Uusi Dracula - spoilerivapaa arvio

BBC:n uutenavuotena ensi-iltansa saanut ja nyt Netflixissä esitettävä minisarja Dracula yrittää tuoda ikivanhaan legendaan jotain uutta. Tehtävä on äärimmäisen vaikea, olkoonkin, että aiheeseen ovat tarttuneet vankat ammattilaiset: Uusi Sherlock -sarjasta tutut Steven Moffat, Mark Gatiss ja Sue Vertue.

Dracula-sarjassa on hyödynnetty Bram Stokerin klassikkokirjan lisäksi valakialaisen Vlad Tepesin, Draculan esikuvan tarinaa. Aihe on tuttu paitsi alan harrastajille myös niille, jotka sattuivat näkemään Draculaa käsittelevän näyttelyn viime vuonna Vapriikissa Tampereella.

Tekijäkaartin tuntien minisarjaan on lupa odottaa vinkeää kierrettä. Onnistuuko yritys? Osittain, mutta tunkkaisen kauhujutun pelastava käänne tapahtuu aika myöhään. En paljasta enempää, vaan kirjaan tähän päällimmäisiä vaikutelmiani yrityksestä.

Sarjassa on paljon hyvää. Sen päähenkilöt ovat selvästi keski-ikäisiä, vampyyri näyttää enemmän klassiselta Klaus Kinskin versiolta (eikä lainkaan Edward Cullenilta). Vampyyri romanttisena ensirakastajana on ehkä ärsyttävin trooppi ikinä, ja tästä se on maltettu jättää pois. Pääosassa kreivi Draculana on tanskalainen näyttelijä Claes Bang, joka on esittänyt mm. turhautunutta museonjohtajaa mainiossa elokuvassa The Square. Van Helsing (Dolly Wells) on ärsyttävän omahyväinen, niin kuin alkuteoksessakin, ja kemia pääosanesittäjien välillä toimii hyvin.

Vampyyrin verenjuonti on tässä tulkinnassa näytetty ällöttävänä kauhuefektinä. Muutenkaan vampyyrit tai ”epäkuolleet” eivät ole sarjassa kovinkaan eroottisia, päätähteä lukuunottamatta. Kuvaus, leikkaus ym. ovat jälleen laatutyötä. Verta sarjassa riittää tynnyrikaupalla, mutta toisaalta, jos päättää katsoa vampyyritarinaa niin sitä saa mitä tilaa.

Sitten moitteita. Kerronta on hidasta ja ensimmäisessä jaksossa suorastaan raahautuu eteenpäin. Sekään ei haittaisi, jos tarina ei olisi niin läpikotaisin tuttu, mutta meillä katsojaseuralainen luovutti puolen tunnin jälkeen. Myös dialogit ovat liian pitkiä ja osoittelevia. Toivoin, että käsikirjoitus olisi mennyt tarinan ”häiritsemisessä” modernista näkökulmasta vielä pidemmälle – kaikki ainekset olisivat olleet koossa. Lopun moraalinen opetus on kyseenalainen, mutta huipennus on tyydyttävä, romanttinenkin. Jos jatkoa tehdään, annan sille mahdollisuuden.

Kauhufilmihän tämä on ja ansaitsee ikärajaluokituksensa. Jos ei muuta, niin Moffatin ja Gatissin Dracula kutsuu verestämään muistoja vanhan kunnon klassikkokirjan parissa.

Dracula Netflixissä 4.1.2010 alkaen.
Guardianin arvostelu: *****