Pähkinänsärkijä perustuu saksalaisen romantiikan ajan kirjailijan E.T.A.Hoffmanin (1776-1822) satuun. Oikea tohtori Drosselmeyer on nürembergiläinen porvarismies, nukentekijä ja kelloseppä, joka kertoo pelottavia satuja lapsille. Harva satu on yhtä pelottava kuin tarinan sisäiskertomus Satu kovasta pähkinästä. En kerro sitä tässä mutta paljastan, että siinä esiintyvät ainakin mekaaniseksi nukeksi muutettu prinsessa, murhanhimoinen kuningas ja seitsemän kamarineitoa, jotka silittävät sylissään seitsemää kissaa. Hiirikuninkaalla on seitsemän päätä ja jokaisessa päässä terävähampainen, ahnas suu. Pähkinänsärkijä-satu kannattaa katsastaa, ainakin isomman maakuntakirjaston lastenosastolta luulisi löytyvän, tai sitten sen voi lukea englanniksi täältä.
Tarinan sankari on siis herra Drosselmeyer, jonka täytyy kummityttärensä Marien avulla ratkaista muodonmuutosten arvoitus. Hän kuvataan näin: ”Tohtori Drosselmeyer ei ollut komea mies; hän oli pieni ja laiha, kasvot olivat ryppyiset, oikean silmän päällä oli musta silmälappu eikä hänellä ollut tukkaa, mutta senpä vuoksi hänellä olikin hieno valkoinen peruukkki; se oli valmistettu lasista, ja oli hyvin hienoa työtä.” Ei siis mikään diskokuningas!
Hoffmanin alkuperäisessä versiossa Clara on päähenkilön Marien nukke, mutta Royal Balletin versiossa Clara-nimi on vaihtunut tytölle. Myös muutama juonenkäänne on yksinkertaisuuden vuoksi muutettu, kun satu on sovitettu näyttämölle. Husaarit punaisissa asepuvuissaan, hiiret ja joulukuusi ovat kuitenkin samat. Baletissa hiiret hyökkäävät Pähkinänsärkijän ja tinasotamiesten kimppuun, mutta taustatarinaa ei kerrota: hiirikuningattaren pojat, serkut ja tädit ovat kaikki menehtyneet herra Drosselmeyerin loukkuihin, ja kuningatar on vaatinut kostoa. Sadussa Marie joutuu uhraamaan kaikki makeisensa ja lelunsa saadakseen pitää sulhasensa, joka lopulta päihittää hiirikuninkaan.
Kannattaa, koska sillä tavalla saa omakseen nuoren miehen, joka kohteliaasti särkee neidolle ruokapöydässä pähkinän.
Pjotr Tsaikovski sävelsi Pähkinänsärkijä-baletin 1892. Yli sata vuotta ja noin kuusi miljoonaa sokerikuorrutekerrosta myöhemmin se on maailman suosituimpia baletteja, jota esitetään varsinkin joulun aikaan. Kaikkien makeishaltiattarien, sokeriluumukeijujen ja lumihiutaleiden alla sadun vetovoima on kuitenkin jännityksessä: keskiyön kellojen soitossa, kahden todellisuuden ristivalaistuksessa, lapsuuden ja aikuisuuden rajankäynnissä.
Henkilökohtaisesti olen oikeastaan aina pitänyt saksalaisen kauhuromantiikan perinteestä, Keijujen kuninkaasta ja Noidan oppipojasta enemmän kuin vaikkapa englantilaisesta gotiikasta. Tohtori Drosselmeyerin vetovoima tenhoaa edelleen.
Minä tykkään myös saksalaisesta kauhuromantiikasta. Oman blogini nimikin on Hoffmannilta, vaikka Kultainen malja on ehkä enemmän varhaista fantasiaa kuin kovin kauhumaista. Mutta alkuperäinen Pähkinänsärkijä-satu on ihana. En ole vieläkään nähnyt balettia, suunnitelmissa kyllä on mennä joskus katsomaan.
ReplyDeleteKiitos kommentista, Malna. Katsoin itse asiassa eilen vielä uudestaan baletin tyttären kanssa ja siihen velhoonkin alkoi jo tottua. Pähkinänsärkijässä on ainutlaatuinen tunnelma, kun balettikoulun lapset ja nuoretkin pääsevät näyttämölle.
ReplyDelete