Kirjoittamisoppaita ja metabloggaamista

Spefi-kirjallisuusguru Jeff VanderMeer kirjoittaa oppaassaan Booklife, miten kirjailijan ei kannata pitää yllä "verkkopresenssiä", jos päivittää blogiaan vain kerran pari viikossa. Yhdysvaltalaiset kustantajat eivät kuulemma suosittele tällaista julkisusstrategiaa. Kirjailijan on hyvä olla lähellä lukijoitaan. Päivästä toiseen samana pysyvä ei blogisivu koukuta kävijöitä. Oma kustantajani ei ole onneksi koskaan suositellut blogille sopivaa päivitysväliä.

Olen huhtikuun some-lakkoni aikana lukenut uudestaan lempparikirjoitusoppaitani. Mies naureskeli, että olen lukenut enemmän kirjoitusoppaita kuin muita kirjoja. Keräilen oppaita varsinkin opetusta silmällä pitäen. Pidän niitä myös elämäntaidonoppaina. Ne lohduttavat minua. Jos arjessani muut tekijät eivät muistuta kirjailijan ammatissa toimimisesta niin ne muistuttavat. Suosikkini on Bruce Holland Rogersin Word Work, jonka olen arvioinut toisaalla. VanderMeerin Booklife puolestaan on hyvä käytännön opas kirjailijan julkisuustyöhön (en osaa kuvata sisältöä muulla sanalla, PR hahmottuu minulla hankalasti kirjallisuuteen liittyväksi). Jos ei ota opusta liian tosissaan, siis. Kirjailijaksi kasvamisesta ja romaanin kirjoittamisesta minusta paras yleisesitys on Stephen Kingin Kirjoittamisesta, olipa herran tuotannosta sitten mitä mieltä tahansa. Henkistä kättä pidempää tarjoaa Julia Cameronin Taiteilijan tie.

Sosiaalisessa mediassa on se hyvä puoli, että freelance-työläinen saa sieltä vahvistusta omalle identiteetilleen. Voi olla jatkuvasti yhteydessä toisten samanlaista työtä tekevien kanssa. Kirjailijat käyttävät sosiaalista mediaa tietenkin myös teostensa markkinointiin. Sillä on hyvät ja huonot puolensa. Mielelläni olen samaa mieltä kuin Markku Envall, joka tuoreessa esseekokoelmassaan Toinen jalka maassa kirjoittaa, miten kirjailijan persoonan ei pitäisi asettua teoksen ja lukijan väliin. Silti pidän blogia. Ajattelen, että blogi palvelee enemmän ajatusvarastona. (Vaikka mukavaahan tietenkin olisi, jos sitä osaisi käyttää myös tiedotuskanavana.)

Aina välillä joku esittää huolensa siitä, miten kirjallinen julkisuus on viihteellistynyt ja kirjailijat joutuvat yhä enemmän työntämään itseään esille. Tällä viikolla ilmestyy Anja Snellmanin aihetta käsittelevä pamflettiromaani Ivana B, josta päivitän kirjoituksen heti, kun teos on arvosteluvapaa. Totean kuitenkin, että hienoja kirjoja on onneksi vielä mahdollista saada esille ilman, että kirjailija joutuu estradille mesoamaan. Esimerkiksi tamperelainen 25-vuotias kirjailija Siiri Enoranta on palkittu tai ollut ehdolla jokaisesta romaanistaan, joita on tähän saakka ilmestynyt kolme. Viimeisin, Gisellen kuolema oli Runeberg-ehdokkaana (ja se olikin valtavan hienosti kirjoitettu kirja). Enoranta oli erään lehtihaastattelun mukaan kieltänyt kustantajaa laittamasta kirjan liepeeseen omaa kuvaansa.

Mediassa voi viihtyä tai olla viihtymättä. Tärkeintä, ettei kirjailijoita (edes nuoria naiskirjailijoita!) ahdeta samaan muottiin.