Friday, March 22, 2013

Kun nyt rahasta oli puhe

Luen harvakseltaan Writing Magazinea. Iso-Britanniassa ilmestyvän lehden sisältöä on hauska verrata Suomen olohin. Kovan kirjoittamiseen ja kirjoittajana elämiseen liittyvän asian lisäksi lehdessä julkaistaan mainoksia, joita seuraamalla saa jonkinlaisen käsityksen "kirjoittajateollisuuden" koosta Britanniassa. Kirjoittajateollisuudella tarkoitan teollisuudenalaa, joka pyörii ihmisten kirjoitusharrastuksen ympärillä ja josta rahat koituvat muille kuin kirjoittajille. Lehden sivuilla kirjoittajille nimittäin tarjotaan palveluja laidasta laitaan: tekstin viimeistelyyn, agentin löytämiseen (ei siis agenttipalveluja, vaan palvelua jonkin toisen palvelun hankkimiseksi), apua kaikkeen mahdolliseen aina perinteisiin kustannepalveluihin saakka. Maksusta, tietenkin.

Millaisia mainokset tässä brittien harrastajakirjoittajalehdessä sitten ovat? Takasivulla mainostetaan kirjekurssia: Why Not Be A Freelance Journalist? Mainoksessa kerrotaan avuliaasti, että "freelancers can earn up to 40,00 pounds a year" kun todellisuudessa yksi sadoista voi. Tie menestyväksi friikuksi on mainoksen mukaan yksinkertainen: tilaa kirjekurssimme. Kurssin hintaa ei mainita, vaan kehotetaan tarttumaan tilaisuuteen "ryhtyä menestyväksi freelanceriksi". Ilmaiset tilaukset puhelimella 24 tuntia vuorokaudessa.

Sisäsivuilla mainostetaan omakustennekonferenssia, arvostettujen yliopistojen kirjoittajalinjoja, book-on-demand-painopalveluita sekä - suomalaisittain yllättäviä - maksullisia kirjoituskilpailuja. Ne ovat kilpailuja tyyliin "lyhyt muistelmakirjoituskilpailu", osallistumismaksu 16 puntaa, pääpalkinto 1000 puntaa. Toimituksellinen aineisto tukee haaveiden toteuttamista: artikkeleita ja kirjailijahaastatteluita aiheesta "näin sain tekstini julkaistua", uravinkkejä, vinkkejä sosiaalisen median hyödyntämiseen, vielä vähän lisää uravinkkejä. Uralle, joka elättää vain harvoja.

En tiedä sitten, onko tämä joku laman merkki. Luin MeNaisista Essi Myllyojan jutun Tupperware-myyjistä ja hätkähdin, miten samanoloisilla lupauksilla ihmisiä houkutellaan "työskentelemään kotonaan". Todellisuudessa menestyäkseen täytyy olla joko huomattavan ahkera tai muuten juuri tähän hommaan sopiva yksilö - yksi harvoista. Muille palkka on pähkinöitä tai tuotelahjoja. Kun puuttuu se vaihtoehto, että hankkisi riittävän hyvän päivätyön ja kirjoittaisi vapaa-ajalla, jää jäljelle unelmien hautominen. Ei ihme, jos Suomessa julkaisevat kirjailijatkin haaveilevat e-julkaisemisen ansaintamahdollisuuksista, agenteista, sosiaalisen median markkinointivoimasta.

Tupperware on leimallisesti naisten juttu, ehkä kirjoittaminenkin - journalistinen tai kaunokirjallisuus - on kohta lasten työtä. Tai ei työtä, mutta sivutoimista puuhastelua. Työväenopiston kirjoittajakurssin opettamisesta tai opiskelijoiden kirjoitustehtävien tarkistamisesta yliopistossa saatavat palkkiot muistuttavat koonsa puolesta lukiolaisten pikku lisätienestejä. Kotona tällaisia summia tienaava puoliso tai vanhempi on äkkiä lapsen asemassa. Hyvä niille, joiden isillä tai äidillä on myöntää lisäksi vähän taskurahaa.

En kiistä, etteivätkö kirjoittajille suunnatut palvelut hyödyttäisi monia. Ammattilaiselle niistä on kuitenkin vain vähän apua. Kotona työskentely on vaativaa, itsensä johtaminen aina on. Kirjailijaksi tuleva onneksi oppii sen pakostakin. Kun kerran on kirjoittanut romaanimittaisen tekstin ja saanut sen julkaistua, maksullisia itsensä johtamisen kursseja ei yleensä enää tarvita.

Tämä on aihe, josta olisi kiinnostavaa herätellä keskustelua. Millaisia mielikuvia ihmisillä on kirjoittajana elämisestä?

5 comments:

  1. Itse en ainakaan elättele mitään ruusuisia kuvitelmia kirjoittajan elämästä, vaikka sellaisesta haaveilenkin. Aika monestakin paikkaa on tullut luettua, että Suomessa pelkästään kirjailijana itsensä elättää aika harva.

