Huone

Kävin tänään äidin kotitalon varastossa etsimässä muutossa hukkuneita Maurice Ravelin nuotteja. Niitä ei löytynyt, sen sijaan löysin kolme äidin nätisti lasikehykseen laittamaa vesivärimaalaustani, ilmeisesti ajalta, jolloin osasin jo jotenkin kirjoittaa. Kaikki piirroksista esittävät miekkavalaita: yksi mustavalkoinen, mittakaavaan piirretty miekkavalas pieni tikkutyttö vierellään (maalauksessa lukee: MIEKKAVALAS SAARALTA), toinen värikkäämpi, luonnossa uiskentelevaa miekkavalasta esittävä (KAISALLE) ja kolmas, kolmea delfinaariossa uiskentelevaa valasta esittävä maalaus (jossa ei lue mitään). Kaikilta puuttuu muuten toinen evä.

Mietin vieras/pikkuveljenhuonetta tänään siivotessani, miten mittavat arkistot vaikka minä ja Diiva olemme jättäneet jälkeemme, ja miten vähän mitään omaa on pikkuveljelläni, vain jotain kummallista ryönää pöydillä ja kirjahyllyn väleihin työnnettynä. Miten paljon esikoisen piirroksia ja maalauksia säästetään ja miten paljon siitä otetaan valokuvia, ja miten todistuskappaleiden määrä vähenee sen myötä erilaisia kun sisarussarjassa siirrytään alaspäin (ellei itse säästä kaikkea niin kuin Diiva). Äidillä on omassa piilossaan erilaisia lahjoja ja käsitöitä, mutta lapsilla itsellään vähemmän. Syskasta en tiedä, miten paljon reliikkejä sillä on jossain omissa varastoissaan.

Eikä minullakaan ole mitään omaa ympärilläni nyt, kun asun taas viikot Helsingissä. M ehdotti, että olisi hakenut syksyksi kuukauden residenssiä Barcelonasta, mutta itse olen sitä mieltä että jos alan taas tehdä itsenäisiä kirjoitustöitä niin teen niitä mieluummin Tampereella, omien kirjallisten referenssien ja kirjaston ym. resurssien äärellä. Eikä edes se ole tärkeää, vaan se että on itse kalustanut huoneen ympärillään, että lempikirjat ovat lähellä muistuttamassa olemassaolostaan, ja laatikoita penkomalla voi löytää juuri sellaisia outoja muinaisesineitä kuin lapsena piirrettyjä miekkavalaita.