Thursday, April 26, 2012

Mediakirjailija pamfletistin hampaissa

Nyhdin kotikriitikon käsistä tuoreeltaan Anja Snellmanin Ivana B:n. Snellman kuvaa kirjallisessa dystopiassaan kirjallisuuden uusia mediamarkkinoita. Masentavia ilmiöitähän siihen liittyy, mutta itse teos on viiltävän hauska. Minäkertoja kirjoittaa "ratkaisukeskeiselle lyhytterapeutille" kirjeitä, joissa päivittelee nykymenoa ja esittelee pakonomaisesti omaa oppineisuuttaan. Taustalla häilyy klovnina nauravan Ivana B.n, "nykyaikaisen" media(nais)kirjailijan hahmo.

Vähän aikaa sitten televisiossa nähdyssä September Issue -dokumentissa kerrottiin, miten juuri Voguen Anna Wintour onnistui lopullisesti yhdistämään tähteyden muotiin. Hänen kaudellaan elokuvatähdet syrjättivät mallit muotilehden kannessa ja muodista tuli jotakin, jonka itsestään selvästi ajateltiin kuuluvan julkisessa ammatissa (kuten näyttelijänä) toimimiseen. Julkisuuteen on ulkonäkö liittynyt aina, mutta ehkä vasta viime vuosina stailaus ja brändäys ovat tulleet kirjallisuuteen elokuvateollisuuden lisäksi. Siis meillä, Jenkeissä tietenkin sitä paljon ennen.

Snellmannin "pamflettiromaanista" tulee mieleen brittikirjailija Sue Townsend, joka teksteissään onnistuu olemaan samalla ivallinen ja itseironinen. Lujaahan Snellman toki lyö. Totta on, että monet tuntemani "kolmannen sukupolven" feministit jostakin syystä kuvittelevat olevansa ensimmäisiä, jotka ovat koskaan käyttäneet huulipunaa tai vetäneet korkokengät jalkaan. Eiväthän nämä seksittömiä olleet aikaisemmatkaan, simonedebeauvoirit, herra nähköön.

Nykypäivän riikkapulkkiset tai katjaketut eivät tietenkään ole tehneet mitään, mitä kiistakirjoittaja itse ei olisi tehnyt jo kahdeksankymmentäluvulla (tai olisi tehnyt, jos se olisi ollut pelin henki). Kirjan julkisuustyrkyn naiskirjailijan nimikin on toisinto Snellmanin esikoisromaanin päähenkilöstä, Sonja O:sta. Hahmo ei olennaisilta osien eroa "punkin papittaresta", joka käänsi sensaatiomaiseksi kaunokirjallisuudeksi omat ja poikaystävien kokemukset.

Teoksessa kohukirjailija Ivana B. kertoo toimittajille siitä, miten hänet yritettiin raiskata kotimatkalla kolme vuotta sitten. Tästä muistui mieleeni WSOY:n tiedotuspäällikkö Katri Warnerin kertomus taannoisessa Imagessa. Warner oli kehottanut Sofi Oksasasta olla nostamatta äläkkää siitä, että miespoliitikko oli kähminyt kirjailijaa Ostrobotniassa. Warnerista Oksasen ei kannattanut tulla profiloiduksi naisena, jota kourittiin.

Sofi Oksanen teki kuitenkin asiasta julkisen, voitti mediataistelun ja Warner myönsi jutussa olleensa tätimäinen. On epäreilua, että hyvällä julkisuushallinnalla (kuten Oksasen tapauksessa) voittaa tuomalla vaikeita asioita julkisuuteen, kun huonommalla (Katja Kettu) saa pelkkää lokaa niskaansa - tätimäisten kommenttien lisäksi.

Kirjallisesti Ivana B on ohuehko, ajankuvana hilpeä mutta tuskin pitkäkestoinen. Ivana B:ssä ei puhuttele niinkään Snellmanin paljas, mielikuvia yhdistelevä lause kuin minäkertojan paljas, huvittuneisuuden sekainen epätoivo. Suosittelen teosta kaikille ulkokirjallisista ilmiöistä kiinnostuneille.

No comments:

Post a Comment

Post a Comment