Tuesday, November 29, 2011

Pienkustantajan kirjailijana

Erään maakuntalehden toimittaja lähestyi taannoin haastattelupyynnöllä. Hän teki juttua pienkustantajien kirjailijoista. Juttu ei ole vielä ilmestynyt, mutta vuoden vaihteessa pitäisi tulla ulos. Pohdin näitä kysymyksiä vielä omalta kannaltani.

Ensinnäkin on kysymys siitä, miten kirjoittaja valitsee kustantajan. Perinteisesti on ollut tapana lähettää ensin isoimmalle ja kauneimmalle. Kustantajissa on kuitenkin muutakin eroa kuin talon koko. Puhutaan kustantamon profiilista. Pienillä kustantajilla kustannusohjelmat ovat valikoituneempia ja kirja löytää ehkä paremmin lukijansa, jos se sijoittuu luontevasti johonkin profiiliin.

Kustannussopimukset tehdään kirja kerrallaan. Kustantaja ei sitoudu julkaisemaan kirjailijan seuraavia kirjoja. Vastaavasti kirjailija voi tarjota töitään muualle. Useilla kirjailijoilla on myös kaksi kustantajaa, esimerkiksi niissä tapauksissa, kun nämä kirjoittavat eri lajeja: nuortenkirjallisuutta yhdelle ja runoja toiselle, tai tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta eri paikkoihin.

Itse kokeilin aikoinaan lähettää Moby Dollia muutamaan keskisuureen kustantamoon Inton lisäksi, mutta Inton valtiksi tuli nopeus. Nopeus on valttia edelleen. Intolla käsikirjoitukseni on ehtinyt kuudessa viikossa käydä kustantajan ja kustannustoimittajan käsien kautta ja saada kustannuspäätöksen. Toimitusprosessi voi alkaa heti. Tämä on merkityksellistä, kun käsikirjoituksia haluaa työstää järjestyksessä. Tuttu kirjailija isolla kustantamolla on pahimmillaan joutunut odottamaan kuusi kuukautta toimittajan kommentteja. Puskista käsikirjoituksen lähettävän asema on vielä huonompi. Pahimmillaan olen joutunut odottamaan ison kustantamon hylsykirjettä puolitoista vuotta.

Pienkustantajan ongelma on yleensä raha. Markkinoinnin rahan vähyys. Taatun ennakon puuttuminen. Kustantamon työntekijöiden kiire, mutta se ei eroa pienen ja suuren kustantajan välillä. Muutamalla isolla kustantamolla on kirjasäätiö, joista voi hakea apurahoja. Näitä ei pienillä kustantajilla ole.

Joskus puhutaan markkinoinnista. Isojen kustantamoiden markkinointi keskittyy yleensä kärkinimiin, mutta myös tuntemattomammat kirjailijat voivat saada kirjojaan helpommin kauppoihin. Jotkut isot kustantajat järjestävät mm. markkinointitilaisuuksia, joissa kirjakauppiaat voivat tavata kirjailijoita. Samoin kustantamot voivat saattaa yhteen tiedotusvälineitä ja kirjailijoita omissa markkinointitilaisuuksissaan.

Kaikki markkinointi ei ole kuitenkaan kallista. Edullista markkinointia on mm. arvostelukappaleiden ja muiden ilmaiskappaleiden lähettäminen, koska niistä ei tarvitse maksaa tekijänpalkkiota. Samoin kirjailijan esiintyminen eri tilaisuuksissa on halpaa, siitä ei koidu kuin matkakulut, jotka joskus maksaa kustantaja, joskus tilaisuuden järjestäjä. Markkinoinnissakin kirjailija on halvinta työvoimaa, niin isoilla kuin pienillä kustantajilla.

Pienelläkin kustantamolla markkinointi voi olla hyvin suunniteltua ja toteutettua. Kun kustannusohjelmassa ei ole monta kirjailijaa, huomiota riittää kustantamon puolelta enemmän. Ei tarvitse kilpailla muiden saman talon kirjailijoiden kanssa.
Toimittaja kysyi myös, miten pienkustantamoiden kirjailijat markkinoivat itse itseään (huom. kysymyksen muoto: miten markkinoit itseäsi, ei kirjaa). Kai tämä blogikin lasketaan markkinoinniksi, vaikka tämä onkin henkilökohtainen blogini ja ollut minulla aika kauan. Blogi on myös (kuolemattoman Nata Kisnasen sanoin) ajatusvarasto ja päiväkirja, joka auttaa muistamaan mitä vaiheita kirjoittamisessa on.

Seuraava romaanini ilmestyy ensi vuoden syksyllä Inton kustantamana. En kirjoita pöytälaatikkoon vaan haluan lukijoita. Haluan sanoa, väittää maailmasta jotakin. Pidän mielelläni tahdin, jossa on käsikirjoituksia eri vaiheessa: suunnittelussa ja työstettävänä. Eteenpäin pääsemisessä auttaa, kun on kustantaja joka luottaa ja julkaisee, mitä olen kirjoittanut, mutta ennen kaikkea kustannustoimittaja jonka kanssa käytännössä teksti tulee valmiiksi.

Kustannusmaailma on tuulinen. Henkilöitä vaihtuu, uusia kustantamoita perustetaan ja vanhoja lakkautetaan tai sulautetaan muihin. Kun ala on jatkuvassa liikkeessä, jää kirjailijan tehtäväksi valita jokaiselle tekstilleen yhä uudelleen paras mahdollinen koti. Tärkeintä on kuitenkin teksti, kirja. Kirjailijalla on tavallaan helppoa kuin on vain yksi huoli: miten kirjoitan mahdollisimman hyvää proosaa. Markkinointia, rahaa ynnä muuta ehtii miettiä aikanaan. Tehdään nyt se kirja ensin.

3 comments:

  1. Kiinnostava ja viisas teksti. Kiitos!

    ReplyDelete
  2. Kiitos valaisevasta kirjoituksesta! Ai niin ja Moby Dollista on nyt arvio blogissani :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos itsellesi perehtyneestä ja hyvin kirjoitetusta arviosta!

    ReplyDelete