Tekstiilitehdas mainostaa suomalaisia unia. Minun unissani ei seikkaile karhuja tai ilveksiä, eikä öisin juuri nyt oikein muitakaan jännittäviä olentoja. Yöunet ovat sukua päiväunille, blogikollega kirjoitti tästä samasta aiheesta juuri, sillä toisella kotimaisella jota yritän hänen kanssaan harrastaa. Joskus unista voi jäädä omituinen olo koko päiväksi. Joskus muistaa vanhan unensa, jolloin olo on samanlainen kuin olisi heräänyt siitä vasta aamulla.
Vuosienkin jälkeen se muistuu mieleen, vaikka paikat ja ihmisetkin ovat muuttuneet. Hänen pukunsa on huoliteltu, hiukset leikattu ja tukassa geeliä, ryhti parempi mutta vartalo sama, laihanlainen. Sosiaalisesti yhtä estynyt kuin ennenkin mutta kouliintunut pärjäämään paremmin tilanteissa joissa pitää puhua vieraille. Hänen ympärillään lauma ihmisiä joita en tunne, jotka puhuvat kryptisillä lyhenteillä joita en ymmärrä ja joita ei ole tarkoitettu minulle. Minä en tiedä mitä tuokin nuori mies tekee hänen kanssaan, enkä ymmärrä, miksi hän jaksaa kuunnella tämän suusta juttuja joille hän ennen olisi vain hymähtänyt.
Syrjäytetyksi tulemisen tunne nousee jostakin, johon luulin haudanneeni sen jo aikaa sitten. Yhä vielä voi olla, että minun kanssani pitää varoa sanojaan, yhä vielä pitää väistellä ja yrittää pitää keskustelu mahdollisimman yleisellä tasolla. Myös fyysiset huomionosoitukset ovat niitä samoja, yksi käsi hartioille tervehdittäessä, kaulaliinan kohentaminen tuulisella junalaiturilla. Sitä haluaa hallita mitä pelkää mutta ei ottaa sitä liian lähelle ihoa.
Ja juuri tämä estää minua viime hetkellä sanomasta mitään ystävälle, joka samoissa juhlissa istuu paikalla jolta hänen pitäisi jo nousta. Minulla ei ole mitään edellytyksiä neuvoa häntä tekemään mitään muuta.
No comments:
Post a Comment