Me emme valehtele on kaikin puolin tasokas kokoelma tarinoita, jotka ammentavat yhteiskunnallisista ja poliittisista aiheista. Antologian on julkaissut Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio eli Urs-kollektiivi. Erityisesti pidin Susi Vaasjoen kouluammuskeluteemaisesta supersankaritarinasta Valtakunnassa kaikki hyvin, Tuomas Salorannan hörhöilevästä pudokastarinasta Vuosia enkelit varoittelivat, Antti Pohjamiehen tyylikkäästä Väärästä maailmasta ja Mixu Laurosen hyytävästä Me emme valehtele -Pohjois-Korea-kuvitelmasta.
Ainoa seikka, joka mielestäni heikensi kokonaisuutta, oli raapaleiden ja parin selkeästi lyhykäisemmän novellin sirotteleminen pidempien joukkoon. Nyt lyhyemmät raapaisut jäivät juuri sellaisiksi, yhden idean jutuiksi, samoin raapaleet olisivat voineet toimia paremmin omana osastonaan.
Kysymys: Onko näiden antologioiden julkaisemisessa mitään järkeä?
Vastaus: Ei, mutta sitä tehdään silti.
Antologiabuumin loppumista on povattu jo jonkin aikaa. Toistaiseksi näyttää siltä, että antologioiden julkaisemista jatketaan, mutta entistä tiukempien teemarajausten tai alagenrejen sisällä. Osuuskummalta ilmestyy tänä vuonna toinen steampunk-antologia viimevuotisen jatkoksi ja Urs-kollektiivi julkaisee yhdessä Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kanssa kotimaisen kyberpunk-antologian Mustaa lihaa.
Me emme valehtele -antologiaa ennen luin haasteeni puitteissa Urs-kollektiivilta ns. Harmaan ja Mustan antologian (molemmat ovat saatavana ilmaiseksi netistä) sekä Osuuskumman viime vuonna julkaiseman Kumman rakas -antologian. Harmaa ja Musta antologia olivat molemmat keskimääräiseltä tasoltaan keskinkertaisia ja Kumman rakaskin epätasainen. Olen aiemmin todennut, että julkaisukynnyksen madaltumisella on ollut myös hyvä puolensa: sen ansiosta kirjoittajat ovat pystyneet kehittymään kirjoittamalla monipuolisemmin eri teemoista ja aiheista. Ennen antologioiden julkaisubuumia kirjoittaja saattoi hinkata samaa novellia vuosia eri kirjoituskilpailuihin. Me emme valehtele -antologia näyttää lunastavan tämän lupauksen. Kirjoittajat ovat kehittyneet ja liike sen mukana. Mainittava varmaan on, että Ursissa ja Osuuskummassa on varsin monta samaa kirjoittajaa.
Mitä järkeä sitten omakustantamisessa on? Kaupalliset kustantajat julkaisevat antologioita satunnaisesti, kuten kuvassa näkyvän ihmissusitarinoita esittelevän Kuun pimeä puoli -kokoelman (Jalava). Antologiat kuitenkin rikastavat suomalaista scifi- ja fantasiakirjallisuutta. Antologioissa kuten novellistiikassa yleisemminkin on mahdollista kokeilla erilaisia kerronnan keinoja ja valita huimempia aiheita - tai sitten voi vain kirjoittaa hyvällä omallatunnolla puhdasta seikkailua. Scifin julkaiseminen on sinänsä aina seikkailu. Keväällä kantautui uutisia, joiden mukaan jenkkien viime vuosien omaperäisin, rohkein ja kiinnostavin independent-kustantamo Night Shade Books pilkottiin ja myytiin. Huipputekijät kuten Cat Valente ja Jeff Vandermeer sekä parisataa muuta kirjoittajaa ja muuta tekijää olivat (ovat yhä) pettyneitä ja vihaisia. En tiedä, onko kirja-alalla enemmän omaan innokkuuteensa kompastuvia yrittäjiä kuin muilla aloilla, ehkä ei. Varmaa on, että suuria rahallisia voittoja ei ole jaossa kuin muutamille harvoille kustantajille ja kirjoittajille. Kun kustannat itse, petät vain itseäsi.
Urs-tekijät keräävät muuten joukkorahoituksella varoja seuraavan, okkulttisia salapoliisitarinoita käsittelevän Murhamystiikkaa-kokoelman julkaisemiseen. Rohkaisen ennakkotilaamaan, minäkin tein niin, mutta kannattaa pitää kiirettä: joukkorahoituskampanja jatkuu enää 18 päivää.
Allekirjoittaneelta on julkaistu novelli kuvassa näkyvissä kokoelmissa Kuun pimeä puoli, Huomenna tuulet voimistuvat ja Steampunk! Koneita ja korsetteja.
No comments:
Post a Comment