Arkistoelämäntapa

Kävin tänään Tammisalon hienostoalueella auttamassa iäkkäitä sukulaisia putkiremontin alla. Tammisaloa näinkin koko rahan edestä, ajoin puolitoista kertaa lenkin Herttoniemeeen ennen kuin osasin nousta oikealla pysäkillä pois.

Sukulaiseni ovat kirjallisuuden emeritusprofessori ja hänen rouvansa, joten olin odottanut kirjojen kantamista. Sitä ei sitten ollutkaan, vaikka huoneita ja käytäviä kiertelevien kirjahyllyjen lisäksi kirjoja olikin erilaisisa pinoissa, torneissa (VUORISSA), ihan niin kuin lapsuuden vierailuiltani muistan.

Sen sijaan kävin läpi vanhoja lehtieä ja julkaisuja yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran työntekijöiden kanssa. Heidät oli hälytetty sinne auttamaan raivaamisessa ja viemään samalla kaikenlaista arkistoimisen arvoista omaan arkistoonsa. He olivat siellä OIKEASTI kolmatta päivää käymässä YHTÄ huonetta lävitse.

Minä seuloin ja kannoin roskikseen vanhoja Suomen Kuvalehtiä, Kuukausiliitteitä ynnä muuta aikakautista julkaisua, seuloin ja säästin (vaikka siinä ei ollut sinänsä mitään järkeä koska ne saa muualtakin) vanhoja Parnassoja, Kanava-lehtiä, Nordisk Tidskriftejä, eesti-kamaa (Tuglas-seuralle, siinä SKS:n arkiston vieressä Kruununhaassa) ja muuta kirjallisuuskamaa ja sujautin SKS:n pahvilaatikkoihin kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia joululehtiä (tiedättehän mitä ovat joululehdet? perheiden tekemiä lehtiä joita annetan tutuille ja sukulaisille) ja vaikka mitä muuta.

Sukulaiseni ei ole siis KOSKAAN heittänyt mitään pois. Arkiston raivaamisesta tuli vähän ristiriitainen olo:

Jos mitään ei säästä, rikkaita arkistoja ei koskaan synny.

Jos kaiken säästää, on pulassa, viimeistään silloin kun putkiremontti tulee.

Itselleni otin lainaan vain Budapest. Kirjailijan kaupunki -kirjan, SKS:n tuotantoa sekin. Nyt keräilen väsymystä aikaista nukkumaanmenoa varten (huomenna on aamuvuoro) ja katselen Provencen luonnossa kertovaa dokumenttia.