Testasin tällä viikolla lukuaikapalvelu Storytelliä. Lukuaikapalvelusta löytyy sähkö- ja äänikirjoja, kuten kirjailija Karo Hämäläisen ja kokoomuksen entisen puheenjohtajan ja ex-pääministerin Alexander Stubbin kirja Alex. Pelonsekaisin tuntein aloitin kuuntelun. Yhdeksän tuntia kymmenen minuuttia poliitikon muistelua. Kuinka minulle kävisi? Pääsisinkö loppuun asti?
Finlandia-palkintoehdokkaaksi nostettu Alex on ollut syksyn suosituimpia kirjoja. Äänikirjalle tuo merkittävää lisäarvoa, jos kirjailija pystyy itse lukemaan sen ääneen. Alexander Stubb lukee niin hyvin, että yhtä hyvin hän voisi lukea EU:n perustuslakia, jaksaisin kuunnella senkin. Siispä eteenpäin!
Bloggauksen kuvituksena käytettyjen meemi-kuvamanipulaatioiden lähteenä on aina niin armollinen internet.
Kansainvälisestä sporttiperheestä globaaliin eliittiin
Ensimmäiset pari tuntia olivat väistämättä melko tylsää lapsuus- ja nuoruusmuistelua. Painetusta kirjasta olisin hypännyt nämä yli, mutta toisaalta halusin kokonaiskuvan siitä, millaisista lähtökohdista tulee sellaisia henkilöitä kuin Stubb. Isä oli jääkiekkomies ja NHL:n kykyjenetsijä, äiti oli kotona.
Ihminen on väistämättä taustansa muovaama. Pystyn ymmärtämään, mistä lehtisaarelaisen kaksikielisen perheen penskan energiaa tihkuva optimismi lähtee. Samanlainen tunne tai kuvitelma yhtäläisistä mahdollisuuksista olisi voinut olla kenellä tahansa hyvinvointivaltion kasvatilla, joka on käynyt koulunsa peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Oli ymmärtäväinen rehtori, meilläkin Kontulan ala-asteella oli sellainen, oli koulun keittiö ja hammashoitola ja koko setti. Sellaista oli vielä 80-luvullakin, vaikka lomamatkoja ei tehtykään Kale Kummolan perheen kanssa etelä-Eurooppaan.
22:51 "Voimistelusta tuli aina kymppi. En tiedä, mistä epävarmuuteni kumpusi.”
Urheiluharrastukset, lukio vaihto-oppilasvuosineen ja perustutkinto-opinnot yksityisessä muurien ympäröimässä yliopistossa Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa käydään onneksi suht nopeasti läpi, samoin nuoruusvuodet Pariisissa ja Bryggessä. Jälkimmäisessä hän tapaa myös tulevan vaimonsa. Akateemisesti kunnostautunut Stubb lähtee virkamieheksi ja toiveittensa taikamaahan Brysseliin.
1:37:00 "College of Europea kutsutaan myös College of Loveksi, koska tulevat EU-virkamiehet pariutuvat siellä."
Alex Stubbista ja vaimostaan 90-luvulla piirtyy kuva pirteänä kansainvälisenä uraohjusparina, juuri sellaisena globaalina eliittinä jota Donald Trump vaalikampanjassaan pilkkasi.
Ymmärrän liberaaleja ja muita sinisilmäisen hyväosaisia. Eivät he ole sellaisia pahuuttaan. Rauha, vapaus ja vauraus ovat hienoja asioita, mutta ihminen tarvitsisi laajempaa kokemuspohjaa kuin vain oman viiteryhmänsä todella ymmärtääkseen sen, että hyvinvointi ei kapitalismissa jakaudu tasaisesti kaikille. Mutta ei anneta sen haitata vaan mennään eteenpäin!
Nousu
Stubbin virkamiesuran virstanpylväistä muistan EU-huippukokouksen Tampereella vuonna 2000, tosin vähän eri näkökulmasta, olin yksi mielenosoittajista. Tuona sunnuntaina oikeastaan kokous oli jo ohi. Anarkistit muuttivat EU-mielenosoituksen poliisin vastaiseksi mielenosoitukseksi, luultavasti siksi, että huippukokouksen teemat olivat liian vaikeita.
(Nykyäänhän olen samaa mieltä sitä kuin Winston Churchill siitä, että tarvitaan vahva Euroopan yhteisö, jota Saksa ja Ranska johtavat ja josta Britannia on ulkopuolella. Vielä enemmän olen sitä mieltä, että federalismi on hyvästä ja tarpeeksi vahvassa EU:ssa näistä Euroopan Soineista ja Orbáneista, pikkumaiden pikkunationalisteista joiden kansallispukuna on puolikas tyynyliina ja puolikas paljas perse, ei tarvitsisi kuulla enää koskaan mitään.)
Mutta se siitä. Alex Stubbin tarina muuttuu kiinnostavammaksi ulkoministerikaudella, eli siinä vaiheessa kun kirjasta on kuunneltu noin ensimmäinen kolmannes. Ollaan Etelä-Ossetiassa ja vasta virkaan astunut Suomen ulkoministeri tuijottaa Venäjän panssareita.
