Sankarikirjailijoita eli päivähoito kunniaan

Luin Sampolan scifi- ja fantasiakirjoittamisen kurssiani varten J.K.Rowlingin epävirallisen elämäkerran, siltä varalta, että siinä olisi ollut opiskeilijoita kiinnostavia anekdootteja kirjoittamisesta. Itse kirjaa en tässä edes siteeraa, se oli kirjoitettu noin 12-vuotiaille (niin kuin sopivaa onkin) mutta aikuislukijaa ajatellen sisältö oli köykäistä.

Kirjoittaja Sean Smith kommentoi, miten Joanne Rowlingin elämäntilannetta ja vähävaraisuutta ennen Harry Potter ja viisasten kivi - teoksen julkaisemista käytettiin onnistuneesti hyväksi kirjan markkinoinnissa. Yleisö rakastaa ryysyistä rikkauksiin -tarinoita sekä tarinoita siitä, miten kova työ palkitaan. Näin onkin Rowlingin tapauksessa varmasti käynyt. Pidän itseäni kovana mimminä kun kirjoitin gradun samaan aikaan kuin toisen romaanin, mutta se ei ole mitään verrattuna Rowlingin ensimmäiseen vuoteen Edinburgissa.

Sen sijaan huomioni kiinnitti New Yorker -lehden Ian Parkerin väite, jonka hän teki laajassa artikkelissaan Rowlingin ensimmäisen aikuistenkirjan julkistamisesta. Hänen mukaansa Rowlingin tilanteesta (sosiaaliavun varassa elävä yksinhuoltajaäiti, joka kirjoittaa kahvilassa vauvan nukkuessa vaunuissa) ei voi puhua objektiivisena köyhyytenä, koska Britanniassa on sentään jotakin taloudellista apua tarjolla työttömille vastavalmistuneille. Yhdysvalloissa kirjailija olisi joutunut muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse.

Tietenkään Skotlannissa elävä yksinhuoltaja ei ole köyhä samassa mielessä kuin vaikka jossain Intian slummissa, mutta eri maiden tilanteita ei voikaan suoraan verrata toisiinsa. Yhdysvalloissa on keskimäärin alhaisemmat elinkustannukset sekä matalampi verotus kuin Iso-Britanniassa, puhumattakaan siitä, miten erilaiset työmarkkinat ovat. Muodollisesti keskiluokkaan kuuluvakin voi pudota köyhyysloukkuun, jos kunnallista päivähoitoa ei ole (kirjoittamisaikaa on vain lapsen nukkuessa) tai asumistukea ei saa (joutuu elämään jossain surkeassa murjussa). Näin Britanniassa. Suomessa asiat ovat paremmin.

Siksi en lakkaa olemasta päivittäin kiitollinen kunnalliselle päivähoitolaitokselle. Minua ärsyttävät julkisessa keskustelussa vanhemmat, jotka vain valittavat päivähoidon palvelutasosta tai siitä, että lapselle ei järjestetä jos jonkinlaista erikoiskohtelua. Koska yhtä vähän kuin minä he haluaisivat tai pystyisivät järjestämään lapsen hoidon oman työnsä tai kirjoittamisensa ohessa. Korkeammasta palvelutasosta ei olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Sitä paitsi korkeinkin hoitomaksuluokka on naurettavan pieni verrattuna siihen, mitä nykyinenkin hoito oikeasti maksaisi jos se pitäisi ilman kunnan subventiota maksaa.

Vielä valituksen kuuntelemista ankeampaa olisi kuitenkin elää äärilibertaristisessa yhteiskunnassa, jossa julkisia palveluita ei tuettaisi. Koska silloin ei olisi varaa, minulla sen paremmin kuin näillä julkisessa keskustelussa esiintyvillä liberalistisilla "talousajattelijoilla", hankkia ensimmäistäkään lasta. Ainakaan ilman, että toinen vanhempi jää kotiin lasta hoitamaan. Näin monet naiset joutuvat Britanniassa käytännössä tekemään, koska osa-aikainenkin hoito (5 tuntia päivässä) maksaa 100 puntaa viikossa.

Ettei menisi mankumiseksi tälläkään puolella aitaa, on lapsen saamisessa kirjoittajalle hyviäkin puolia. Todelta kalskahtaa Rowlingin suora lainaus jutussa: "Lapsen saaminen pakotti minut tekemään sen helkkarin kirjan valmiiksi. Ei siksi, että ajattelin sen pelastavan meidät taloudellisesti, vaan siksi että ajattelin, että tämä on viimeinen tilaisuuteni saada se valmiiksi." Elämä on rajallinen ja se pitää käyttää asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.