    Ja varmaan kirjoittajuuteenkin liittyy ajallemme ominainen monialaisuus, ihmiset, jotka kirjoittavat saattavat tehdä tai todennäköisesti tekevätkin muitakin asiaan läheisesti liittyviä - tai liittymättömiä - töitä siinä ohessa.

    Boheemit mielikuvat seesteisesti kahvikupposen ääressä luovasta taitelijasta ovat karisseet kaikenlaisten kirjailijahaastatteluiden lukemisen myötä, yhtä lailla tuntuu olevan verta, hikeä ja kyyneleitä kuin mikä tahansa muukin työ. Ja nimenomaan työtä. Eniten pilvilinnaani romutti tieto siitä, että moni kirjailija kuulemma kirjoittaa ihan jopa väkisin. Ajattelin ennen kirjoittamisen olevan jokin luova puuska, joka asettuu ylle kun vain tahtoo.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista, Anna Maria. Tuli tuossa toisaalla puheeksi, että puhetapojen ero ehkä liittyy kulttuureihinkin. Moni luovuus- ja kirjoittajaguru on alunperin amerikkalainen, ja kun nämä teokset käännetään, ne tuntuvat meikäläisistä hassuilta. Niinpä Natalie Goldberg saattaakin lisätä uskottavuuttaan kuvailemalla, miten kirjoittajan elämä on mukavaa kun vinttikoirat pyörivät jaloissa ja hevoset juoksevat ranchilla. Suomalaisesta se sen sijaan tuntuu epärealistiselta tai hassulta.

    ReplyDelete
  3. Oman kokemukseni mukaan meillä suomalaisilla tuntuu olevan, noin yleisesti ottaen, hyvinkin realistiset kuvitelmat kirjailijuudesta ja muista kirjoittaja-ammateista. Ehkä kyse on juuri siitä, ettei kirjoittamisen ja kirjailijuuden ympärille (vielä) ole leivottu täällä samanlaista unelmatehdasta kuin jossain ulkomailla.

    Missä tahansa täällä kirjoittajia tai muita alan ihmisiä haastatellaankin, kuulee ne samat rehelliset kommentit alan kivisyydestä. Ja jokaiselle lienee tuttu myös kirjailijan keskipalkka Suomessa, sitä kun aika ajoin mediassakin toistellaan. Pitkään olin jo ehtinyt ajatella, että toimittajan ammatista eläteltäisiin täällä jotenkin paljon ruusuisempia mielikuvia kuin kirjailijuudesta, mutta vähän aikaa sitten kuulin 16-vuotiaan suusta kommentin, että ei kai tässä kannata toimittajaksikaan ryhtyä, kun silläkin alalla menee niin huonosti...

    ReplyDelete
  4. Minustakin tuntuu, että suomalaisilla on hyvin realiteetit hallussa kirjoittamisen suhteen. Olen myös joskus lueskellut tuota Writing Magazinea, ja vaikka siellä oli ihan hyviäkin vinkkejä niin paljon oli sellaista ammatin hehkutusta, mikä itsellä menee yli. Ranchilla juoksevat hevoset ja vinttikoirat kuvaavat hyvin sitä mielikuvaa, jonka myös itse sain.

    Ja varmasti nuo kulttuuriset erot vaikuttavat, karkeasti yleistäen amerikkalaisilla on hallussa yli-itsevarmuus ja ylipositiivisuus, jota kaikenlaisilla itsehoito-oppailla ja eri alojen gurujen kursseilla vielä boostataan, Suomeen koen moisen istuvan huonosti. Ehkä ennemmin jopa nöyristellään. Tai sitten minulla on vain hyvin outo mielikuva asiasta, yleistävä se on, sitä ei voi kieltää.

    ReplyDelete
  5. Kiitos kommenteista, Mary ja Anna Maria. Luulen, että juuri tuo kirjoittamiseen liittyvän unelmatehtaan puuttuminen Suomesta on syy siihen, miksi kirjailijuuteen suhtaudutaan täällä maanläheisemmin. Koska kukapa ei tulisi innostuneeksi välillä vähän liikaa, jos tarjolla olisi vaikkapa suurten elokuvayhtiöiden ostamia optioita ja näkisi ympärillään, että sellaisia tarjottaisiin. ;) Suomessa myös elokuvateollisuus on niin pieni, että tällaisia unelmia ei paljon ruokita.

    On myös totta, että meikäläiset kirjoittajat ovat nöyriä, välillä ehkä liiankin nöyriä. Tunsin oikeastaan tässä kohdassa piston sydämessäni, että taas tuli maristua alan vaikeudesta. Kyllä hengennostatuksella on paikkansa myös meillä, ja suomalaisten itsetunnossa usein vahvistamisen varaa.

    ReplyDelete