Monday, March 25, 2013

Kannustusta kirjailijalle

Mainio kirjailijatoverini otti esille kirjailijan kannustuksen. Pohdin asiaa ja tunsin piston sydämessäni. Harrastajakirjoittajalle on tarjolla monenlaista hengennostatusta ja kannustusta. Julkaisseella kirjailijalla on vain Kirjailija-lehti ja lukuisia blogeja, joissa enimmäkseen maristaan (kuten tässä).

Koska olisihan se väärin sanoa, etteikö kirjailijan ammattiin liittyisi unelmia ja niiden toteuttamista. Harvassa toimistotyössäkään nykypäivänä olisi aikaa tällaisen blogin pitämiseen. Kirjailijan ammatti hakkaa esimerkiksi toimittajan ammatin 6-0 siinä, että kirjailijalla on aikaa ja tilaa kypsytellä ajatuksiaan.

Moni ammattikirjoittaja on nöyrä kirjallisuuden edessä. Koska kirjoittaja on etuoikeutettuna saanut osallistua tämän suurenmoisen asian tekemiseen, ei ajatella, että on sen vuoksi vielä oikeutettu saamaan päänsilityksiä tai taputuksia. Vaikka jokainen kirjoittaja on todellisuudessa ansainnut laakerinsa. Seppeleen, joka muodostuu hänen punomistaan sanoista. Se on hänen oikeutensa ja vastuunsa eikä kukaan voi ottaa sitä häneltä pois.

Ystäväni kritisoi myös sitä, että niin monessa kirjoittajakoulutuksessa pidetään tärkeimpänä tavoitteena, että teksti (runo, romaani, näytelmä) olisi mahdollista julkaista. Tekstin julkaisukelpoisuus kertoo tekstistä kuitenkin vain yhden asian: sen, että se on julkaisukelpoinen. Se ei ole tekstin koko arvo, ei edes esteettinen arvo, sisällöstä puhumattakaan. Julkaisukelpoisuus edellyttää tiettyjen konventioiden noudattamista ja tekstin julkaisu kertoo siitä, että kirjoittaja hallitsee nämä konventiot.

On mahdollista kirjoittaa. On jopa mahdollista elää kirjoittajana, ei sitä muuten moni tekisi, en minäkään. Jotkut solahtavat kirjoittajan elämään helposti ja nopeasti, joillakin menee kauemmin, että he löytävät oman paikkansa. Löytävät lukijoita, saavat kannustusta kriitikoilta (tai kollegoilta, tai kustantajalta, tai lähipiiriltä. Kuka mitäkin on vailla). Mutta kun paikan on kerran löytänyt, se on todellakin oma, ainutlaatuinen. Meidän kirjoittajien tulee antaa sille arvoa.

Teen siis harjoituksen ja kokeilen arvostaa juuri sitä, mitä teen tänään. Vaikka se olisi sitä tylsempää kirjoittajaelämään liittyvää, laskutusta, kirjeenvaihtoa, opetuksen suunnittelua. Koska se on minun elämääni ja minä nyt joka tapauksessa sitä elän, ja olen ihan tyytyväinen kuitenkin. Ehkä niistä huippuhetkistäkin (käsikirjoituksen version valmistumista, siitä tunteesta, kun teksti soljuu) voisi yrittää nauttia vähän pidempään eikä olla heti muistuttamassa itselleen, miten pitkä tie on vielä kuljettavana, ennen kuin lopussa kiitos seisoo. Ei seiso, jos ei muista antaa itselle sitä kiitosta.

Kirjoittajat, annetaan itsellemme se kiitos nyt.

2 comments:

  1. Kiitos! Hieno, tärkeä postaus :) Annetaan kiitosta heti paikalla!

    ReplyDelete