Ansassa

Juhannuksena mökkivierailullaan meitä ilahduttivat Niko-Matti ja Emil. Ensiksi mainittu on Markun entinen opiskelija, joka kiersi kalareissulla ruotsalaisen vaihtarikaverinsa kanssa (ne eivät tosin saaneet mitään). Kaksi poikaa olivat menossa Tiinan (myöskin Markun ex-opiskelija) isän 50-vuotispäiville, ja N-M pohti, että oman sukunsa juhliin hän ei haluaisi mennä kaverinsa kanssa - sukujuhliin ilmestyminen seuralaisen kanssa kun tulkittaisiin välittömästi seurusteluksi.

Parisuhdenormia on hauska teoretisoida mökin takapihalla, auringon paisteessa, kirjosiepon pesätouhuja seuratessa. Kun se jäisikin vain teoretisoinniksi. Pikkuisen hymyilytti, kun pojat ja Tiina tulivat juhannuspäivänä vielä uudelleen käymään ja M:n äiti kysyi, kumman tyttöystävä Tiina on. Omalle äidilleni melkein räjähdin (tosin vain itsekseni), kun hän kysyi mökkivieraista kerrottuani "oliko ne joku homopari". Me ollaan kaikki parisuhdeansassa, siviilisäädystä huolimatta, eikä me päästä siitä pois.

Parisuhdenormeissa tai heteronormissakaan ei olisi yhtään mitään vikaa, jos suurin osa ihmisten välisistä, vapaaehtoisuuteen perustuvista, merkityksellisistä suhteita ei jäisi niiden varjoon tai jos ne eivät tulisi normin vuoksi vähätellyksi. Jokaisella parisuhteessa elävällä (kuten esimerkiksi minulla) on muitakin tärkeitä ihmissuhteita, vaikka näiden ihmisten kanssa ei seurustelisikaan. Elämäntavassa, johon kuuluu vain näitä muita-kuin-parisuhteita, ei tässä mielessä pitäisi olla mitään kummallista.

Odottelin esimerkiksi viime viikolla puoli tuntia pesiskentän laidalla kaveria, joka riiteli heterosuhdekumppanikseen merkityn ihmisen kanssa netissä. Vaikka suhde ystävään olisi parempi kuin poika- tai tyttöystävään (mitä tässä yhteydessä en edes väitä), odotetaan, että muut kaverit aina antavat tilaa tälle kaikkein merkityksellisemmäksi koetulle. Kaikin mokomin, jos tästä on jotain hyötyä näiden kahden ihmisen suhteen kannalta ja jos voi tällä tavalla osoittaa solidaarisuutta kaverilleen, mutta jos ei, niin miksi vaivautua?

Kirjosiepon etupihalla pohdimme myös sitä, miten arkipuheessa on tavallista viitata kumppaniin omistussuhteeseen tai statukseen viittaavalla nimellä, ei ihmisten välisiä tunnesiteitä kuvaavilla nimityksillä. (Keskustelu alkoi muuten Anna-lehden Kirsten Dunst -haastattelusta. Vetäkää omat johtopäätöksenne.) Neiti Dunst nimitti kumppaniaan "rakkaakseen", mikä ei ole tavallinen nimitys poikaystävästä, ainakaan minun työpaikallani, tai minun kokemuspiirissäni muutenkaan.

Keskustelun päätteeksi jäin haikailemaan teiniaikoja, jolloin puhuttiin vain yleisesti "ihmissuhteista" kavereihin ja potentiaalisiin ihastuksiin. Kukaan ei vielä seurustellut "vakavasti", joten eriytyneempiä nimityksiä ei tarvittu. Epäkypsyyden merkki?

Jatulintarha on kirjoittanut parisuhdenormin kummallisuuksista melkein kaiken mitä osaan tulla ajatelleeksi, joten en jatka tästä sen enempää (Jatulintarhassa oli mm. N-M:n pohdintaa vastaava huomio siitä, että sukujuhliin ilmestyminen yksin tulkitaan välittömästi sinkkuudeksi). Seuraavissa postauksissa voin palata taas tuttuun marinaani ihmisten työkeskeisyydestä ja luovan työn ja rahan hankkimisen ristiriidasta.