Aiotko osallistua kirjoittajakoulutukseen?

Näkökulmia luovan kirjoittamisen opiskeluun

Tämä kirjoitus lähti oivalluksesta, joka koskee kouluttajien pieniä piirejä Suomessa. Kiitos asenteen, jonka mukaan luova kirjoittaminen ei ole Suomessa osa virallista taideopetusta tai vakiintunut osa mitään muutakaan koulutusta ainakaan akatemiassa, meillä on vain vähän ihmisiä, jotka opettaisivat luovaa kirjoittamista ammatikseen.*

Heitä on toki taidekouluissa, kuten Teatterikorkeakoulussa, Aallon elokuvapuolella tai monissa ammattikorkeakouluissa. Suomessa on myös todella kovatasoisia ammattilaisia, jotka kouluttavat ns. vapaan sivistystyön piirissä (lue: opistot, kesäyliopistot). Parhaat eivät kuitenkaan veny kaikkialle ja hekin joutuvat usein luopumaan opetuksesta saadakseen aikaa omalle taiteelliselle työlle.

Useimmiten harrastajakirjoittaja kohtaakin luokan edessä ammattilaisen, joka ei ole opettaja tai edes kokenut pedagogi. Suurin osa kirjoittamisen ohjaajista on maakuntien kirjailijoita ja kustannustoimittajia, jotka tekevät keikkaa sivutoimisesti, iltapuhteina. He ovat oppineet ohjaamaan kirjoittajia kantapään kautta, suurin osa on käynyt kursseilla itse. Minä lukeudun näihin ohjaajiin. Parhaani teen, mutta en ole paras. Vedän kursseja työväenopistossa, yhdistyksissä ja avoimessa yliopistossa ilman pedagogista tai kirjoittajaohjaamiseen liittyvää koulutusta. Sanataideohjaajakoulutusta järjestetään Suomessa ylipäätään satunnaisesti ja suuri osa siitä keskittyy lasten ja nuorten sanataideohjaukseen.

Ohjaajista osa on aloittelevia kirjailijoita, joille ryhmien ohjaaminen on taloudellinen välttämättömyys. Osa on kokeneita (ja leipääntyneitä). Kyllästyminen liittyy myös oman työn vaiheeseen, siihen, miten kirjoittaminen sujuu ja mikä on kirjailijan senhetkinen suhde omaan työhönsä. Turhautumisen kommunikoiminen opiskelijoille voi olla onnistuessaan hyväkin asia, mutta siitä jäljempänä.

Pidän sinänsä hyvänä käytäntöä, jonka mukaan kirjoittamisen ohjaajiksi palkataan kirjoittamisen ammattilaisia, vaikka he eivät välttämättä olisi päteviä opettajia. On tärkeää, että ohjaajalla on omakohtaista kokemusta taiteellisesta prosessista ja teoksen valmistumisen vaiheista. En pidä toivottavana, että meillä olisi julkaisemattomia kirjallisuuden opettajia ohjaamassa opiskelijoita romaanin kirjoittamiseen, vaikka he olisivat kuinka hyviä pedagogeja. Tietyt kipukohdat voi tunnistaa vain oman kokemuksen kautta ja vain käytännön kokemuksesta voi tarjota kättä pidempää, konkreettisia apuja. Parhaimmillaan ohjaaja voi luoda kurssille kollegiaalisen ilmapiirin, jossa opiskelija ja ohjaaja lähestyvät tekstiä jos eivät samasta kohdasta niin ainakin samalta kantilta.

Ehdoton minimivaatimus on, että ammattilaisella yleensä on kiinnostus ohjaamiseen. Suurinta osaa kirjailijoista ei kiinnosta eikä tarvitsekaan kiinnostaa ryhmien ohjaaminen.

Omat opettajat

Olen itse opiskellut paitsi luovan kirjoittamisen perusopinnot ja aineopintojakin pitkälle yliopistossa, minkä lisäksi olen käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulun sekä Oriveden opistolla vuoden kestäneen, käsikirjoituksen hiomiseen keskittyvän monimuotokurssin. Tärkeintä opinnoissa on ollut oman heimon, kirjoittajien löytäminen ja kirjoittamiselle omistettu aika ja tila, vasta sen jäljessä tulevat opiskelujen lomassa saatu palaute sekä tieto- ja teoriapuoli.

