Paikallaolon arvo ja hinta

Opiskeleva ystäväni valitteli taannoin ongelmaansa. Yliopistossa oli käytävä joka päivä, tai ainakin neljänä päivänä viikossa. Luentoja oli kaksi tuntia kerrallaan eikä sitten muuta samana päivänä. Samalla opinnot eivät tuntuneet etenevän Kelan myöntämän opintotuen edellyttämässä tahdissa. Yliopisto tuntui systeeminä joustamattomalta: perheellisen opiskelijan näkökulmasta olisi ollut fiksumpaa käydä samana päivänä useilla luennoilla, jotta aikaa ei olisi mennyt matkoihin. Kaverini mielestä myös tehtäviä olisi saanut tehokkaammin kirjoitettua kotona.

Kysymys paikalle tulemisesta sai mielessäni uudet mittasuhteet, kun luin sijoituspankkiiri Erkki Helaniemen 50-vuotishaastattelun Helsingin Sanomista. Helaniemen Alexander Group -yhtiönsä tekee henkilöstön palkitsemisjärjestelmiä, siis näitä joilla johtajat sitoutetaan johtamaan firmaansa eikä lähtemään kilpailijalle. Suomeksi: maksetaan satoja tuhansia euroja vuodessa siitä hyvästä, että he pamahtavat paikalle joka arkipäivä.

Vuonna 2008 pörssiyhtiöden johtajien keskiansio oli 770 000 euroa vuodessa. Palkka voi nousta, vaikka yrityksen arvo laskisi. Helaniemen mukaan ihmisellä on oikeus rikastua omalla työllään. Ei siinä olekaan mitään vikaa, mutta järjestelyn mielekkyyttä voi epäillä, kun palkansaajan keskiansio samana vuonna oli 33 000 euroa. Tällä hetkellä opiskelijan saama opintoraha on noin kolmesataa euroa kuussa (ennen veroja). Pörssiyhtiön johtajan ansio on siis 285 kertaa suurempi kuin opintotuki, eli euromääräisesti yritysjohtajan aika on 285 kertaa arvokkaampaa kuin opiskelijan aika.

Nyt joku sanoo, aivan oikeutetusti, että opiskelu on investointi tulevaan ja sen pitäisikin tapahtua lainarahalla. Rahaa tarvitsevien opiskelijoiden opintolainat on kuitenkin nostettu tappiin saakka joka lukukausi. Suurlähettilään poika (kuten Helaniemi) ei joudu ottamaan niin suurta riskiä lähtiessään opiskelemaan. Kaikilla ei ole onnea syntyä hyvin toimeen tulevaan tai edes jollakin tavalla toimivaan perheeseen. Lisäksi elämme taloudellisesti huonoja aikoja, jolloin monet valitsevat opiskelun ja työttömyyden välillä. Opiskelu on yksinkertaisesti keino tulla toimeen.

Vinouma johdon palkkioiden, tavallisten työntekijöiden palkan ja opiskelijoiden saamien roposten välillä ei tietenkään ratkea sillä, että kaikille maksettaisiin älyttömiä summia paikallaolosta. (Vaikka kivaahan se tietysti olisi. Voin sanoa, että noilla summilla ilmestyisin paikalle.) Taloutemme ei kestäisi sitä. Luonnonvarat puolestaan eivät tälläkään hetkellä kestä kulutusta, jonka taloudellinen hyvinvointimme mahdollistaa. Ratkaisun pitäisi siis olla jokin muu kuin raha.

Järkevämpää kuin yrittää sovittaa työn hinta euroiksi olisi yrittää sovittaa työn tai opiskelun määrä ja laatu omaan hyvinvointiimme. Freelancerina voin sanoa, että tällä hetkellä minulle pitäisi maksaa aika paljon, jotta tulisin paikalle.