Thursday, January 25, 2007

Kaikki etäisyydet mitataan kotiovelta

Uusi Usvazine on ilmestynyt, sisältäen mm. novellini Vuoren lapset. Usvan voi lukea pdf-versiona tai tulostaa käteen sopivaksi versioksi. Lehteä toimittaa spefi-kirjoittaja ja -vaikuttaja Anne Leinonen. Huomaa myös Iida Ojanperän ansiokas valokuvakuvitus.

Tampereella on niin kylmä että paikat vihlovat hampaissa matkalla kirjastolle. Tämän pidemmälle kotiovelta en ole tänään iljennytkään. Kirjasto on lähellä, noin puolen kilometrin päässä oikeasti ja käytännössä viidentoista minuutin päässä siitä kun seisoo eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan.

Eilen oli Tampere-päivä, mikä tarkoittaa hengailua keskustassa, tarkemmin vielä sitä että istuu kahvilla vanhojen Tampere-ihmisten kanssa. Tämä on pieni kaupunki, täällä on helppo soittaa ja sopia tapaaminen, jos sitten ei törmää muuten vain kadulla. Kaupunki on kyllä muuttunut siitä kun viimeksi täällä asuin, eikä vain parempaan suuntaan. Yliopiston uusi pääkirjasto on OK, mutta esimerkiksi Finlaysonin alueen muuttaminen kauppakeskukseksi on lähestulkoon painajainen.

No comments:

Post a Comment