käyttäydy sen kummempin kuin suomalaisetkaan, mutta ne mutsit olivat rennompia. Raskassa saa jopa röökata lasten seurassa ilman, että kukaan mulkoilee. Se onkin sivistysmaa. Myös Tom Hodginsonin Joutilaista vanhemmista pidin kovasti. Uskoisin, että on hyödyllistä vähän tutustua, miten muissa maissa ja kulttuureissa suhtaudutaan lapsenkasvatukseen. Muistan liikuttavan kommentin Vauva-palstalta, jossa joku äiti kauhisteli, miten kiinalaiset eivät ilmeisesti ole lukeneet psykologiaa, kun siellä isovanhemmat kasvattavat tavallisesti lapset.

Pidin äitikortista ja suosittelen sitä kaikille ihmisen lisääntymisestä kiinnostuneille. Äitikortin kunniaksi lisäilin tunnisteita omiin vanhoihin lisääntymistä käsitteleviin bloggauksiini. Ne muodostavat kertomuksen, joissa melko hyvin erottuu aika ennen lasta ja lapsen jälkeen. Tässä muutama suoraan linkattuna.

Naistenpäivän kirjoitus: Naisen työ
Kokopäivätyö vs. epämääräinen harrastelu
Vapaa nainen törmää todellisuuteen (arvostelu)
Synnytyskertomus (varoitus: vain hyvähermoisille!)
Isäblogit

Anu Silfverberg: Äitikortti. Teos 2013