Kirjamessujen jälkipyykkiä

Nyt on vihdoinkin aika laskeutua marraskuuhun ja uusia juttuja kirjoittamaan, mutta sitä ennen vielä vähän kirjamessuista. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte Helsingin kirjamessuilla kuuntelemaan paneeleja, juttelemaan, pyytämään nimmaria Syyskuun jumaliin ja ostamaan Osuuskumman kirjoja! Kiitos myös sosiaalisessa mediassa kuvia jakaneille kavereille, tässä niistä muutama blogin kuvituksena.

Messukeskuksen osastojen, esiintymislavojen ja käytävillä vaeltelun lisäksi kävin myös julkkareissa, matineassa, tapasin perhettä ja ystäviä, istuin kuohuviinibaarissa, tein kaikkea mitä hyvään messuviikonloppuun kuuluu. Paitsi että ruoka- ja viinimessuilla en ehtinyt piipahtaa ollenkaan.

Väkeä messuilta ei puuttunut, tänä vuonna kävijöitä oli yli 84 000. Polarisaatio isojen ja pienten kustantajien sekä isojen ja pienten kirjailijanimien välillä oli ehkä sitä jyrkempää. Tuntuukin, että Helsingin kirjamessuista on käyty poikkeuksellisen paljon jälkipyykkiä sosiaalisessa mediassa.

Juhana Pettersonin kanssa signeeraamassa. Kuva: Mika Rönkkö

Kirjailijat

Laura Honkasalo kirjoittaa blogissaan ansiokkaasti kirjamessuista kirjailijan näkökulmasta. Honkasalo ei ole ainoa kollega, joka on nostanut esiin ilmaistyön messuilla. Kieltämättä tuntuu nurinkuriselta, että kirjamessuilla ainoa ammattiryhmä, joka ei saa palkkioita, ovat kirjoistaan yleisölle kertovat kirjailijat. Suomen Kirjailijaliitto tuottaa myös ohjelmaa messuille ja on linjannut, että kaikille esiintyjille, kirjailijoille ja haastattelijoille maksetaan palkkio.

En tiedä keitä ovat nämä Honkasalon kollegat, joiden mielestä kirjamessuja ei saisi ollenkaan kritisoida, mutta näiden messujen aikana olen kuullut harvinaisen paljon kritiikkiä sekä kirjailija- että pienkustantajapuolelta. On hyvä kysymys, onko parempi esiintyä ainoalle fanilleen kuin olla esiintymättä ollenkaan. Painottaisin kirjailijan omaa fiilistä tässä. Se vaatii samaa kuin Honkasalo on tehnyt: hyötyjen ja haittojen laskemista.

Kustantajat

Osuuskunta Poesia jäi tänä vuonna messuilta pois kokonaan ja julkaisi asiasta kannanoton. Näyttelyosastot ovat tosiaan kallistuneet vuosi vuodelta (katso Ylen juttu täältä). Myös edustamalleni osuuskunnalle messupanostus on erittäin kallis satsaus.

Suomen Messut on epäilemättä kirjamessujen suurin hyötyjä. Osuuskuntana se ei tee juuri voittoa, mutta liikevaihto näyttää kasvaneen, tai sitten en osaa lukea Kauppalehden lukuja oikein. Kirjallisuustapahtuman kärjen pitäisi olla kirjallisuuden monimuotoisuudessa: jos vain isot loistavat, pienet himmenevät ja lakkaavat pian näkymästä. Ohjelma oli nyt vielä monipuolista, mutta jos pienillä kustantamoilla ei ole yksinkertaisesti varaa tulla messuille, he eivät ole tarjoamassa myöskään kirjailijoitaan ohjelmaan.

Pienkustantajien osastolla. Kuva: Minttu Carole

Kaupallisuudesta

Kirjamessujen kaupallisuudesta on kirjoittanut kolumnisti Otso Kantokorpi täällä ja Helsingin Sanomien kriitikko Arla Kanerva täällä. Totta on, että Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirja myi ennätyslukemia, Dan Brown tapasi fanejaan omassa tilaisuudessaan ja ihmiset kantoivat kotiin kassikaupalla kirjoja jäännöseräosastoilta, joissa kirjat maksoivat kaksi euroa kappale. Isot lakanat mainostivat isoimpia nimiä. Havaintoni mukaan myös isoilla osastoilla kävi kuhina.

