Spefikirjailijana Suomessa: Mitä on kotimainen tieteiskirjallisuus?

Miksei Suomessa julkaista samanlaista scifiä kuin Yhdysvalloissa?

Tämän kysymyksen olen kuullut usein. Lyhyt vastaus on, että täällä ei kirjoiteta samanlaista scifiä kuin Yhdysvalloissa, joten sitä ei voida myöskään julkaista. Pidempi vastaus vaatii vähän pohdintaa.

Kotimainen tieteiskirjallisuus on kansitaiteeltaan tummanpuhuvaa.

Olen oikeastaan vasta viime aikoina tajunnut, että se, mitä pidämme valtavirran tieteiskirjallisuutena, on enimmäkseen anglosaksista tieteiskirjallisutta. Se on oma kirjallinen sf-traditionsa, johon suomalaiset kirjailijat eivät voi noin vain liittyä yhtään sen enempää kuin johonkin ranskalaiseen nykykirjallisuuteen.

Anglosaksinen scifi on kirjoitettu eri kielellä, eri yleisölle, eri kirjallisesta perinteestä ammentaen. Se ehkä harhauttaa, että kirjan tapahtumat sijoittuvat avaruuteen, mutta on se silti yhdysvaltalaista tai brittiläistä kirjallisuutta. Viime aikoina esimerkiksi rotuasioiden esilletuonti (amerikkalaisessa kontekstissa), tasa-arvokysymykset sekä poliittinen vääntö demokraattien ja republikaanien välillä ovat näkyneet voimakkaasti myös tieteiskirjallisuudessa.

Yhdysvaltalainen scifi on ihan oma sfäärinsä. Ison teollisuudenalan hyviin puoliin kuuluu, että lukijamäärät ovat isoja. Kirjailija voi tulla taloudellisesti toimeen kirjoittamalla pelkkää science fictionia. Mutta kaupallisuudella on myös huonot puolensa, sillä menestyäkseen kirjailijan pitää sopia ns. muottiin. Esimerkiksi Jeff Vandermeer kirjoitti melkein parikymmentä vuotta omaperäisiä fantasiakirjojaan (esim. Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki) ennen varsinaista läpimurtoaan Hävitys-kirjalla, joka on puolestaan ekologisista elementeistään huolimatta lähempänä perinteisempää tieteisseikkailua.

Vanha vs. nuori perinne

Suomessa on hyviä scifi-kirjailijoita, mutta aika vähän. Traditio on meillä nuori. Ei ihme, jos kotimaisessa scifissä ei noin vain yllä niin isoihin saavutuksiin kuin yhdysvaltalaisessa. Ei ole perinnettä eikä tilaa. Jokainen suomalainen scifi-kirjoittaja saa tai joutuu itse päättämään, mitä on suomalainen science fiction. Eivätkä kustantajat vieläkään kilju riemusta scifikäsikirjoituksen saadessaan, scifin yleisö on meillä kuitenkin pienempi kuin realistisen kaunokirjallisuuden yleisö.

Suomessa ”kovaa” scifiä ovat kirjoittaneet ainakin Johanna Sinisalo, Risto Isomäki varhaisemmassa tuotannossaan sekä J. Pekka Mäkelä ja M.G.Soikkeli. Uudempia tulokkaista ovat esim. Jaakko Markus Seppälä ja syksyn esikoiskirjailija Kimmo Tuominen. Hannu Rajaniemeä voi pitää sikäli ulkomaisena kirjailijana, sillä hänen romaaninsa on julkaistu alunperin englanniksi ja kirjailija itsekin asuu ulkomailla. Veikkaan, että Kesämaan kaltainen romaani ei olisi syntynyt Suomessa asuvalta kirjailijalta. Myös Emmi Itärannan Teemestarin kirja ja Kudottujien kujien kaupunki sekä Leena Likitalon The Waning Moon -kirjapari ovat ilmestyneet englanninkielisinä alkuperäisteoksina.

Osittain scifin vähäisyys meillä voi johtua kustannuspoliittisista syistä. Jos spefiromaania ei saa kaupallisella kustantajalla läpi, kunnianhimoinen kirjailija saattaa leipoa spefielementit yleisen kaunokirjallisuuden (Pasi Ilmari Jääskeläinen), kauhun (Tiina Raevaara) tai ylipäätään kokeilevan kirjallisuuden (Jukka Laajarinne) sekaan. Moni kirjoittaa lapsille ja nuorille. Sillä puolella genresuvaitsevaisuus näyttäisi olevan laajempaa kuin aikuisten kirjallisuudessa.

Toinen vaihtoehto on julkaista pienkustantajalta. Esimerkiksi Turbatorilta, Osuuskummalta, Kuoriaiskirjoilta ja muilta vastaavilta on ilmestynyt edellisen kymmenen vuoden aikana scifiromaaneja ja -kokoelmia. Kustannusohjelmat ovat kuitenkin rajallisia ja kustantajien resurssit pieniä.

Maaperää ei siis ole tarpeeksi, jotta Suomesta pystyisi nousemaan jokin N.K.Jemisinin kaltainen ilmiö. Sen sijaan meillä on muuta annettavaa. Väistämättä käännöskirjoissamme on jokin ihan oma tulokulmansa. Meillä on oma mytologinen perinteemme, vahvat naispäähenkilömme, erityinen suhde pohjoiseen luontoon ja muuta leimallista ja omaa.

Lopuksi

Todettakoon, että olen yksinkertaistanut tässä kirjoituksessa yhdysvaltalaisen spekulatiivisen fiktion moninaisuutta. On toki paljon kaikkea, esimerkiksi Suomessakin vieraillut Catherynne M. Valente on taas jotain ihan muuta, mutta häntä voidaankin pitää fantasiakirjailijana. Samoin Kelly Linkiä, jonka tuotanto lähestyy jo yleistä kaunokirjallisuutta ja jonka teos Get In Trouble olikin Pulizer-lyhytlistalla pari vuotta sitten.

(Kelly Linkiltä on muuten suomennettu novelli "Taikuutta vasta-alkajille" (kokoelmassa Uuskummaa? Toim. Jukka Halme), joka on ehkä paras yksittäinen lukemani käännösnovelli ikinä.)

Kaiken kaikkiaan taitaa olla kuitenkin turha haikalla meille samaa kamaa kuin Yhdysvalloissa. Nautitaan me yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta, ja kirjoitetaan omaamme.