”Tämä oli neljäs uusivuosi Olofin kanssa ilman Olofia.”
Lena Andersonin teoksen Vailla henkilökohtaista vastuuta voisi tiivistää ylläolevaan lauseeseen. Tämä harvinaisen hyvin kirjoitettu teos kertoo oivaltavasti itseään isommasta aiheesta: ihmisen vapaasta tahdosta valita, vaikka sitten valitsisi itseään vastaan, tai vahingollisen vaihtoehdon.
Päähenkilö Ester on tarinan alussa 37-vuotias filosofi ja runoilija. Hän tutustuu lukuharjoituksissa näyttelijään, Olofiin, ja aloittaa tämän kanssa suhteen. Heti alusta alkaen Ester tekee selväksi, että haluaa jakaa elämänsä Olofin kanssa, vain hänen kanssaan. Samoin alusta saakka Olof tekee selväksi, ettei aio jättää vaimoaan. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa kaksi ihmistä elää seuraavat vuodet. Kirjan nimi viittaa Olofiin: on viitteitä siitä, että hän ei pidä itseään aktiivisena toimijana omassa elämässään, vaan asiat vain tapahtuvat hänelle.
Ester havainnoi äärimmäisen tarkasti miestä ja analysoi hänen pienetkin eleensä. Hän syyttää miestä ambivalentiksi, mies kunnioittaa muka avioliittoaan, mutta pettää kuitenkin. Omaa ambivalenssiaan, miksi Ester ei halua olla toinen nainen mutta on kuitenkin, hän ei osaa käsitellä. Kysymys, jonka teos taitavasti jättää kysymättä on: miksi Ester tekee näin? Se jää lukijan oivallettavaksi. Mitä rakkaus tekee meille? Ester uskoo ja toivoo viimeiseen saakka, että Olof jättää vaimonsa. ”Rakastuminen ei ole hienostunutta vaan alkukantaista”, ja rakastunut ihminen uskoo ja toivoo. Kunnes ei enää usko, ja sitten hän ei ole enää rakastunut.
Juonta kirjassa ei varsinaisesti ole. Esterin ja Olofin romanssi noudattaa vuoden kiertoa: syksyllä pohjustaminen ja rakentaminen, keväällä lähentyminen, kesällä ero. Vaimon kanssa lähdetään kesällä maalle, kun taas rakastajatar kuuluu kaupunkiin, normaaliin elämään. Ratkaisun arvaa jo ensimmäisillä sivuilla. Kuten Ester toteaa, rakastajatar ei ole oire avioliiton loppumisesta, vaan osa avioliittoa. Loppu onnistuu kuitenkin tarjoamaan pienen yllätyksen lukijalle.
Vailla henkilökohtaista vastuuta rikkoo myös avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin liittyviä stereotypioita. Seksiä ei kuvata juurikaan, ja on pitkiä aikoja, että sitä ei edes ole. Esterin ja Olofin syömiä aterioita sekä Tukholman kadunkulmauksia, joissa romanssi näytellään, kuvataan sen sijaan tarkasti. Välillä käydään maakunnassa. Kiinnitin huomiota siihen, että kirjassa nainen päättää ostaa auton, jotta voisi paremmin tavoitella miestä. Myös tämä oli epätavallinen yksityiskohta.
Ester käy myös puhelinkeskusteluita ystäviensä kanssa. Nämä enimmäkseen varoittavat häntä, mutta joskus myös neuvovat, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Eräs ystävätär sanoo, että kannattaa ottaa ihmiset kirjaimellisesti, heitä ei kannata yrittää tulkita. Silloin tosin useimmista orastavista suhteista ei tulisi yhtään mitään.
Suosittelen teosta kaikille, joita kiinnostaa pohtia, millaista kieltä ihmiset käyttävät solmiessaan suhteita ja ylläpitäessään niitä. Olen kiinnostunut lukemaan myös aikaisemman, August-palkinnon voittaneen Omavaltaista menettelyä -kirjan, jossa siinäkin Ester on päähenkilönä.
Lena Anderson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala 2017), suomentanut Sanna Manninen
Jörn Donner haastattelee Lena Anderssonia Helsinki Lit -tapahtumassa toukokuussa 2015 (ruotsiksi)
No comments:
Post a Comment