Tuesday, May 29, 2012

Muistoja Aleksanterin teatterista

Linnunpaino sijoittuu suurelta osin Aleksanterin teatteriin, jonnekin 2000-luvun puoliväliin. Bulevarsin teatteri on hyvä ympäristö, johon sijoittaa vapaa tanssiryhmä harjoittelemaan ja esiintymään. Talo on minulle tuttu paikka kolmelta vuosikymmeneltä.

Ekaluokkalaisena pyrin lastenoopperan kuoroon. Muistan pienen salin, jossa oli piano. Pääsykokeessa katsottiin, miten lapset liikkuvat ja laulavat. Minut valittiin, mutta ehdin olla vain yksissä harjoituksissa mukana, koska olin kuusivuotiaana kuitenkin liian pieni (periaatteessa ikäraja oli 7, mutta olin loppuvuodesta syntyneenä jo aloittanut koulun). Ehdin kuitenkin käväistä puvustamossa ihmettelemässä, sekä näyttämöllä. Se oli valtavaa! Ja hyvin hauskaa. Teatteri on lapselle taianomainen paikka.

Ehdin nähdä myös ainakin yhden esityksen vanhan oopperan aikana (siis ennen uutta Oopperataloa), äitini serkun oppilasnäytöksen. Hän oli oopperan balettikoulussa ja esiintyi Seitsemässä veljeksessä. Muistan senkin, että esitys oli ihan mahtava, pojat (tai aikuiset miehet minun silmissäni) olivat tosi hyviä.

Teini-ikäisenä kävin Aleksanterin teatterissa pianotunneilla. Olin yksityisoppilaana Sibelius-Akatemian opettajalla, ja akatemia vuokrasi tuolloin pianoluokkia Aleksanterista. Tunneille mentiin näyttämön ovesta teatterin sivusta, siellä soitettiin ovikelloa ja vahtimestari avasi oven niin kuin kai nykyäänkin. Teatteri oli sokkeloinen, ahdas ja vähän nuhjuinen. Käytävässä ei ollut mitään paikkaa odottaa, muuten kuin seistä ja yrittää olla mahdollisimman vähän tiellä (opettajani oli usein vähän myöhässä).

2000-luvulla olen käynyt katsomassa ainakin Tero Saarinen Companyn esityksiä. Voi, miten pieneltä teatteri näyttää nykyään! Katsomossa tuntuu, että kaikki ovat aivan lähellä, samoin näyttämö tuntuu olevan ihan siinä nenän alla, jos parvelta katsoo. Silti siellä on kaikki, mitä tarvitaan. Kerran piipahdin uteliaisuudesta myös treenaustunnilla. Olin Helsingissä töissä (itse asiassa Albertinkadulla, siinä ihan vieressä). Yhden salin ovessa oli lappu, jossa pyydettiin, että harrastajat eivät tulisi ammattitanssijoiden aamutunnille.

Monenlaiset yhteisöt elävät tai yrittävät mahtua elämään rinnakkain Aleksanterin teatterilla. Nyt sinne sijoittuu myös minun romaanini, mutta onneksi vain paperilla. Todellisuudessa se kaikki ylimääräinen elämä ei teatteriin enää mahtuisikaan!

No comments:

Post a Comment

Post a Comment