Benedict Cumberbatch esitti tämäniltaisessa näytöksessä hirviötä. Televisiossa enemmän älykkörooleissa nähty näyttelijä suoriutui fyysisestä roolistaan älyttömän hyvin, mutta liikkumista vielä enemmän minuun teki vaikutuksen äänenkäyttö. Cumberbatch on yleensäkin todella hyvä karakteerirooleissa. Myös Johnny Lee Miller oli hyvä tohtori Frankenstein. Näytelmä itse eteni vähän hitaasti ja oli turhankin uskollinen alkuperäistekstille. Minusta parhaiten toimivat ne kohtaukset, joissa alkuperäisestä Shellyn tekstistä poikettiin. Varsinkin loppukohtaus oli koskettava.
Alkutekstinä Frankenstein on tietenkin kiitollinen materiaali, joka herättää ajatuksia niin tieteestä, luomisesta, taiteesta kuin science fictionistakin. Luin Frankensteinin viimeksi keväällä sf/f-kirjoittajakurssia varten ja ajattelin ottaa sen uudelleen esille tänä syksynä. Jos mahdollista, luetan sen oppilailla pakollisena tekstinä. Mary Shelley on myös hyvä esikuva nuorille kirjoittajille, hän oli kuitenkin vasta 18-vuotias kirjoittaessaan maailmankirjallisuuteen jääneen merkkiteoksensa.
Kaikki näyttelijät olivat hyviä, suorastaa epäilyttävän täydellisiä. Mutta niin kai ne Iso-Britannian kansallisteatterissa ovat, koulutettuja ja taitavia. Jäin miettimään myös sitä, jälleen kerran, että laskelmoiden on aivan turha yrittää tehdä yhtään mitään kun paljaalla vimmalla ja lahjakkuudella ihmiset pääsevät niin hurjiin tuloksiin. Alastomassa, kävelemään opettelevassa hirviössä on jotakin niin haavoittuvaista ettei roolin taakse pääse mitenkään piiloutumaan vaan näyttelijä on läsnä, luihin ja ytimiin saakka.
Siihen pyrimme.
Olen ollut huonosti sitoutunut tähän blogiin. Työtilanteesta johtuen joudun pitämään online-aikani minimissä. Palaan kuitenkin välillä tallentamaan ajatuksiani tänne varastoon. Uusia blogitekstejä odotellessa käykää lukemassa vaikka kirjoitukseni Benedict Cumberbatchin parhaista tv- ja elokuvarooleista.
No comments:
Post a Comment