Väriä, rikkaita ja köyhiä

Kävin syyslomailemassa sukulaisissa Skånessa. Aurinkoa ei sumuisella ja sateisella rannikolla paljon pilkahtanut, muita väripilkkuja kyllä. Teimme päiväretken yliopistokaupunki Lundiin, joka oli yhtä kaunis ja pittoreski kuin aina ennenkin. Mutta kuten malmölaiset sanovat, Lund on postikortti ja akateeminen kupla, todellinen elämä on kolmen ja puolensadantuhannen ihmisen Malmössa. Kaupungissa on kaikkea, sateenkaarikirjallisuuden messut kaupunginkirjastossa ja paikallinen pieni scifi-con samaan aikaan. Viimeisenä päivänä kävimme myös Kööpenhaminassa, jonne on Malmösta puolen tunnin matka siltaa pitkin.

Asuimme Möllevågnstorgetin ympäristössä, joka on kuin pieni lähi-itä. Tarkemmin sanottuna kuin kylmä ja märkä lähi-itä. Kauppojen mainostekstit ovat ruotsiksi ja arabiaksi, pieniä etnisiä ravintoloita ja elintarvikekauppoja on ihan joka paikassa ja torilla raikuu reipas kansainvälinen meininki. ”Möllan” on parhaillaan keskellä gentrifioitumisprosessia: entiset vuokratalot, vuosisadan alun jugend-tyyliset kaupunkitalot on vastikään muutettu osakeyhtiöiksi ja entiset asukkaat ovat ostaneet asuntonsa suhteellisen edullisesti (tai muuttaneet pois).

Svensk pumpa.

Malmössa pakolaisia on niin paljon, että suomalaiset iltapäivälehtien lööpit "pakolaistulvasta" alkavat naurattaa. Pakolaisia jeesataan monelle tavalla, virallisesti ja epävirallisesti. Suuri osa ei halua jäädä Ruotsin etelärajalle hakemaan turvapaikkaa, vaan jatkaa eteenpäin muihin kaupunkeihin ja muihin Pohjoismaihin. Paikallisten ruotsalaisten meininki tuntui olevan, että olkoon sota ja Euroopan unionin laajuinen ongelma, mutta ihmisistä on pidettävä huolta.

Myös romanikerjäläisiä on paljon. En huomannut, että kerjäläisille olisi annettu rahaa sen useammin kuin Tampereellakaan, mutta kerjäläiset tervehtivät ohikulkijoita ja ohikulkijat tervehtivät takaisin. Miksi ruotsalainen uskaltaa katsoa kerjäläistä silmiin, mutta suomalainen ei? Ajattelen, että kyse on siitä, että on myös henkisesti varaa, resursseja olla kokematta toisia uhkana.

Ruotsin talous kasvaa, toisin kuin Suomen. Sukulaiseni sanoivat, että Ruotsinkin televisiossa aina jauhetaan siitä että on kriisi, mutta sitten ruotsalaiset kyllästyvät ja menevät ostoskeskukseen shoppailemaan. Ruotsalaiset ovat hyviä kuluttamaan. Ostovoimaa on enemmän, ehkä kokonaisvarallisuuskin on suurempi, mutta ainakin Malmössa huomasin myös, että asunnot ovat halvempia. Kun keskiluokan varallisuus ei ole kiinni asunnoissa, jää rahaa paikalliseen kulutukseen, mikä tekee hyvää työllisyydelle. Ruotsalaiset ovat myös aina huolehtineet siitä, että maassa on riittävästi vierastyövoimaa.

Matkalukemisena oli Juri Nummelinin toimittama Luurankomies ja muita kauhutarinoita villistä lännestä (Kuoriaiskirjat 2014) sekä Rivka Galchenin esikoisromaani Atmospheric Disturbances. Paikan päältä ostin Bernt Hermelen paljastuskirjan Firman Bonnier - Sveriges maktigaste mediesläkt pokkarina. Niin, tasa-arvon mallimaassa on mahtisukuja, kuten Bonnierit ja Wallenbergit, joiden jäsenet ovat saaneet varallisuutensa ja valtansa syntymällä oikeaan perheeseen. Voisi muistaa, että Bonnierit omistavat tätä nykyä Suomessa muun muassa WSOYn ja Tammen sekä Akateemisen Kirjakaupan. Aika ison siivun koko suomalaista kirja-alaa, siis. Perheyrityksenä Bonnier ei ole listautunut pörssiin, vaan omistus pidetään tiukasti oman suvun käsissä.

Salmen eteläpuolella Kööpenhaminassa, Christianborgin linnaa katsomassa.

Edistyksellinen keskustelukulttuuri, tasa-arvovaatimukset ja yleinen humanismi hämärtävätkin Itämeren tältä puolelta katsottuna sitä tosiseikkaa, että Ruotsi on luokkayhteiskunta, vielä paljon syvemmin kuin suomalainen yhteiskunta. Toisaalta sosiaalisen liikkuvuuden eteen on tehty paljon, toisaalta vanha raha ja valta ovat voimissaan. Esimerkiksi perintöveroa Ruotsissa ei ole.

Ruotsiin muutto tuntuu näinä aikoina monella tavalla houkuttelevalta vaihtoehdolta. Unelmaelämässä en olisi paljon mitään muuta mieluummin kuin suomalainen kirjailija, paitsi ruotsalainen kirjailija. Muutto vieraaseen maahan on kuitenkin iso riski, kaikki pitäisi aloittaa alusta ja eteenpäin on vaikeampi päästä, koska kieli muodostaa uuden esteen entisten rinnalle. Toisin sanoen: maahanmuuttaja joutuu aina varautumaan sosiaaliseen laskuun. Taidan kuitenkin jäädä nököttämään siihen, missä olen, ja vastaisuudessakin vain vierailla Ruotsin puolella.