Thursday, February 15, 2007

Kielimuuri

Eilen matkalla puistoon törmäsin ryhmään koululaisia, joska seiskelivat aidan eteen kiinnitetyn banderollin edessä. Yksi heistä, palestiinahuivin kaulaansa kietaissut poika, uskaltautui puhumaan englantia ja kertoi, etta koulua ollaan sulkemassa. Vuodelta 1900 peräisin oleva rakennus aiotaan myydä, ja he ovat viimeinen vuosikurssi joka valmistuu siitä koulusta (poika oli abiturientti). Hän kertoi, että samana päivänä oli koululaisten mielenosoitus parlamenttitalon edessä. Hän ei kuitenkaan itse ollut menossa sinne, enkä ihan saanut selville, miksi.

Ehkä mielenosoitukset ovat kärsineet inflaation: ei niin pienta poliittista tapahtumaa, etteivät oikeistopuolueen edustajat kokoontuisi mellakka-aidan eteen Unkarin- ja punavalkoisia lippuja heilutellen.

Koulurakennus oli kyllä hieno, mutta ei tietenkään kovin ajanmukainen koulukäyttöä ajatellen. En olisi minäkään pannut tikkua ristiin vanhan lukioni puolesta. Mutta kuten sanottu, en tieda miksi poika ei halunnut puolustaa omaa kouluaan. Abiksi hän ei puhunut kovin paljon englantia. Ehkä hän oli katkera opetuksen tasosta.

No comments:

Post a Comment