Uutinen iski yllättävän kipeästi. Minulla on kaksijakoinen suhde Oliviaan samoin kuin muutamaan muuhun saman genren lehteen. Toisaalta ostan niitä innokkaasti, toisaalta joudun usein pettymään. Sitten unohdan pettymykseni ja ostan uudelleen.
Mikä naistelehdissä on hyvää
Monesti juuri Oliviassa on juuri minun hermooni iskeviä, ajankohtaisia ja hyvin toimitettuja juttuja. On niitä silloin tällöin Trendissäkin, ei siinä mitään, mutta jälkimmäisestä tulee väkisin mielikuva, että se on vähän nuoremmille tarkoitettu.
Toukokuun Olivia tarttui esimerkiksi aiheeseen, josta en ole nähnyt isommin kirjoitettavan missään muualla: kuudessa vuodessa työmarkkinoiden ulkopuolelle on häipynyt 20 000 kolmekymppistä, siis parhaassa työiässä olevaa naista. Siis ei työttömäksi työnhakijaksi, vaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Mitä he siellä tekevät, mikä työmarkkinoissa on vikana, kun nämä naiset eivät ole pyrkimässä sinne?
Muitakin hyviä, "vakavia" juttuja oli, kuten ihan tarpeellinen muistutus roolileikkien ja palkkaeron välisestä yhdeydestä, ja juttua ruandalaisesta sotapakolaisesta jota en vielä edes lukenut.
Ostan irtonumeroita, koska joka kuukausi otsikot eivät puhuttele. Tämä on väistämätöntä, jos lehti haluaa käsitellä monipuolisesti eri aiheita niin ne eivät iske kaikkiin lukijoihin. Sain Imagen lahjatilauksen (kyllä, Image on naistenlehti) joitakin vuosia sitten ja siinä vaiheesta viimeistään huomasi, että joka kuukausi ei todellakaan löytynyt luettavaa.
Irtonumero-ostaja poimii naistenlehdet tarjouksesta.
Mikä niissä on huonoa
Naistelehdessä on ilmeisesti oltava muoti- ja kauneusjuttuja, muuten se ei olisi naistenlehti. Selaan ne läpi, kun luen lehdestä artikkeleita. En ole 33-vuotisen naisenelämäni aikana onnistunut kiinnostumaan muodista muuten kuin satunnaisesti akateemisesta näkökulmasta. Minua kiinnostaa miettiä, miten muoti kuvastaa esimerkiksi naisen asemaa yhteiskunnassa eri aikoina. Tavallisesti suhtaudunkin muotiin ja vaatteisiin neutraalisti. Näillä leveysastella ihmisen nyt on pakko pukea jotain ylleen ja tulee siinä sivussa viestineeksi samalla itsestään ja persoonastaan.
Kauneussivujen lukeminen sen sijaan saa minut raivon valtaan. Olen lukenut Anna Perhon kirjasta, että kosmetiikka antaa mielihyväimpulsseja. Yrityksistä huolimatta en ole onnistunut sisäistämään tätäkään oppia. Kun luen lehdestä, että "poskipunan paikka on vaihtunut aurinkopuuterin perinteiselle paikalle", minun tekee mieli repiä koko poskiluut irti päästä. Kun luen, että "mitä hienojakoisempi puna, sen trendikkäämpi jälki", tekee mieli työntää koko naissukupuoli ikkunasta ulos ja hypätä itse perässä. Miesasiamiehet valittavat, että feministien mielestä pitäisi tuntea syyllisyyttä koko sukupuolen törttöilyistä. Kyllä sitä tuntevat naisetkin.
Miksi minä ostan tätä typerää roskaa? Miksi haluan ostaa kiiltäväsivuisen naistenlehden kaupan telineestä? Koska haluan. Koska se on minun omaa aikaani. Oma valinta.
Mutta usein jätän myös ostamatta. Haluaisin ajankohtaiset artikkelit, mutta en jaksa muotia. Vähän samasta syystä en pysty myöskään siirtämään blogia täältä kämäisestä Bloggerista esimerkiksi Lilyn trendikkäälle alustalle. Ei vaan pysty.
Enkä nyt edes ota tarkasteluun naistenlehtiä, joita ei ole (vissiin) suunnattu minulle. Paitsi että Sanomalta tekisi mieli kysyä, miten Gloria voi porskuttaa vuosikymmenestä toiseen. Siinä ei ole koskaan mitään luettavaa.
Kinkkinen printtimedia
Olen tällä hetkellä lähimmistä kavereistani varmaan ainoa, joka tilaa seitsenpäiväistä sanomalehteä. Se maksaa vähän yli euron päivässä ja painettu kaadetuille metsille, mutta elämä nyt vain olisi niin pirun köyhää ja ankeaa ilman sanomalehteä aamiaispöydässä. Jopa seitsenvuotias penskani lukee sitä joka aamu, nimittäin sarjakuvat.
Voisihan sitä toki jättäytyä Facebookin uutisvirran kaveripulan valikoimien uutislinkkien varaan. Tarkemmin ajateltuna ehkä kuitenkaan ei.
Kauneussivuista puheen ollen, onhan toki niinkin, että sanomalehdessä on urheilusivut joita en niitäkään koskaan lue.
On myös se näkökulma olemassa, että alkuperäiseltä ammatiltani olen toimittaja, joskin tätä nykyä muistan sen lähinnä ammattiyhdistyksen maksuja maksellessa. Voi ajatella, että toimittajan asiana on lukea eri lehtiä. Tällä hetkellä meille tulee Hesari, minkä lisäksi minulle tulee Journalisti, Meidän Perhe, Maailman Kuvalehti ja lahjatilauksena Suomen Luonto, miehelle Kansan uutisten Viikkolehti, Sight & Sound, Kulttuurivihkot, Tähtivaeltaja ja Portti. Penskalle tulee Aku Ankan lahjatilaus.
En ole vapaan toimittajuuteni aikana kirjoittanut naistenlehteen, paitsi kerran Kotilieteen. Mutta soisin, omien ja kollegojen työmahdollisuuksien vuoksikin, että lukijat eivät unohtaisi printtimediaa. Kymmenekään Lilyn blogia ei korvaa hyvin toimitettua lehteä.
Toivottavasti Olivia jatkaa. Naistenlehtiä tarvitaan. Koska se nyt vain on vähän kuivaa sulkeutua kesämökillä lukemaan pelkkiä vanhoja Parnassoja.
No comments:
Post a Comment