EU-asiantuntijana ja myöhemmin ulkopolitiikkaan ja EU-asioihin profiloituvana poliitikkona Stubb oli käsittämättömän suosittu, pääministerinä ja valtiovarainministerinä ei niinkään. Alex-kirjaa voi halutessaan lukea niin, että Alex Stubb -parka nousi asemaan, jota hän ei alunperin halunnut, johon hän ei taustansa vuoksi sopinut ja vielä hallitukseen, josta kukaan – hallituspuolueet mukaan luettuna – ei tykännyt.
Tuli huonoa energiaa. Oli sietämätöntä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka veivät sitä eivätkä antaneet. Kirjassa onkin lukijaa koukuttava draaman kaari: nousu ja tuho.
Tuho
Diplomatia on sitä, että kerrotaan asioita, ja jätetään kertomatta. Vielä kiinnostavampaa kuin se mitä Alex-kirjassa sanotaan on se, mitä siinä ei sanota.
6:47:57 "Annan kaikkeni aamusta iltaan. Saan aikaan tuloksia. Silti kaikki nähdään negatiivisessa valossa."
Kirjassa puhutaan paljon Suomesta, vähän suomalaisista. Suomalaisia edustavat ystäväperheet, joiden kanssa lomaillaan Lapissa tai etelässä uima-altaan äärellä. Pienituloisia, vähävaraisia, köyhiä tai edes eläkeläisiä mainita, heillä ei ole nimiä tai kasvoja, heitä ei ole olemassa globaalin eliitin maailmassa. Tai maata kiertävällä radalla, niin kuin Alex Stubb lähtökohdistaan kotimaan politiikassa kommentoi.
Alex Stubb kertoo, miten häntä kritisoivat eduskunnan kuppilan kyynikot ja media siitä, että hän ei ollut ponnistanut kansallisesta politiikasta. Mutta eivät äänestäjät Stubbia tästä syystä kritisoineet vaan siitä, että hän oli niin totaalisen erillään ja eristäytynyt tavallisten arki-ihmisten elämästä. Jos Stubb on joskus tavannut suomalaisen köyhän, siitä ei kirjassa kerrota. Edes eduskunnan leikkauspäivän ”Good raw porridge. Good energy levels” -twiittiä ja siitä seurannutta kritiikkiä ei mainita.
Kera toisensa jälkeen Alex Stubb lähtee vaaleihin kuin kilpailuun, jossa annetaan kaikkensa. Metafora on kuvaava. Jääkiekkojoukkue lähtee yhtäläisistä mahdollisuuksista käsin pelaamaan tasaisella kentällä vastustajaa vastaan, joka pelaa samassa sarjassa. Yhteiskunnassa ihmiset kuitenkin kamppailevat rakenteellisia ongelmia vastaan, siinä ei yksilön tsemppaaminen riitä. Alexander Stubb oli huono pääministeri, koska kansallista politiikkaa ei voi pelkistää yksilösuoriutumiseksi saati oman tiimin tsemppaamiseksi.
Välillä kuuntelijaakin turhauttaa. Kohta 8:00:00 "Miltä tuntuu, kun kaikki, mitä sanoo ja tekee, on suurennuslasin alla aamusta iltaan?" Entä miltä tuntuu olla leikkausten kohteena? Olet tunneihminen, Alex, eläydy!
Tarina päättyy Kokoomuksen Lappeenrannan puoluekokoukseen 2016. Stubb jättää puheenjohtajuuden ja kansallisen politiikan.
Lopuksi
Onko tämä tietokirja Finlandia-ehdokkuuden arvoinen?
En tiedä, oliko tämä "erilainen" poliitikon elämäkerta, ei minusta. Päällimmäinen tunne on pieni pettymys. Poliitikon muisteluna se oli minusta aika tavanomainen, joskin tavallista vetävämpää proosaa. Ehkä vertailukohta on epäreilu. Edellinen lukemani poliitikon elämäkerta oli Nobel-kirjailija Winston Churchillin Nuoruuteni. Churchilliin viittaa parissa kohdassa myös Alex Stubb, mutta ei toki missään mielessä vertaa itseään suureen valtiomieheen. Paradoksaalista on, että jopa englantilaisen lordin pojan elämännäkemys kosketti syvemmältä kuin Stubbin, ja Churchill oli sentään vielä paljon oikeistolaisempi.
Kirja on kahden ihmisen työn tulos. Karo Hämäläinen on saumattomasti löytänyt Alex Stubbin äänen ja vaikenee itse taustalla. Asetelmassa on myös jotain jännää. Aivan kuin Hämäläinen antaisi Alex Stubbin rauhassa höpöttää Iron Man -kilpailuistaan, triathloneistaan ja maratoneistaan ja vaieta arvostelijoiden ja mielenosoittajien esille nostamista kysymyksistä. Ehkä tämä on kirjan pointti.
Alkusanoissa Alex Stubb toteaa, että "ihmeellinen on tarina, mutta niin on monen mielestä sen kirjoittajakin". Vähintään Alex on arvokas dokumentti siitä, miten eliitti elää elämäänsä huippukokousten lavasteissa, omakotilähiöissä ja hiihtokeskuksissa, joihin tavallisen leikkausten kohteena elävän tallaajan on mahdotonta sitä seurata.
Karo Hämäläinen ja Alexander Stubb: Alex. Otava 2017
No comments:
Post a Comment