Naiskulttuuri ja pienkustantajat

Ostin tänään Tiitu Takalon piirtämiä ja toimittamia sarjakuvia tekijältä itseltään. Takalon oma Nurin-kokoelma maksoi viisi euroa ja hänen toimittamansa Irtoparta kolme euroa. Pidän omakustannesarjakuvasta, sitä on Tampereella hyvin saatavilla ja varsinkin naissarjakuva on viime aikoina käsitellyt tunnistettavia, arkisia ja monesti itseäni lähellä olevia asioita hauskasti. En oikeastaan osaa edes lukea sarjakuvaa, siis en osaa seurata tarinaa kuvista, luen vain tekstit. Mutta silti. Siksi onkin vähän sääli, että Irtoparran kahdeksas numero ilmoittaa olevansa viimeinen ainakin näiltä tekijöiltä.

Alalle tulevilla sarjakuvapiirtäjillä on hyvin erilainen tapa pyrkiä saamaan teoksiaan levitykseen kuin uusilla kirjoittajilla. Sarjakuvapiireissä on tavallista, että piirtäjät tekevät omakustanteita ja levittävät niitä itse, kirjoittajat taas välttävät omakustanteita viimeiseen saakka ja keskittyvät kolkuttelemaan isojen kustantamoiden ovia. Sarjakuvapiirtäjät eivät omakustanteillaan hanki elantoaan, mutta eivät hanki myöskään erikoiskirjailijat suurten kustantamojen leivissä. Jos tavoitteena kerran ei ole itsensä elättäminen, miksi kirjailijat eivät pyri levittämään teoksiaan samalla tavalla, omilla ehdoillaan?

No tapahtuuhan sitä, mutta yleensä pienkustantamojen siipien suojissa ennemmin kuin itse kustantamalla. Pienkustantajat uskaltavat parhaimmillaan julkaista epäkaupallista materiaalia, joka isojen kustantamojen ohjelmaan ei mahdu. Jäin kuitenkin miettimään Takalon sarjikset luettuani, onko tosiaan niin, että kirjalliset pienkustantajat ovat Suomessa useimmiten miehiä. Ne pienkustantamot, jotka tiedän, ovat ainakin nimenomaan yhdenmiehen firmoja.

En tiedä, lasketaanko Savukeidasta enää pienkustantamoksi, mutta sen perustajaporukka ainakin oli poikia. Sukupuoli näkyy kustannusohjelmassa, kustantamon 15 kirjailijasta kaksi on naisia. Muistaakseni se oli Ville Hytönen joka kerran Kirjan ja ruusun päivänä sanoi minulle, että ainakaan Karusellikyytiä-antologiaan ei tullut niin paljon hyviä tarjouksia naiskirjoittajilta. Hei haloo, miksi joku tyttö haluaisi tarjota hyvää tekstiä nimenomaan poikien kustantamoon?

Ehkä pienkustantaja-skene on miesvaltaista ihan sen vuoksi, että pienyrittäjissä nyt yleensäkin on vähemmän naisia, oli ala melkein mikä tahansa. Minusta Suomeen mahtuisi kuitenkin yksi räväkkä, poliittinen naiskustantaja. Kääntöpiiri julkaisi 90-luvun alkupuolelle saakka muistaakseni etenkin kolmannen maailman naisten kirjoja. Kustantamo siirtyi myöhemmin Likelle, mutta en tiedä, onko julkaisusarjaa jatkettu enää uuden omistajan Otavan aikana.

Tai ehkä Suomessa onkin joku pienkustantaja, jonka julkaisuohjelmaan mahtuu naisten alakulttuuria ja naisten kirjoittamia radikaaleja, poliittisia teoksia, en vain tiedä siitä. Jos joku tietää, niin voitteko ilmoittaa kommenttilaatikossa, kiitos.