Yllättävä käänne fantasiasarjassa

Mitä Suomessa sitten on enää kannattavaa kustantaa jos ei sarjamuotoista fantasiaa?

Kollega J.S.Meresmaa kirjoittaa blogissaan Mifonki-kirjasarjan kohtalosta. Satsaus esikoiskirjailijaan on kustantamolle aina riski. Kustantamon päätös katkaista sarja kahden kirjan jälkeen eli ennen kuin edes saadaan todellisuudessa selville, oliko riski kannattava, tuntuu hätäiseltä. Mifongin ajan ilmestymisestä on ehtinyt kulua vasta viisi kuukautta, se on melko lyhyt aika tehdä päätelmiä sen suhteen, mikä on kokonaisen kirjasarjan menestys.

Fantasialla on Suomessa maine hieman "matalana" genrenä ja lähinnä nuorten suosimana kirjallisuutena. Junnut lukevatkin fantasiaa, suorastaan ahmimalla, ei se asia ole muuttunut vuosien varrella. Mutta nuoret lukevat ennestään suosittuja, käännettyjä, vahvasti brändättyjä sarjoja kuten K.A.Applegaten Animorphs-sarjaa, Eoin Colferin Artemis Fowl-sarjaa ja Mary Hoffmanin Stravaganza-sarjaa, vähän vanhemmat sitten vaikka näitä romanttisia vampyyrisarjoja (tytöt) tai Forgotten Realmsia (pojat). Ei ole varsinaista syytä siihen, miksi nuorille suunnattu kotimainen fantasia ei voisi menestyä. Ongelma on markkinoinnissa ja siinä, että suomalainen sarjakirjoittaja joutuu kilpailemaan käännöskirjojen kanssa.

Aikuinen fantasiayleisö on Suomessa paljon pienempi. Ne aikuiset, jotka haluaisivat lukea fantasiaa, joutuvat lukemaan englanniksi tai turvautumaan pienkustantajien teoksiin. Jopa George R.R.Martinin Tulen ja jään laulu -sarja on suomeksi pienkustantajan julkaisema. Isot kustantajat julkaisevat satunnaisesti aikuisten fantasiaa, mutta myynnin jäädessä pieneksi käännökset tyssäävät usein yhden-kahden kirjan jälkeen.

Olen siinä mielessä epätyypillinen fantasianlukija, etten sinänsä kaipaa sarjoja, riittää kun pääsen piipahtamaan kirjailijan luomassa maailmassa yhden kirjan verran. En kaipaa fantasiakirjalta eeppisiä taisteluita tai edes erotiikkaa, haluan ihmeen tuntua ja tunnetta siitä, että elämää suuremmat voimat ovat liikkeellä.

Mifonki-sarjan kohtaama käänne pani pohtimaan kirjailijan ja kustantamon suhdetta yleensä. Kirjailija on Suomessa yrittäjän asemassa siinä mielessä, että kirjat kirjoitetaan enimmäkseen omalla riskillä. Käytännössä kirjailija joutuu löytämään jostakin rahat siihen, että ylipäätään saa tehdä työtä. Kirjailijat valittavat - aiheesta - pitkiä viestikatkoja kustantajan kanssa, epävarmuutta ja pieniä tai olemattomia palkkioita. Kirjailijan on omasta näkökulmastaan nyrkkipajassa mitättömällä tuntipalkalla ahkeroiva alihankkija, josta valmiden käsikirjoitusten lisäksi mielellään ei kuulu kustantamon suuntaan mitään ja jota kustantaja muistaa lähinnä silloin kun olisi tarvetta saada messuille ilmaisia esiintyjiä.

Kustantajan näkökulma puolestaan on, että hän ei voi julkaista kirjoja eli tarjota kirjailijalle mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan, jos toiminta ei ole kannattavaa. Jos toiminta on tappiollista, kustantamo ei pysy pystyssä eikä kirjoja voida julkaista. Kirjailijan kannalta kustantamon tärkein ominaisuus on, että kustantaja kustantaa, mahdollistaa kirjan ilmestymisen. Ei ole kirjailijaa ilman kustantajaa. Kaikki muu, palkkiot, markkinointi tai jatko-oikeudet ovat sopimusasioita, eli niistä voidaan sopia. Kaiken perusta on, että kirja tulee julki ammattitaitoisesti toimitettuna ja siinä graafisessa muodossa, että se on lukukokemuksen kannalta paras mahdollinen.

Kirjailijat valittavat pienkustantamoiden palkkiokäytäntöjä tai sekavia kustannussopimuksia. Kuitenkin pienkustantajatkin ansaitsevat olla olemassa. Jos kysytään, että miksi kustannatte, jos ei ole varaa maksaa lehtimainoksia tai taattuja ennakoita, voidaan kysymys asettaa myös toisinpäin: miksi kirjoitatte, jos kirjan läpimeno suurella kustantajalla ei ole taattu. Ymmärrän pienkustantajaa, tiedän millaista on kustantaa kirjoja siinä tilanteessa, jossa kannessa ei voida käyttää sinistä väriä sen vuoksi, että niissä painoissa joihin on varaa ei pystytä sinistä väriä toistamaan kunnolla.

Surullisinta on kuitenkin, jos ihminen unohtuu kirjan ja kustantamon välistä: käsikirjoitukset, joita makuutetaan pinoissa, sydämen sopukoissa varjellut ajatukset ja ideat, joita ei haluta kuunnella. Suomessa kirjoitetaan paljon, ja se on hyvä asia suomalaisen kirjallisuuden monimuotoisuutta ajatellen. Kirjoja tehdään lukijoita varten, ja heitä varten olisi tärkeää edes kustantaa aloitettu kirjasarja loppuun. Nostan kirjailijalle hattua siitä, että hän on valinnut seurata sydäntään.