Yliopistossa kirjoittamisen perusopintoja veti kirjailija, joka oli entiseltä ammatiltaan äidinkielen opettaja, ja hän oli kokenut ohjaaja muutenkin. Kokoontumiset olivat rohkaisevia, paitsi joissakin tapauksissa jos sattui kirjoittamaan lajia, jota opettaja vieroksui. Palaute oli vähäistä, mutta kannustavaa. Tuossa vaiheessa opettaja oli jo lopettelemassa uraansa yliopistolla ja siirtymässä oman kirjallisen työn pariin. Hänelle on sittemmin myönnetty mm. Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto.

Kursseja vetivät monenlaiset opettajat. Lyriikkaa opetti nuori kustantaja, draamaa pitkän linjan teatterikorkeakoululainen, tietokirjoittamista "joku tyyppi" laitokselta. Aineopinnoissa elokuvakäsikirjoittaminen vedettiin läpi nopeina kalvosulkeisina. Ihailin opettajan asennetta. Hän luennoi yhtä motivoituneesti ryhmälle kuin yhdelle paikalle vaivautuneelle osallistujalle (minulle). Minulla on ollut opettajia, jotka ovat jättäneet lämpimät muistot. On ollut heitäkin, joiden ei todennäköisesti olisi pitänyt opettaa ollenkaan. Kaikilta olen saanut jotakin.

Ylipäätään minusta oli hauskaa tutustua eri ammattilaisten näkemyksiin, jo silloin, kun kustannussopimus oli vasta kaukainen haave.

Viita-akatemiaa kotipaikkakunnallani Tampereella veti kokenut kouluttaja. Koulutuksessa vieraili monenlaisia ammattilaisia, joilla jokaisella oli jokin oma näkökulma lajiin. Oriveden pajassa saatiin vertaispalautetta. Lähtökohta oli, että opiskelijat tähtäsivät julkaisuun ja ammattilaisuuteen. En luultavasti koskaan unohda ensimmäistä kokoontumiskertaa. Opettaja oli hyvin suorapuheinen. Kyseiseltä kurssilta julkaisi sittemmin ainakin neljä kaunokirjailijaa.

Vinkkejä opiskelijalle

Kun opiskelijat tulevat kurssilleni, näitä neuvoja on oikeastaan myöhäistä antaa. Kurssipäivät on varattu ja kurssimaksu maksettu. Mutta laitan ne tähän. Jospa ne joku löytää.

