Olen viime aikoina taas vaihteeksi ollut tekemisissä harrastajakirjoittajien palauterinkien kanssa. Voi sanoa, että sen jälkeen kun olen itse käynyt kursseilla ja osallistunut kirjoittajapiirin tai muun sellaisen toimintaan, minulla on ollut ilo työskennellä ammattilaisten kanssa samalla, kun olen ohjannut harrastajia. Niinpä olenkin listannut muutaman olennaisen eron siinä, millä tavalla ammatti- ja harrastajakirjoittajat tulevat palautetilanteeseen - eli miten he hakevat palautetta esilukijalta tai kustannustoimittajalta.
Jokaisen kirjoittajan on ratkaistava suhteensa palautteeseen jossakin vaiheessa. Vaikka kirjoittaja ei tarvitsisi tekstin valmistumisen tueksi esilukijaa tai ryhmää, hän yleensä toivoo saavansa palautetta viimeistään kustannustoimittajalta siinä vaiheessa, kun hän pyrkii julkaisukynnyksen yli.
1. Kokenut kirjoittaja pystyy arvioimaan tekstin vaiheen. Kokematon kirjoittaja ilmoittaa esilukijalle kirjan olevan jo taitossa, kun vasta pyytää tältä kommentteja. Kokematon kirjoittaja on sitä mieltä, että romaani valmistuu joulumarkkinoille - ja nyt eletään marraskuuta. Toki hätäisyyteen voi langeta ammattilainenkin, mutta tämä tapahtuu yleensä ulkokirjallisista syistä kuten apurahojen tai kustannusohjelmien paineista. Kokenut kirjoittaja ajattelee kuitenkin useimmiten tekstinsä parasta ja ymmärtää antaa sen kypsyä oman aikansa.
2. Kokenut kirjoittaja tietää, että hän yksin vastaa tekstin valmistumisesta. Kokematon kirjoittaja syyttää muita - ilkeää ex-poikaystävää, häiritsevää naapuria tai ala-asteen opettajaa jonka muinoinen epäoikeudenmukainen käytös vain pyörii mielessä - tekstin valmistumattomuudesta. Joku voisi sanoa, että tuo nyt on epäreilua, toisilla ihmisillä on ollut huonoa onnea. Juttu vain on niin, että kokeneella kirjoittajalla on myös ollut ilkeä exä, remontoiva naapuri ja epäoikeudenmukainen opettaja. Hän on valinnut saada tekstinsä - tai version siitä - valmiiksi siitä huolimatta.
3. Palautetuokioon voidaan tuoda suunnitelma tai tekstiä. Useimmiten ammattilaisella on tässä vaiheessa tekstiä. Jos ei, niin kokeneella kirjoittajalla on suunnitelma rakenteesta, kun kokematon listaa yksityiskohtia. Kokeneen prosaistin teksti sisältää kokonaisia kohtauksia tai riittävän määrän dialogia tai kuvausta. Kokemattomalla on tausta-aineistoa, prologi, epilogi ja alaviitteitä.
4. Vastavuoroisesta palautteesta ryhmässä: Kokenut palautteenantaja syventyy huolellisesti tekstiin, josta hänen on määrä antaa kommentteja. Kokematon on lukenut huolimattomasti, viime tipassa tai puutteellisesti koska elämä (joka kokeneellakin kirjoittajalla toki on, hän on vain oppinut ennakoimaan vuosien varrella). Ylipäätään koska ammattilainen suhtautuu kirjoittamiseen vakavasti, hän odottaa toisenkin suhtautuvan niin.
5. Kokenut kirjoittaja vie palautteen kotiinsa, mietiskelee sitä ja palaa tekstinsä pariin uudelleen nähdäkseen sen uudesta näkökulmasta. Kokematon kirjoittaja ei palaa tekstiinsä, tai hän kuulee sen minkä haluaa kuulla. Palautteen vaikutus ei siirry tekstiin saakka.
6. Ammattilaisen tekstissä on tekijän nimi ja sivunumerot, kun taas aloittelijalla yleensä ei. En osaa selittää miksi, mutta näin vain on.
Romaani - tai mikä tahansa oma teos - on vaaka jossa veri punnitaan. Siinä eivät paina selitykset tai anteeksipyynnöt. Vain kirjoitettu teksti painaa. Kirjoittamisintoa kaikille ja erityisesti nanowrimoon marraskuussa osallistuville!
Yleisön pyynnöstä: miksi pitää olla sivunumerot? Siksi, että kun käsikirjoituksen on tulostanut ja siihen on tehnyt kommentteja, on hyvä jos voi sanoa, että sivulla se-ja-se on korjattavaa. Helpottaa käsittelyä, kun kaikki ovat ns. samalla sivulla. Samoin, jos ryhmässä on useita ihmisiä niin kuin ryhmissä usein on, on hyvä nähdä nopeasti, kenen tekstistä on kysymys.
ReplyDeleteMitä selittämiseen tulee, niin pahimpia selittäjiä ovat kokemukseni mukaan opiskelijat, ehkä siksi että he selittävät opettajilleen koko ajan miksi he eivät ole tehneet tehtäviä. Eivät työn ikeen, perheen tai elämäntilanteiden murjomat aikuiset.
Hyvä aihe! Sivunumeroiden olemassaoloon lisäisin, että se helpottaa lukijaa myös siltä osin, että käsikirjoituksen sivut pysyvät järjestyksessä. Kun paperiversioita lukee, ne tuppaavat välillä vähän leviämään... Lisäksi itse lukiessani usein levittelenkin niitä hahmottaakseni rakennetta ja tarinan kulkua. Etenkin jos kyseessä on pitempi käsikirjoitus.
ReplyDeleteAjattelen palautteenantotilannetta jonkinlaisena lahjananto (tai -vaihto)tilanteena: se on tunneilmapiiriltään monisyinen ja herkkäkin. Vaativa mutta parhaimmillaan korvaamattoman antoisa.