Monday, February 12, 2007

Harharetkia

Minun piti tänään mennä seuraamaan Maan ystavien geeniruokatempausta Saksan suurlahetystölla. Sinne oli kutsuttu lehdistöä paikalle kello 10.30. Katsoimme kartasta, etta Saksan lahetystö on aika lahella meitä, 14. kaupunginosassa puiston vieressa, joten paatin kavella. Kun paasin Stepania utca 101-103 eteen, minua oli vastassa vain hylatty ja ransistynyt lahetystörakennus. Missaan ei ollut ketaan. Ilmeisesti vuodelta 2000 peraisin oleva matkaoppaamme ei ole taysin ajantasainen lähetystöjen osoitteiden osalta.

Kysyin sitten viereisen Sveitsin lahetystön vahtimestarilta, missa uusi lahetystö mahtaa sijaita. Han tiesikin vastauksen, ja neuvoi minut Uri Utcalle, 1. kaupunginosan Var:lle eli Vanhaankaupunkiin, eli ihan toiselle puolen Budapestia. Minulla ei ollut muuta ohjelmaa, joten lahdin taittamaan matkaa johdinautolla, bussilla ja ratikalla. Ajoin viela vahan harhaan, menin seiskalla liian kauas Gellertille saakka (minulla ei ollut karttaa mukana). Matkaan meni tunti, ja kun viimein löysin lahetystön, kaikki olivat jo lahteneet.

Harharetki ei sinansa haitannut, silla tanaan on 10 astetta lamminta ja niin kaunis ilma kuin Budapestissa vain helmikuussa voi olla. Sita paitsi löysin köysiradan!

Köysirata vie linnakukkulalle, ja olemme Markun kanssa keskustelleet sen olemassaolosta - kumpikin muistaa ajaneensa köysiradalla, mutta kun viimeksi linnakukkulalla kaydessamme emme löytaneet sita, paattelimme etta se on varmaan Prahassa. Nama kaksi kaupunkia menevat nimittain maantieteeltaan helposti sekaisin turistin mielessa. Molemmissa on joki, silta, vuori ja sen paalla linna.

Tanaan menemme elokuviin, katsomaan Helen Mirrenia Queenin originaaliversiossa.

2 comments:

  1. Ettekös te ajaneet köysiradalla siellä jo tammikuun puolella?

    ReplyDelete
  2. Se oli televisiokukkulan köysirata. Budassa on paljon kukkuloita.

    ReplyDelete