Maalla

Vierailimme viikonloppuna Pecsin lähellä eteläisessä Unkarissa Hossuheteny-nimisessä pikkukylässä. Markulla on siellä tuttuja, Laszlo ja Virag -niminen pariskunta ja heidän kaksi tytärtään. He asuvat kauniissa talossa, joka on ilmeisesti tyypillinen ainakin sille seudulle: pitkä ja kapea yksikerroksinen talo, jonka kaikki huoneet avautuvat pitkälle terassille ja joka ilmeisesti on kesällä helppo pitää viileänä. Talvella taloa lämmitetään saksalaistyyppisillä kaakeliuuneilla.

Sain unkarilaista ruokakulttuuria käsittelevää juttua varten paljon aineistoa, kun seurasimme ruoanvalmistusta L:n ja V:n luona. Laszlo ja Virag ovat siinä mielessä epätavallinen nuori pariskunta, että he pyrkivät elämään hyvin luonnonläheisesti: heillä on kanoja, possuja ja kaneja tarhassa takapihalla, vuohi navetassa ja pieni kasvimaa. Sunnuntaipäivällisen päähenkilö eli kana oli kotona kasvatettu. Varsinkin vanhemmilla H-hetenyn asukkailla näkyi useilla olevan kanoja tai ankkoja pihalla. Ja kaikilla oli tietysti koira.

Maaseudulla eläimet myös teurastetaan kotona. Jopa kalat ostetaan elävinä torilta tai marketista ja kannetaan kotiin muovikassissa. Tämä ei eroa verkkokalastuksesta siinä mielessä että kalat joka tapauksessa tukehtuvat kun ne nostetaan veneeseen. Eroa paikalliseen tapaan on vain siinä, että Suomessa kalat ostetaan pakastimesta tai jäämurskan seasta torilta ja liha muoviin pakattuna kaupan hyllyltä, eikä ihmisten tarvitse vaivautua teurastamisen, kynimisen tai perkaamisen kanssa. L sanoi, että EU:n myötä kotiteurastaminen kielletään myös Unkarissa, mutta hän ei usko että maalaiset lopettavat sitä.

Lauantaina kävelimme sateisella viinirinteellä ja saimme kutsun naapurin viinikellariin (kuvassa) sadetta pitämään. Unkarilaiset viinikellarit muistuttavat ulkoapäin suomalaisia siirtolapuutarhamökkejä, mutta niissä on portaat maanalaiseen holvattuun kellariin. Ehdimme juoda pari lasia viimevuotista valkoviiniä ennen kuin onnistuimme kieltäytymään useammasta – Unkarissa on epäkohteliasta kieltäytyä viinistä tai palinkasta, mutta jossain vaiheessa on pakko, muuten niiden tarjoamiselle ei tule loppua. Naapurilla, Istvanilla, oli seipäiden polttamisurakka kesken. Viinin tukiseipäät poltetaan melkein hiileksi alaosastaan, että ne eivät lahoaisi kun ne pystytetään maahan. Paikalla olivat myös puolalainen vaimoja tytär sekä saksanpähkinöitä kuoriva Banja, isoäiti.

L:n ja V:n tyttäret Kincö ja Emöke ovat hyvin suloisia ja vilkkaita, mutta heille myös opetetaan pienestä pitäen tapoja. Katolisessa perheessä luetaan ruoka- ja iltarukoukset ja nelivuotias Kincö kävelee sunnuntaisin tunnin matkan viereiseen kylään jesuiittojen pitämään messuun (kaksivuotias Emöke osallistuu toki myös messuun, mutta hän istuu rattaissa). Kirkkoon käveleminen on osa L:n ja V:n luonnonläheisyys-projektia, muut kyläläiset menevät autolla. Minä ja Markku olimme kiitollisia kävelyretkestä vaikka emme kirkkoon tulleetkaan, kiipeilimme sen sijaan Püspökszentlaszlon mutaisilla rinteillä.

P-szentlazlo on nukkuva kylä, jossa L:n sanojen mukaan ei ole pitkään aikaan ollut elämää ennen jesuiittoja. Paikka on äärimmäisen viehättävä. Talot ovat lähinnä kesämökkejä eikä mitään palveluita tietenkään ole (paitsi puhelinkoppi keskellä metsää!), mutta luonto on kaunista. Siellä täällä tien varressa on pieniä kappeleita ja alttareita, laaksossa on ollut piispan kartano. Kartano on tallella, mutta tiluksille ei päässyt, koska ne on unkarilaiseen tapaan ympäröity aidalla.

Sunnuntai-iltapäivänä retkeilimme perheen kanssa Pecsissä. Pecs on suunnilleen Tampereen kokoinen vanha yliopistokaupunki. Laszlo opettaa siellä yläasteella. L ja V veivät lapset ja meidät paikalliseen eläintarhaan, siellä oli lähinnä erilaisia matelijoita ja käärmeitä uuvuttavan lämpimissä ja kosteissa kellaritiloissa ja papukaijoja häkeissä sisäpihalla. Yksi pieni kenguru pomppi lasten riemuksi vapaana pihalla, isompia nisäkkäitä piskuisessa eläintarhassa ei onneksi ollut.

Pecsiin pääsee Budapestista lähijunalla kolmessa-neljässä tunnissa ja Intercityllä nopeammin. Me matkustimme rähjäisessä lähijunassa, 240 kilometriä taittuu aikuiselta noin 11 eurolla. Suomalaisittain outoa oli se, että junat olivat mennen tullen minuutilleen aikataulussa!