Thursday, July 5, 2012

Finnconin ohjelmatärpit

Finncon tulee taas, suurempana ja kauniimpana kuin koskaan! Pohjoismaiden suurin scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtuma laskeutuu Tampereen yliopistolle 20.-22. heinäkuuta. Olen saanut kunnian olla mukana organisoimassa tapahtumaan kirjallisuus- ja kirjoittajaohjelmaa. Julkaisen tässä muutaman ohjelmatärpin.

Olen edelleen (tässä vaiheessa tapahtuman valmisteluja) sitä mieltä, että conin ohjelmavastaavan nakki on parasta mitä on. Ihan huippujuttu ovat olleet korkealuokkaiset esiintyjät ja asiantuntijat, jotka ovat luvanneet ilmaisesti tulla tapahtumaan puhumaan ja tekemään omalta osaltaan kaikille ilmaista ja avointa Finnconia.

Jälkeen maailman tuhoutumisen. Vuoden dystopia-kirjat paneelissa. Salla Simukka, Anne Leinonen & Eija Lappalainen ja Jan Salminen. Vetäjänä Saara Henriksson

Sherlock Holmes elää. Sherlock Holmes valloittaa yhä uusina inkarnaatioina. Viisaat Jussi Katajala, Sari Polvinen ja Erkka Leppänen pohtivat salapoliisin merkitystä. Vetää Iida Simes. Pe 20.7. klo 15.

Demokratiat kuolevat aplodein. Yhteiskuntamallien todellisuus ja niiden suhde scifiin. Markku Soikkeli, Niklas Vainio, Ville Lähde. Pe 20.7. klo 16.

Käännöskirjapaneeli. Mitä kannattaisi kääntää suomalaisille lukijoille? Löytyisikö Venäjältä aarteita? Mitä ei olisi kannattanut julkasta suomeksi kustantajan näkökulmasta? Kustantajat Jaana Airaksinen ja Erkka Leppänen sekä Jukka Halme pohtivat. La 21.7. klo 15.

Suomikumma. Mitä se on ja miten se profiloisi suomalaista spefiä? Miten saadaan Suomikumma ulkomaille? Markku Soikkeli haastattelee kirjailijoita Johanna Sinisaloa, Miina Supista ja Tiina Raevaaraa. La 21.7. klo 14.

Fantasia NYT. Romantiikka ja viktoriaaninen aika ovat tulleet suomalaiseen fantasiaan! La 21.7. klo 16. Anne Leinonen & Eija Lappalainen, Magdaleena Hai, Anneli Kanto, J.S.Meresmaa.

Vuoden 2012 esikoiskirjailijat esittäytyvät: Emmi Itäranta (Teemestarin kirja), Jan Salminen (Äidinmaa), Jenny Kangasvuo (Sudenveri) sekä J.S.Meresmaa (Mifongin perintö). Haastattelijana Saara Henriksson. Su 22.7. klo 11

URS-show. Avaruusscifi tekee paluun! Su 22.7. klo 13. Tuomas Saloranta ja kump.

Osuuskummaa kirjallisuutta. Uusi osuuskunta kustantaa kummallista kirjallisuutta. Taru Luojola, Christine Thorel ja kump. 22.7. klo 14

Tapahtuman kotisivu on osoitteessa http://2012.finncon.org/. Finnconiin tulee myös kirjoittajille suunnattua ohjelmaa, josta postaan erikseen.

No comments:

Post a Comment