- Asetu kurssille tullessasi kirjoittajan rooliin ja suhtaudu ohjaajaan kokeneempana kollegana. Ajattele, että kun hän menee kotiin kirjoittamaan, hän todennäköisesti painii samojen ongelmien kanssa kuin sinäkin.
- Vaikka ei kirjoittaisi tavoitteellisesti, leiki, että teet niin. Elä päivä kirjailijaelämää.
- Jos tämäkin on mahdotonta, pidä kurssia oman kirjoittamisen käsittelemiselle varattuna aikana ja tilana. Sekin on arvokasta.
- Hyvä tilanne opiskelijan kannalta on, jos ohjaaja on kokenut tai jos hänellä on opettajakokemusta muualta, hän on esimerkiksi ammatiltaan äidinkielenopettaja. Usein näin ei ole. Esimerkiksi minä en ole taustaltani opettaja vaan toimittaja.
- Ohjaaja opettaa omalla persoonallaan. Opiskelijan asemaa auttaa, että hän ymmärtää taideopetuksen luonteen. Kuten taideopetuksessa väistämättä käy, yhden lähestymistapa ei sovi toiselle. Opiskelija joutuu hyväksymään, että tämä ihminen ei ole minun aaltopituudellani. Häneltä voi saada kuitenkin joitakin näkökulmia.
- Sama koskee kirjailijan ammattia. Kirjailijalle osoitetaan kustantamosta kustannustoimittaja, jonka kanssa hänellä sujuu yhteistyö, tai sitten ei. Hyvä, jos sujuu.
- Voi olla hyvä, jos opiskelija voi käydä monenlaisilla kursseilla. Ei ole toki tarkoitus, että kirjoittajat vain kävisivät kurssin toisensa perään, mutta ainakin he hahmottavat, että eri opettajilta voi saada eri asioita. Opettajilla on omia painotuksia ja suosikkimetodeja.
- Eroja on myös koulutuksen järjestäjillä. Perinteisillä opinahjoilla on eniten kokemusta koulutuksen tilaamisesta, sille asialle opiskelija ei vain voi mitään. Etelä-Suomessa näitä ovat ainakin Oriveden opisto, Viita-akatemia Tampereella, Kriittinen Korkeakoulu Helsingissä sekä joidenkin oppilaitosten kirjoittajalinjat.
- Joskus kurssin ainoa anti on, että tämä laji tai lähestymistapa ei ainakaan ole minulle. Sekin voi olla arvokasta.
- "Maksavan asiakkaan" asenteella mukaan lähteminen on kohtuullista, mutta suhteellisen hyödytöntä sen kannalta, mitä itsellä on annettavana taiteenlajille.
- Kokeneimmilla opettajilla on omat vakiintuneet seuraajakuntansa ja oppituolinsa. Henkilökemian toimivuus koskee kuitenkin myös heitä. Arvostetulla taiteilijalla voi olla kiusaus valita suosikkeja, jotka tulevat lähelle hänen omaa poetiikkaansa.
- Ohjaaja on todennäköisesti aikanaan itse neuvotellut tasapainon omien odotusten ja rajoitustensa välillä. Tämä voi olla vaikea kuulla, jos on nuori kirjailija, jolla vain taivas on rajana. Opettajan kuuluu kannustaa, mutta myös suhtautua realistisesti esimerkiksi kustannusmaailmaan ja välittää tätä suhtautumista myös opiskelijalle. Siitä ei kannata suuttua.
- Opettajan kanssa kannattaa jutella tauoilla. Ks. kollegiaalisuus.
- Ylipäätään on hyvä ajatella, että ohjaaja ja kurssilainen lähestyvät tekstiä samalta puolelta. Ohjaaja on vain tehnyt sen hieman useammin.
- Teoriaa ei kannata pelätä. Muutamalla peruskäsitteellä pääsee pitkälle. Kirjallisuudentutkimus on asia erikseen, oma lähestymistapansa, josta voi olla tai olla olematta hyötyä työpajoissa.
- Useat kouluttajat ovat kertoneet, miten opiskelijat tulevat heidän luokseen henkilökohtaisine ongelmineen. Minulle niin ei ole koskaan käynyt, varmaan epäsensitiivisyyteni paistaa luokan edestä. Mutta jos voit, älä puhu ryhmätilanteessa sairauksistasi. Puhutaan mieluummin siitä kirjoittamisesta.
- Älä missään tilanteessa ikinä ajattele, että opettaja voi opettaa sinulle oikean tavan kirjoittaa hyvää proosaa. Parhaimmillaankin hän voi tarjota siihen näkökulmia. Oman äänen joudut löytämään itse.
- Tärkeintä, että kirjoittaa. Ihan sama mitä. Kukaan kirjoittaja ei luota sataprosenttisesti omaan näkemykseensä sata prosenttia ajasta. Jos joku näin väittää, hän on luultavasti koijari. Useimmilla on vain aavistus, mitä ovat tekemässä. Taiteelliselta epävarmuudelta eivät suojaa ikä tai kokemus.

Kirjoittajakoulutuksen hienous on, että opiskelija on itse vastuussa odotuksistaan ja tavoitteistaan. Vastuu korostuu avoimissa ryhmissä, joihin ei ole valintamenettelyä. Kaikki lähestymistavat ovat luvallisia ja kirjoittamisen ilo sekä uteliaisuus kirjallisuutta kohtaan tärkeintä.

Hakuja erilaisiin koulutuksiin on avoimena parhaillaankin. Kriittinen Korkeakoulu hakee opiskelijoita huhtikuussa, uusi tulokas Hopeantakojat puolestaan etsii valmennettavaksi kirjoittajia, joilla on kirjaidea tai käsikirjoitus. Haku päättyy 16. huhtikuuta. Jos ihanteena pitää sitä, että kukin kirjoittaja löytäisi omaan tilanteeseensa sopivan koulutuksen, tarjontaa ainakin on laidasta laitaan.

Tästä tuli pitkä avautuminen ja asiaa jäi muun muassa omasta harrastajuudesta. Kirjoitan siitä seuraavaksi. Toivoisin kovasti kommentteja kirjoittamisen ohjaajilta, kokeneilta tai aloittelijoilta: onko kirjailija paras mahdollinen ohjaaja harrastajakirjoittajalle?

* Kirjoittajakoulutusta vieroksuvat asenteet ovat sitkeässä. Esimerkkinä käy tämä käsittämätön viestinvaihto kahden kirjailijan välillä Taina Latvalan blogissa, aiheeseen täysin liittymättömän kirjoituksen perässä. Lue ja hämmästy.