Sokeripala ehdotti että bloggaisin lisää kirjoittajakoulutuksesta, jossa olen mukana. En ole ehtinyt pohtia koulutuksen hyötyä tai sen tavoitteita kovin syvällisesti, suurin osa ajasta menee itse työhön. Aamun Hesarissa 85-vuoden ikään ehtinyt sotakirjailija arveli, että nykyään kirjoittamista opetetaankin, ja että se on silkkaa sontaa. En minä koe, että Turun yliopistossa tai Viita-akatemiassa varsinaisesti opetettaisiin kirjoittamaan, tai ainakaan vielä sellaista oppia ei ole tullut että ’tee näin’. Kurssien hyöty on ollut tavoitteiden asettamisessa, toisten opiskelijoiden antamassa palautteessa (ja vertaistuessa!) ja siinä, että tulee kokeiltua erilaisia tekstilajeja. No, opettavat ne joitain muoto- ja tyyliseikkojakin, joista olen kovin kiitollinen.
Turussa opiskelu on intensiivisempää kuin harvakseltaan kokoontuvassa Viidassa. Opiskelijat ovat yllättävän motivoituneita. Melkein kaikki ovat aina paikalla, ja melkein kaikki ovat tähän mennessä palauttaneet kaikki tehtävät, mikä on hyvin sillä kokoontumisia on kaksi kertaa viikossa ja tekstitkin palautetaan aina kahta päivää ennen, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Sekä Turussa että Viidassa opiskelijat monistavat tekstinsä itse, mutta koulun laskuun.
Turussa opiskelijat ovat suurin piirtein saman ikäisiä, suurin osa vielä humanistisesta tiedekunnasta (en minä), kun taas Viidassa on enemmän hajontaa. Viidan kirjoittajat ovat myös kokeneempia kuin Turussa, se on varmaan väistämätöntä. Oli terveellistä huomata, että molemmissa ryhmissä on parempia kirjoittajia kuin minä! Luultavasti jossakin vaiheessa tekstit alkavat lähentyä toisiaan ryhmien sisällä niin, että muodostuu jonkinlaisia yhteisiä arvostuksia. Tekstien samankaltaistumien lienee väistämätöntä kaikenlaisessa ryhmätyöskentelyssä, sitä ottaa kuitenkin niin helposti mallia sellaisilta kirjoittajilta joista ajattelee, että he ovat onnistuneet jossakin asiassa paremmin kuin minä.
Viikonloppuna sain palautetta yhdestä keskeneräisestä novellista ja aloin kirjoittaa sitä heti sunnuntaina uusiksi. Muuten aika on mennyt Rikun antamissa harjoitustehtävissä ja National Novel Writing Month -tempauksessa, johon vaihteeksi osallistun tänä vuonna. Muista koulutehtävistä olen kirjoittanut ainoastaan yhtä naistutkimuksen perusopintojen esseetä, haaveenani on saada perusopinnot suoritettua jouluun mennessä. En usko, että jatkan aineopintoihin.
Olen myös joutunut huomaamaan, että vapaan kirjoittajan elämäntapa ei sovi minulle, ainakaan näin syksyllä kun ei pääse ulos lukemaan tai kirjoittamaan. Markku on nauttinut apurahavuodestaan, mutta minusta ei tunnu päivän päätteeksi että olisin saanut mitään aikaan, jos olen koko päivän saanut tehdä itse valitsemiani töitä omaan tahtiin. Ainakaan tutkijanura ei tästä päätellen sopisi minulle. Minä tarvitsen jonkun työpaikan kaltaisen lastentarhan, johon mennään aamulla ja josta tullaan pois illalla. Olen helpottunut, että maaliskuusta lähtien saan tehdä enimmäkseen fyysistä työtä suurimman osan vuorokaudesta, käsittääkseni imeväisikäisen hoito on juuri sellaista.
No comments:
Post a Comment