Voi kysyä, mitä tekemistä kotihoidontuella ja queer-feminismillä on keskenään. Eivät ne liitykään toisiinsa mitenkään. Ei ole mitään yhtenäistä naisliikettä, jolla olisi jotakin tavoitteita ajettavanaan. Siksi tässä kiistelläänkin, naisliikkeen raunioilla, Unionin liepeillä koska mitään muutakaan paikkaa feministiselle keskustelulle ei ole. En ole enää yliopiston kanssa missään tekemisissä, joten en voi mennä naistutkimusseminaariinkaan keskustelemaan.
Jätin edellisestä kirjoituksesta tarkoituksella pois, mitä mieltä olen jäsenyyden avaamisesta tai seksin ostokiellosta. Koska sillä ei ole merkitystä. Naisjärjestöt voivat jälkimmäisellä kerätä irtopisteitä itselleen, mutta vakavasti otettava poliittinen aloite seksin ostokielto ei ole. Eikä Unionin kanta asiaan kiinnosta juuri ketään. Ei se lähetä mitään viestiä yhtään kenellekään naiselle joka ei ole Unionista koskaan kuullutkaan.
Sitä suuremmalla nykyinen keskusteluilmapiiri tympii minua. Tulva-lehden Facebook-sivu jakoi Saska Saarikosken kirjoituksen, jossa toimittaja kommentoi Unionin jäsenyyspolitiikkaa ihan Hesarin pääkirjoitussivua myöten. Saarikoski siis kannatti jäsenyyden avaamista. Heti ensimmäinen kommentoija aloitti haukkumalla Saarikosken käyttämiä vanhentuneita termejä transseksuaali ja sukupuolenvaihtoleikkaus. Toivottavasti tarpeeksi moni kirjoittaa asiasta Hesarin mielipideosastolle, jotta lehden lukijoille tulisi selväksi, mikä keskustelussa on oikeasti tärkeä.
Asettumalla marginaaliin keskustelija asettaa samalla muut keskustaan. Samalla piirretään raja "meidän" ja "muiden" väliin. Millään tavalla keskustelussa ei huomioida, mitä vallankäyttöä tähän määrittelyyn liittyy. Viesti on, että vaikka miten yrittäisit ja haluaisit edistää tasavertaisten mahdollisuuksien toteutumista yhteiskunnassa toimittajana, kirjoittajana tai aktivistina, et koskaan ole tarpeeksi hyvä, et koskaan ole tarpeeksi perillä asioista saadaksesi puhua. Marginaaliin asettuvalla on aina viime kädessä hallussaan oikea tapa puhua ja toimia. Koska marginaalin kokemus. Kaksikymmentä vuotta, ja me olemme saaneet tämän yksilön kokemuksen, johon kenelläkään ei ole mitään sanomista, ja sisäänpäinlämpiävän queer-eliitin.
Ei se ole, ei voi olla mitään todellista queer-teoriaa tai aktivismia.
Sitten on tämä itsesensuuri sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Mitä tahansa voi sanoa, jos on "paha" tai pahojen puolella, minäkin voin tällä olla ihan vapaasti ja kirjoittaa, mitä tykkään. Olla sitten vaikka se vihollinen, Saara Henriksson joka täällä puhuu ja ajattelee väärin (ja sitä paitsi omalla nimellään, toisin kuin osa "kollektiivin" keskustelijoista). Mutta jos olisin yksi "meistä", sisarista tai tovereista, niin sitten se vasta olisi ongelma. Ei se ole minulle tragedia, mutta feministiselle keskustelulle kokonaisuudessaan seuraukset voivat olla hirvittäviä.
Näin queer muuttuu ulossulkemisen politiikaksi. Et voi olla feministi, jos käytät vääriä käsitteitä tai olet liian tavallinen. Ulossulkemisen politiikalla häpäistään ja nolataan muut keskustelijat. Et tiedä tästä asiasta tarpeeksi, joten parempi, että pidät suusi kiinni.
Ja voipa olla, että jatkossa minäkin kirjoitan mieluummin ihan muista asioista.
Tätä hyvinperusteltua pohdintaa (osat 1 ja 2) oli ilo lukea, eli kirjoita lisää vain!(Muutenkin blogisi on mahtava)
ReplyDeleteSurkean kuuloista käpertymistä, jonka ansiosta ei varmaankaan asioissa päästä kovinkaan paljon eteenpäin tai ytimeen. Olisikin mielenkiintoista kuulla, millaisia oikeita tavoitteita ja visioita 'naisasialiikkeellä' on ja kuinka niihin pyritään? Anteeksi, en osaa paremmin kommentoida, kun en Suomen feministitoiminnasta ole kärryillä lainkaan.
Kiitos kommentista, sannabanana. Onhan Suomessa relevantteja naisen asemaan ja feminismiin liittyviä keskusteluja paljonkin. Seksin ostokielto ja Unionin jäsenyyden avaaminen ovat yksi, keskustelu kotihoidontuestakin liittyy olennaisesti naisen asemaan yhteiskunnassa. Toisaalta on myös paljon sellaista keskustelua, jossa jäädään jankkaamaan siitä, kenen termeillä ja millä tavoin asioista saakaan keskustella. Tämän pitäisi palvella kaikkien ryhmien (sukupuolikokemuksen, etnisen taustan, luokan, vammaisuuden ym. perusteella) osallistumista keskusteluun.
ReplyDeleteFeministisessa keskustelussa niin kuin monessa yhteiskunnallisessa liikkeessä ylipäätään yritetään päästä kiinni rakenteisiin. Rakenteisiin ei kuitenkaan päästä syyllistämällä yksilöitä. Lisäksi ehkä feministisessä keskustelussa erityisesti monilla on taipumus sotkea henkilökohtaisen kokemuksen poliittiset ulottuvuudet siihen, että tehdään poliittisesta henkilökohtaista ja sitten loukkaannutaan, kun joku ei ole samaa mieltä.
Liike koostuu ihmisistä eikä ole mieltä sellaisessa liikkeessä, jossa ihmiset joutuvat kokemaan itsensä huonoiksi tai riittämättömiksi koska eivät osaa puhua toisten asettamalla tavalla. Naisena ja vanhempana kun saa kokea riittämättömyyttä ihan tarpeeksi muutenkin.
Olen viime aikoina miettinyt juurikin tuota poissulkemista, ja ihmettelyä. Jotenkin tuntuu, että kumpikin puoli (koska näköjään tässä on puolia) on minulle tuttu. Sitä ei voi kieltää, että ottaa päähän jos tuntuu että ihmisillä ei ole edes oikeaa sanaa sinulle. Kieli on valtaa, ja on kivuliasta jos ei ole sanan tasalla suunnilleen edes olemassa.
ReplyDeleteMutta mutta. Sisältö on yksittäisiä sanoja tärkeämpi. Asiallinen korjaaminen on minusta okei, mutta kai senkin voi tehdä jotenkin sivulauseessa. Olen itse käyttänyt termejä väärin ja vaikka tarkoitan hyvää, pelkään kamalasti, että minua rangaistaan jostakin yhdestä sanasta.
Olen blogissani kirjoittanut jonkin verran mm. ei-heterohahmojen esittämisestä ja myönnän että toisinaan menee nillitykseksi. Mutta tässä on taas ero sanassa ja esittämisessä, ja esittämisessä näkyy kirjoittajan oma asenne aivan eri tavalla.
Mitä ihmettelyyn tulee jonka tuossa alussa mainitsin: pitää antaa lupa erehtyä. Ja kysyä. Toisen nolaamisella tuskin päästään toivottuun tulokseen.