Kun puhutaan kirjallisuuden myynneistä, aina tulee joku selittämään, että no kun kysyntä ja tarjonta ja markkinat. Mutta kohderyhmiä eli rumasti sanottuna markkinoita on monenlaisia ja eri kokoisia. Muutenhan siellä messuilla olisi esiintymässä vain se Dan Brown eikä ketään muuta. Suuri yleisö ei tiedä kaikkea, vaan nykyään vielä enemmän kuin ennen kirjallisuuden lukijat jakautuvat pieniksi yleisöiksi, joista osa voi seurata hyvin intohimoisesti harrastamaansa lajia. Oikein ammattitaitoinen kustantaja hoksaa myös erilaiset yleisöt.

Kohti tasa-arvoisempaa kustantajasuhdetta

Kirjailijat ja kustantajat katsovat ymmärrettävästi kirjamessuja hieman eri näkövinkkeleistä. Olen huomannut tämän viimeistään Helsingin kirjamessujen jälkipuinnista. Ymmärrän, että näyttää ristiriitaiselta, että kirjailijat haluavat paljon esiintymisiä messuille ja toisaalta paheksuvat, että esiintymiset ovat palkattomia. Ei kai se kerro kuin alan ahtaudesta tällä hetkellä. Kustantajilta toivoisin avoimuutta ja kirjailijoilta ammattimaista suhtautumista markkinointiponnistusten jakautumiseen.

Lyhyesti: jos aiomme olla kustantajan kanssa neuvottelukumppani, vaikka epätasaisessa asemassakin, meidän on pakko pyytää perusteluita vaikkapa siihen, miksei kulukorvauksia makseta. Tai jos ei suorilta tarjouduta maksamaan korvauksia niin meidän täytyy itse kysyä. Vaikka tuntuisi hankalalta puhua rahasta. Pakko on saada suunsa auki. Jos kustantaja ei ole aiemmin kasvattanut niitä herkkiä tuntosarvia, jotka paljastaisivat asioiden tilan ilman että kirjailijan pitäisi kiusallisesti ottaa niitä puheeksi, niin eihän se kasvata vastaisuudessakaan.

Kirjailijoiden omat blogit ovat sitä varten, että voimme ilmaista omia hankaliakin tunteitamme suhteessa julkisuuteen ja pärjäämiseen. Mutta kun puhumme kustantajan kanssa markkinoinnista, olisi löydettävä tapoja puhua asiallisesti ja järkevästi rahasta. Silloin messujen mainoslakana ei voi olla itsetuntokysymys.

Kirjailija saa vaatia ja hänen pitää vaatia markkinointia. Myös kustantajien pitäisi oivaltaa, että toisin kuin he, kirjailija ei useimmiten ole liikemies- tai nainen. Kirjailijat tarvitsevat neuvottelujen tueksi lukuja, tilastoja, lakimiehen asiantuntemusta ja tukea toisilta kollegoilta. Kustantajan tulee tämä ymmärtää.

Lopuksi

Huomasin, että osallistuin kuukauden sisällä kolmen kaupungin kirjamessutapahtumiin. En ehkä enää lopputalvena poistu kotoani. Mutta hauskaa oli. Messukirjailija kiittää ja kuittaa.

PS. Linkkaan tännekin, kun Jani Saxell kirjoitti niin kauniisti Kansan Uutisissa Syyskuun jumalista.

PPS. Ennen talviunia vielä yhdet juhlat tulossa, pe 10.11. klo 18 Teos & Tulenkantajat -kirjakaupalla Tampereella (Hämeenpuisto 18) minun ja J.S.Meresmaan 10-vuotistaiteilijajuhla ja julkkarit. Tervetuloa tamperelaiset ja täällä piipahtavat!