Thursday, April 5, 2007

Pääsiäisen odotusta

Töissä on hiljaista. Vuorotyö soljuu paremmin kun ulkona on valoisaa enkä ole niin väsynyt koko ajan. Kahden kuukauden tauolla saattaa myös olla osuutta asiaan.

Kiikutin eilen käsikirjoituspinkan kaverille. Kun teksti on poissa käsistä, se pysyy myös poissa mielestä ja olen vapaampi uusille iskusanoille.

Suomeen palattuani olen jälleen innostunut miettimään, mikä minusta tulee isona. Valinta on enemmän erilaisten elämäntapojen välillä kuin eri ammattien välillä. Harkitsin jo blogini muuttamista maallemuuttohaaveilublogiksi, eräänlaista trippailua sekin.

2 comments:

  1. Käsikirjoitus on musta ihan tosi hyvä, niin hyvä että hankkisin kirjan jos julkaistaisiin, kuulun kai kohdeyleisöön...Yksi juttu vain josta en ole uskaltanut sinulle vielä kertoa: olin jättänyt käsikirjoituspinkan pöydälle, ikkuna oli auki ja tuulenpuuska veti osan sivuista lattille. Osassa kirjaa sivut ovat nyt siis sekaisin.

    ReplyDelete
  2. ei se mitään haittaa, mä muistan kyllä järjestyksen. harmi vain, jos et ehtinyt lukea sitä loppuun. olis pitänyt printata sivunumerot.

    ReplyDelete