Ekologiaa ja kirjallisuustapahtuma

Viime aikoina minua ovat ilahduttaneet ihmisten avuliaisuus ja ennen kaikkea anteliaisuus. Viis siitä, että se johtuu vain vauvan tulosta, sillä nythän sitä apua on tarvittukin. Olen kiitollinen meille lahjoitetuista vauvanvaatteista ja erityisesti kestovaipoista (vai pitäisikö sanoa vaate- ja vaippavuorista?). Kestovaippoja tarvitaan monta paria, ja meillä alkaa olla niitä nyt tarpeeksi pikkuvauvalle, ja aika monta isommallekin.

Juttelin toisen ensimmäistään odottavan kaverin kanssa viikonloppuna kestovaipoista. Kummallakaan meistä ei ole niiden käytöstä kokemuksia, mutta pian nähdään, miten vaipparumba lähtee sujumaan. Monethan käyttävät esimerkiksi kestovaippaa päivällä ja kertakäyttövaippaa yöllä, mikä vain on helpointa, ja rahaa ja luonnonvaroja säästyy silti. Kaveri lisäsikin, että jos voi järkevästi toteuttaa ekologisia juttuja niin hyvä, mutta liian ehdoton ei pidä olla.

Jäin miettimään tuota lausetta. Olen kuullut eri yhteyksissä sen monta kertaa aiemminkin: ekologisuus on hyvä juttu, mutta se ei saa maksaa/siitä ei saa olla liikaa vaivaa (vaikka ystäväni tuskin sitä tässä keskustelussa tarkoittikaan). Taloudelliset perustelut ovat OK, mutta valintojen perusteleminen ensisijaisesti ekologialla on ehdotonta, vouhotusta, äärimmäistä käytöstä.

Kaikkein suurinta huutoa järkevä ekologisuus tuntuu tällä hetkellä olevan ilmastokeskustelussa. Paavo Lipponen vasta pääsi julistamasta, että Suomen ei kannata lähteä ilmastosankariksi, kun muutkaan maat eivät siinä näytä kunnostautuvan. Järkevä ekologisuus on sitä, mikä ei maksa tai minkä vuoksi kenenkään ei tarvitse muuttaa elämäntapaansa yhtään miksikään. Kirjoittivatpa sanomalehdet ilmastonmuutoksesta miten paljon tahansa, on sosiaalisesti hyväksyttävämpää painaa kaasua.

Kuka tahansa tajuaa, että kestovaipoista on vaivaa. Jos kestovaippojen käyttö olisi niin helppoa ja hauskaa kuin kaikkein harrastuneimmat vakuuttavat, kaikki käyttäisivät niitä jo nyt. Kuka tahansa tajuaa myös, että pidemmän päälle kestovaipat tulevat ylivoimaisesti halvemmiksi. Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä korvaamaan vaivannäköä. Ekologia on arvo, joka vaatii sitä, että näkee vähän vaivaa.

Ja arvoissa on se hassu juttu, että jos niitä ei toteuta omassa elämässään tai ennen kaikkea yritä välittää omalle jälkikasvulleen, ne eivät ole arvoja ollenkaan, vaan paskanjauhantaa. Aina välillä kuulee, miten neuvolantäti/sukulaiset/tutut ovat kauhuissaan kasvissyöjävanhemmista, jotka pitävät kelvottomalla ruokavaliolla vielä lapsiaankin. Valinta muuttuu kyseenalaiseksi, kun siihen sotketaan lapset mukaan, vaikka juuri lapset ja arvojen siirtäminen heille ovat koko homman pointti.

Kestovaipat tai kasvissyönti eivät tietenkään riitä kuittaamaan sitä, millainen pieni ekokatastrofi uuden länsimaisen hyvinvointikansalaisen tuottaminen tänne maapallolle on, mutta toisaalta... ei kukaan itselleen tätä planeettaa kai yritäkään säilyttää.

---

Viikonloppu Tampereella osoitti, että kirjallisuuden ympärillä voi myös täällä tapahtua jotain. Se osoitti myös, että tapahtumisen ansiosta kirjallisuudesta ja sen harjoittamisesta voi käydä kiinnostavia ja innostavia keskusteluja. Syntyy siis kirjallisuustapahtuma. En tarkoita Henki ja Elämä -messuja, vaan Tiiliskivi-klubia ja Boriksen matineaa. Yleensä kirjallisuustapahtuma on aika pelkistetty, lukija ja hyvä kirja kahdestaan. Nyt tapahtuminen oli sosiaalista, nautin siitä. Pitäisikö sanoa messuhenkisesti, että koin elämyksen? Postauksen lopuksi vielä kiitokset kaikille kanssani hetken kirjaa ja tekstiä pohdiskelleille äänille. On se vaan parasta.