Päivitys pornosta ja romaanin kirjoittamisesta

Enpäs kirjoitakaan tänään siitä, saako lähisukulaisen elämää hyödyntää romaanin aineistona, vaan märisen taas Hesarista. Sieltäpä näistä aiheista suurin osa taitaa tulla, ilmeisesti siksi, että en seuraa mitään muuta mediaa.

Mutta siis. Lauantaiessee ja Suvi Ahola kirjoittamassa ilmiöstä nimeltä Fifty Shades of Gray. Aholan mielestä tympäisevää on se, että Fifty Shadesia pidetään kirjallisena ilmiönä. Ahola kirjoittaa, miten tylsästä pehmopornoromaanista ei voi puhua edes samassa lausessa kansanperinteen väkevien eroottisten tarinoiden tai maailmankirjallisuuden kuuluisien seksikohtauksien kanssa. Tämän hän osoittaa lainaamalla kohtauksia kirjallisuuden historiasta sekä voimasanoja sisältäviä suomalaiskansallisia lausahduksia. Epäilemättä vanhan kansan eroottinen tarinaperinne on ollut värikästä ja rikasta. Mutta jos Fify Shadesilla ei ole mitään tekemistä todellisen seksin tai erotiikan kanssa, miksi Ahola sitten käsittelee näitä yhdessä?

Epäilenpä, että "oikea" kirjallisuus ja lukulaitteeseen ladattava pehmoporno eivät kilpaile keskenään, niitä kun käsittääkseni käytetään hieman eri tarpeisin. Pornoa kulutetaan, kirjallisuutta luetaan. Kun kerran Fifty Shades ei ole kirjallinen ilmiö, miksi tuhlata painomustetta ja palstamillimetrejä kulttuuriosastolta sen käsittelemiseen? Näkemystä aikamme "seksualisoituneesta" kulttuurista en edes kommentoi, niin vanha juttu "nykynuorison huonontuminen on". (Sivumennen sanoen, 1880-luvulla Helsingin väestöstä 1 prosentti oli prostituoituja. Samoihin lukuihin tuskin päästään nykyään, vaikka seksiä oletettavasti joka tuutista tulviikin.)

Sellaista.

Palasin maalta, reilun viikonlopun mittaiselta kirjoittajaleiriltä. Romaanin alku on hahmoteltu paperille, joten jotakin on mistä jatkaa. Olen huomannut, että romaanin mittaista tekstiä en pysty hahmottamaan kunnolla ennen kuin vasta paperilta. Ensimmäinen versio on sävytöntä ja latteaa kieltä, kohtaukset juostu lävitse ja henkilöt toimivat epäloogisesti, mutta vasta sen pohjalta pystyn syventämään tarinaa. Kuva ikäänkuin tarkentuu, pikselit häviävät näkyvistä. On varmaan toinenkin (ja vähemmän työläs) tapa kirjoittaa, mutta muuta en ole oppinut vajaassa kymmenessä vuodessa. Olen prosessikirjoittaja, aina ollut.

Toinen ilmiö on (kiitos alkuperäisestä huomiosta Jusa Peltoniemi), että romaanin kohdalla massa alkaa rakentaa muotoa. Kun on päässyt suunnilleen 80 sivun ohi näkee jo paremmin, millainen kokonaisuudesta on tulossa. Ennen ei. Siksi syyskuu onkin tarkoitus viettää tiukasti romaanin äärellä, jotta saan itselleni tarpeelliset karttamerkit tulevaan.

PS. Viihdyttävää romanttista ja eroottista spekulatiivista lukemista voi ladata täältä. Tuotanto by Osuuskumma.