Toisin kuin Vesa Sisätön ja Jari Koposen kotimaista tieteiskirjallisuutta käsittelevässä teoksessa Kuviteltu tulevaisuus (Avain 2024), Nummelin on valinnut määritellä fantasiakirjallisuuden mahdollisimman laajasti ja suvaitsevaisesti. On perusteltua käydä läpi eri vuosikymmenien kohdalla, mitä naapurilajien parissa on tapahtunut, ja miten vaikkapa sanaa ”fantasia” on käytetty kirjallisuuskritiikissä kautta aikojen. Fantasian rinnakkaislajit surrealismi, absurdismi, saturomaani ja maaginen realismi tulevat käsitellyiksi.
Kirjassa käsitellään laajasti ja pitkällisesti kotimaista lasten- ja varhaisnuorten satu- ja fantasiakirjallisuutta eri vuosikymmeniltä. Onhan sitä ollutkin toki määrällisesti enemmän kuin aikuisten fantasiaa Suomessa. Laajat esittelyt ovat muun muassa Anni Swanin, Tove Janssonin, Leena Krohnin ja Kaarina Helakisan tuotannosta. Itselleni kirjassa oli paljon uutta ja kiinnostavaa tietoa, kuten Tove Janssonin tapa käyttää yleisnimiä irrallaan niiden alkuperäisestä merkityksestä (olenkin ihmetellyt, mitä ne punaisen hohtavat ”granaatit” olivat Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa). Esitellyiltä kirjailijoilta on otettu mukaan myös teoksia, joista suoraan todetaan, että yliluonnolliseen elementtiin vain viitataan tai sitä ei ole.
Yleissivistävää on huomata, että fantasiakirjallisuus on tarkoittanut eri asiaa eri aikoina, ja että nykyään lajin kulmakivinä tunnettuja teoksia ei ilmestymisaikanaan kutsuttu fantasiaksi ollenkaan. Kirjallisuushistorian tuntemusta toivoisi etenkin kulttuuritoimittajilta, vastikään esimerkiksi Ylen kolumnisti tykkäsi, että nyt naisillekin on alettu romantasian myötä kirjoittaa fantasiakirjallisuutta.
Kirjan vahvuus on samalla sen heikkous. On perusteltua, että joku Anne Aarnion Lintukansan poika on mukana, mutta sitten taas kirjassa luetellaan tolkuton määrä eri sukupolvien lastenkirjallisuutta Hannu Mäkelän Herra Huu -kirjoista lähtien. Kuten kirjassa moneen kertaan todetaan, rajausta sadun ja fantasian välillä on koko lailla mahdoton tehdä, mutta toisaalta vähän kaikenlaisen lastenkirjallisuuden sisällyttäminen kirjaan ei palvele sitä lukijaa, joka haluaa muodostaa yleiskuvan nimenomaan fantasiakirjallisuuden historiasta Suomessa.
2000-luvun fantasiakirjallisuutta käsitellään lopussa vain lyhyehkösti, vaikka tänä aikana nimenomaan genrefantasian julkaiseminen on valtavirtaistunut ja tekijöiden määrä kasvanut eksponentiaalisesti. Tämä on perusteltua, kun kirjan alaotsikko on ”fantasiakirjallisuuden historia”, ei nykypäivä. Emme tiedä vielä, mitkä nykyisistä ilmiöistä muodostuvat kestäviksi tai mitkä kirjat jättävät jälkensä tulevaisuuden tekijöihin. Tai sitä, muistaako kukaan muutaman vuoden päästä, mitä on romantasia. Nykykirjailijoista käsitellään muun muassa Johanna Sinisalon ja Maria Turtschaninoffin tuotantoa, lastenkirjailijoista esimerkiksi Mervi Heikkilää.
Kirjassa on sivistäviä ja syventäviä, lähelle nykypäivää tulevia lukuja muun muassa Kalevalan käytöstä suomalaisessa fantasiassa, postmodernismista sekä suomalaisesta miekka ja magia -kirjallisuudesta. Olen samaa mieltä, että Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala on ollut eepoksen jatkokäytön kannalta merkittävämpi kuin monikaan proosateos.
Uuden vuosituhannen puolella julkaistun fantasian kohdalla on kirjassa pientä epätarkkuutta: Erkka Leppänen ei ole kirjoittanut neljää Praedor-maailmaan sijoittuvaa romaania, kolme kertomuskokoelmaa kylläkin, joista kaksi Petri Hiltusen kuvittamia. Kirotun maan kulkijat -antologian julkaisi Osuuskumma vuonna 2014, ei Vaskikirjat. Scott Lynchin Herrasmiesvaras-sarjaa on kyllä julkaistu suomeksi, mutta vain sen ensimmäinen osa, Locke Lamoran valheet. Karoliina Heinolan novellikokoelman Hitonhauta julkaisi Kustannus Aarni, ei Nysalor-kustannus. Jne. Kummempia virheitä en ainakaan omalla lukuhistoriallani löytänyt.
Samoin kuin teoksessa Kuoleman usvaa ja pimeyttä (Oppian 2020), Juri Nummelin on tehnyt ison työn, josta on iloa meille alan harrastajille pitkäksi aikaa. Loppuun kysymys: kuka julkaisee tulevat alan perusteokset, kun Avain-kustantamo lopettaa yleisen tietokirjallisuuden julkaisemisen?
Juri Nummelin: Pilvilinnan perilliset (Avain 2026)
490 sivua
No comments:
Post a Comment