Luettuja kesältä ja syksyn alkua

Kriitikon puolisolta ei lukeminen lopu. Niin sanottu kirjasyksy eli kirjojen sesonki on vissiin aikaistunut, koska tuntuu, että elokuun ensimmäisellä viikolla ilmestyi valtavasti kirjallisuutta.

Viime viikolla postiluukusta putosivat Karo Hämäläisen Yksin ja Riikka Ala-Harjan Kevyt liha. Jälkimmäinen oli muuten aika tavanomainen kirja eronneesta naisesta ja uudesta suhteesta, mutta ihan kiinnostavasti se kysyi, miksi nainen sanoo OK vaikka tarkoittaisikin, että mene pois. Oli sattumaa, että luin kirjat peräkkäin, mutta sopivaa, sillä molemmissa kuvattiin ruumiinharjoitusta - Yksin-kirjassa tietysti vielä paljon enemmän. Hämäläisen kirjan luin nopeasti, mutta sen juro päähenkilö Paavo Nurmi jäi mieleen, soimaan. Ajankuva oli kiehtovaa.

Seuraavaksi luin uteliaisuudesta Tuomo Jäntin esikoisen Talven hallava hevonen. Sisäkannessa teosta nimitetään maagiseksi realismiksi ja psykologiseksi kauhuksi, mutta se ollut minusta kumpaakaan, vaan aika perinteistä kansanperinnekauhua minusta. Alussa oli jopa vähän sellaista Salaiset kansiot Suomessa -meininkiä, ilman agentteja. Esikoisromaanista kielii ehkä se, että ideoista ja henkilöhahmoja on tungettu kaikki samaan keitokseen, henkilöitä on niin paljon ettei tahdo kestää perässä. Mutta kansanperinnejuttu siinä oli ihan vinkeä ja kieltämättä vähän keljua teki mennä nukkumaan, kun oli illalla tuota lukenut, että oli se vissiin jännäkin. Eiköhän Tuomo Jäntti kirjoita jotain lukemisen arvoista vastaisuudessakin.

Luin loppuun myös jo keväällä aloittamani Tony Ballantynen teoksen Dream London. Se oli ihan viihdyttävä ja kummallinenkin urbaani fantasia kieroutuneesta Lontoon kaupungista pseudo-viktoriaanisessa maailmassa. Jossain määrin lapasesta lähtevä absurdius toisaalta ärtsytti, toisaalta kannatteli tarinaa aukkojen yli. Kirja oli siitä jännä, että sen yhteiskuntakuvausta alkoi välillä väkisin lukea finanssikapitalismin kritiikkinä, johtuuko siitä, että sen tapahtumat sijoittuivat Lontoon Cityyn. Mutta jos tämä on ollut kirjailijan tarkoitus, asia ei ole ainakaan liian päälleliimattua.

Kesällä luin myös hyviä novelleja, nimittäin Rivka Galchenin novellikokoelman American Innovations. Olin todella vaikuttunut ja suosittelen teosta kaikille, jotka haluavat lukea oivaltavaa novellistiikkaa spekulatiivisella kierteellä. Teksteissä kuvataan todella taitavasti arjen tiivistyneitä hetkiä, mutta myös niksautetaan todellisuutta oikein kunnolla. Eräässä tarinassa naisen huonekalut ottavat hatkat ja muuttavat pois, toiselle naiselle taas kasvaa kolmas rinta, selkäpuolelle. Pidin erityisesti novellista, jossa nainen toteaa aviomiehen lähteneen ja ottaneen mukaansa parmesaaniraastimen, josta nainen erityisesti piti.

Mitäs muuta… mökillä en lukenut oikein mitään erityistä oikoluvun ja editoinnin lisäksi, pari Donna Leonin Venetsia-dekkaria (eivät erityisesti imaisseet mukaansa) ja kuusi Patrick O’Brianin Aubrey/Maturin-merisotakirjaa. Näistä pidin oikein paljon, mutta kirjoitan sarjasta oman päivityksen jahka ehdin. Muutenkin huomaan, että ehkä oman työn vaiheesta johtuen luen nyt enemmän, kun olen kaupungissa.

Sitten pieni huomio uutuuskirjojen esillepanosta eli siitä, miten kirjat tarjoillaan kaupoissa myytäväksi. Puhun nyt tavarataloista. Kävin Kirjojen yössä Tampereen Akateemisessa Kirjakaupassa. Tavaratalon kolmas kerros ammotti puoliksi tyhjillään. Kollega tiesi kertoa, että samaan tilaan tulee Akateemisen kanssa kodinelektroniikkaa myyvä Expertti. Siellä taulutelevisioiden välkkeessä olisi sitten tarkoitus ostaa kirjat jatkossa. Tai sitten ei. Stockmann teki kardinaalivirheen jo siinä, että heivasi kirjat kolmanteen kerrokseen ja katutasossa, Akateemisen perinteisellä paikalla myydään naisten muotia. Siis Robert’s Coffeen vieressä, vaatteita, kun kirjakauppa ja kahvila yhdessä olisivat se looginen ja viihtyisä yhdistelmä.

Vertailun vuoksi: Tampereen Sokoksen kirja-paperi-osasto sijaitsee nykyään katutasossa Caffe Pation vieressä. Kirjojen valikoima on pieni, mutta monipuolinen, teoksia on myös muun muassa sellaisilta pienemmiltä kustantajilta kuin Into, Minerva ja Reuna. Sokoksen lehtipiste on laaja ja siinä vieressä pääovien vieressä (no ei siellä mitään kulttuurilehtiä ole, herra paratkoon, mutta kuitenkin). Sokoksella on myös sellaista, mitä Stockmannilla ja Anttilassa ei ole, nimittäin asiakkaita.

Että sellaista. Kustantajat julkaisevat laajat valikoimat uutta kirjallisuutta, kun kaupat miettivät vielä vähän esillepanoa niin kyllä tästä kirjasyksy kehkeytyy.